Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Alueellinen maanpuolustuskurssi alkaa 8.11. Pudasjärven Iso-Syötteellä - teemana yhteiskunnan kokonaisturvallisuus

Jaa
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ja Kainuun prikaati järjestävät alueellisen maanpuolustuskurssin viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja median avainhenkilöille lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Osallistujat kurssille tulevat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnista.

Maanantaina 08.11.2021 alkavan Pohjois-Suomen 80. alueellisen maanpuolustuskurssin teemana on yhteiskunnan kokonaisturvallisuus. Kurssin johtajina toimivat ylijohtaja Terttu Savolainen ja Kainuun prikaatin apulaiskomentaja eversti Mika Seppä.

Viiden kurssipäivän aikana käsitellään ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa sekä eri toimialojen varautumista häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin, huoltovarmuutta sekä käydään läpi havaintoja koronapandemian torjuntatoimista.

Kurssi järjestetään läsnäolokurssina osallistujien turvallisuus huomioiden. Kurssi järjestetään läsnäolokurssina osallistujien turvallisuus huomioiden. Kurssin avajaisjuhlassa esiintyy MPK Pohjois-Suomen maanpuolustussoittokunta kapellimestari Petri Ahon johdolla.

Luentojen ja ryhmätöiden ohella kurssilaisten ohjelmaan kuuluu tutustumiskäynti Kainuun prikaatissa, jossa myös muut viranomaiset esittelevät toimintaansa kurssilaisille.

Mikä on alueellinen maanpuolustuskurssi?

Alueellisilla maanpuolustuskursseilla annetaan yleiskuva Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä kokonaisturvallisuuden eri alojen valmiudesta. Opetuksessa keskitytään alue- ja paikallistason varautumiseen yhteiskunnan häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Häiriötilanteella tarkoitetaan uhkaa tai tapahtumaa, joka vaarantaa yhteiskunnan turvallisuutta tai elintärkeitä toimintoja. Häiriötilanteita ovat esimerkiksi vakavat luonnononnettomuudet ja sähkönjakelun häiriöt.

Elintärkeiden toimintojen osa-alueina maanpuolustuskursseilla käsitellään erityisesti sisäistä turvallisuutta, väestön toimintakykyä ja palveluita, henkistä kriisinkestävyyttä, puolustuskykyä sekä talouden, infrastruktuurin ja huoltovarmuuden toimivuutta. Poikkeusolojen määritelmä kattaa aseellisen hyökkäyksen lisäksi myös muut kansakuntaa vakavasti uhkaavat tilanteet, kuten esimerkiksi erittäin vakavat suuronnettomuudet ja pandemiat.

Omalta osaltaan alueelliset maanpuolustuskurssit edistävät alueen viranomaisten sekä häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa keskeisiä tehtäviä hoitavien henkilöiden että heidän edustamiensa yhteisöjen yhteistoimintaa.

Opetuksen kohderyhminä ovat johtavassa asemassa olevat sekä varautumisen ja toiminnan kannalta keskeisissä tehtävissä toimivat henkilöt. Kutsu perustuu yleensä työnantajan tai yhteisön esitykseen. Alueellisia maanpuolustuskursseja on järjestetty vuodesta 1962 alkaen. Koronapandemian vuoksi kurssien järjestäminen keskeytyi lähes kahdeksi vuodeksi.

Lisätietoja:

Terttu Savolainen, ylijohtaja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 050 583 9912

Petteri Koskinen, johtaja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 544

etunimi.sukunimi@avi.fi

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastoissa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintovirastojen verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Supervision of wild berry picking: occupational safety and health authority is prepared to investigate pickers’ status26.6.2025 07:57:00 EEST | Press release

According to preliminary information received by the occupational safety and health authority, the organisation of picking and pickers’ backgrounds will be even more diverse this year. Inspectors will likely need to determine whether pickers are in an employment relationship or if they fall under the category of pickers as defined in the Berry Act. This determination is not based on the title of the contract, but rather on how the work is actually organized in practice.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye