Alueellinen valmiustoimikunta - hygienia ja turvaetäisyydet edelleen tärkeitä (Länsi- ja Sisä-Suomi)
Hygienia ja turvaetäisyydet edelleen tärkeää pitää mielessä. Suomen strategia on ehkäistä koronavirus testaa, jäljitä ja hoida -ajatteluun perustuen. Hallitus ja eduskunta ovat kevään aikana tehneet monia päätöksiä, joiden on tarkoitus helpottaa mahdolliseen toiseen aaltoon varautumista.
Valtioneuvosto lieventää koronarajoituksia entisestään 1.8.2020 alkaen. Aluehallintovirastot valmistelevat parhaillaan uusia määräyksiä STM:n ohjauskirjeiden mukaisesti. Elokuuta koskevat uudet päätökset julkaistaan heinäkuun alkupäivinä.
Keskustelua korona-ajan haasteista on kesäkuussa käyty aikaisempaa verkkaisemmin verkkojulkaisuissa ja twitterissä. Ruotsin koronatilannetta seurataan tarkoin lähialueillamme.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston aluehallintoylilääkäri Laura Blåfield korostaa luotettavan tiedon merkitystä pandemiatilanteessa, kun tarjolla on valtavasti tietoa maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi tietoja kokeellisista lääkehoidoista virukseen on nostettu esille mediassa kohtuuttoman suurella intensiteetillä. Virusta kiertää edelleen laajasti maailmalla, ja Suomenkaan väestölle ei ole kehittynyt siihen merkittävää immuniteettia. Tämän vuoksi väestö on edelleen altis taudille, ja rauhallisesta tartuntatilanteesta huolimatta riski uusien tautiryppäiden esiintymiselle sekä epidemian kehittymiselle on edelleen koholla.
Valmiustoimikunnalle lähetetyn palautekyselyn tuloksia esitteli Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston johtaja Tarja Wiikinkoski. Koronavirusepidemian käsittely alueellisessa valmiustoimikunnassa koettiin hyödylliseksi ennalta arvaamattoman häiriötilanteen vaatimien toimenpiteiden yhteensovittamisessa. Verkostomaisen työskentelyn katsottiin auttavan yhteisen tilanneymmärryksen kokoamisessa. Etäkokousten avulla kyettiin nopeasti tuomaan esiin eri tahojen näkökulmat, mikä paransi kykyä hahmottaa kokonaiskuvaa tilanteesta. Useassa palautteessa todettiin, että valmiustoimikuntatyöllä pystytään vastaamaan vaativimpiinkin häiriötilanteisiin.
Länsi- ja Sisä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta seuraa kesän aikana valtioneuvoston ja THL:n tiedotteita. Kokous kutsutaan heti koolle, jos kokonaistilanteessa tapahtuu merkittävä muutos.
Linkki THL:n ajankohtaisiin tiedotteisiin:
Usein kysytyt kysymykset:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
ylijohtaja Marko Pukkinen,
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto p. 0295 018 582
johtaja Tarja Wiikinkoski,
pelastustoimi- ja varautuminen vastuualue p. 0295 018 800
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastojen toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa. Suurin osa tehtävistämme siirtyy uuteen valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon, joka aloittaa toimintansa 1.1.2026. Eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä elintarvikkeita koskevat tehtävämme siirtyvät Ruokavirastoon ja kilpailu- ja kuluttajahallinnon tehtävät Kilpailu- ja kuluttajavirastoon.
Myös uudessa virastossa toimimme yhdessä ihmisten ja alueiden parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt tre hundra aktörer inom övergripande säkerhet deltog i specialförsvarskurser med temat mental kristålighet5.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland arrangerade åren 2024–2025 fyra regionala specialförsvarskurser med temat mental kristålighet i samarbete med Pansarbrigaden och Björneborgs brigad. Drygt tre hundra sakkunniga inom olika branscher från Birkaland, Mellersta Finland och de österbottniska landskapen deltog i kurserna.
Lähes kolmesataa kokonaisturvallisuuden toimijaa osallistui alueellisen maanpuolustuksen erikoiskursseille henkisestä kriisinkestävyydestä5.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjesti yhteistyössä Panssariprikaatin ja Porin prikaatin kanssa neljä alueellista maanpuolustuksen erikoiskurssia henkisen kriisinkestävyyden teemalla vuosina 2024–2025. Kursseille osallistui lähes 300 eri alojen asiantuntijaa Pirkanmaan, Keski-Suomen ja pohjalaismaakuntien alueelta.
Påföljdsavgift om 13 000 euro påförs Huoneistotrendi Oy för försummelser att följa penningtvättslagen3.12.2025 09:45:00 EET | Pressmeddelande
De allvarligaste försummelserna gäller utarbetningen av den rapporteringsskyldigas riskbedömning och identifieringen av kundernas verkliga förmånstagare.
Huoneistotrendi Oy:lle 13 000 euron seuraamusmaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistä3.12.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Vakavimmat laiminlyönnit koskevat ilmoitusvelvollisen riskiarvion laadintaa ja ilmoitusvelvollisen asiakkaiden tosiasiallisten edunsaajien tunnistamista.
Sormi imeytyi kuljetinlinjan nieluun – yhtiölle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta2.12.2025 16:14:48 EET | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 2.12.2025 tuominnut Lehtisepät Oy:n työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon sekä yhtiön toimitusjohtajan ja yhtiön Varkauden painotalon tuotantopäällikön sakkorangaistuksiin. Yhtiössä oli laiminlyöty selvittää tuotannon koneiden käytöstä aiheutuvat vaaratekijät riittävän järjestelmällisesti ja suojata yhtiön Varkauden painotalon kuljettimessa ollut nielu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
