Aluehallintovirasto AVI

Alueellinen valmiustoimikunta 19.8.2020 - Vastuu epidemian torjunnassa on jokaisella meistä

Jaa

Etelä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui kesälomien jälkeen 19.8.2020 päivittämään koronatilanteen alueellaan. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Merja Ekqvist avasi kokouksen yhteenvedolla tilanteesta.

– Pandemia ei ole ohi, ja huolia ovat herättäneet ihmisten kokoontumiset ja viranomaisten suosituksista piittaamaton toiminta. Jokainen kansalainen voi nyt vaikuttaa keskeisesti siihen, että tilanne ei pahene, muistutti Ekqvist.

Uudellamaalla tautitilanne on rauhallinen, testaus kuormittunut

Kokouksessa kuultiin Uudenmaan alueellinen terveydenhuollon tilannekatsaus HUSin ylilääkäriltä Piia Aarnisalolta. Akuutti ongelma tällä hetkellä on koronatestauksen kapasiteetin kuormittuminen, johon etsitään koko ajan ratkaisuja viranomaisyhteistyössä. Suurista testimääristä huolimatta positiivisia löydöksiä on kuitenkin edelleen hyvin vähän - vain noin puoli prosenttia kaikista testituloksista - mikä kertoo siitä, että epidemia ei toistaiseksi ole eskaloitumassa hallitsemattomasti. Myöskään ikäihmisiltä ei ole tartuntoja juuri löydetty. Huolestuttavaa sen sijaan on, että tartuntojen lähteistä yli puolet jää tällä hetkellä epäselviksi eli tartuntaketjuja ei välttämättä pystytä jäljittämään. Alueen terveydenhuollossa varaudutaan mahdolliseen toiseen aaltoon testauskapasiteetin nostamisen lisäksi varmistamalla hoitohenkilöstön resursseja ja varautumalla sairaan- ja tehohoidon kapasiteetin nopeaan nostamiseen.

Poikkeusolot päättyivät mutta kriisi ei ole ohi - epidemiaa hallitaan normaalein viranomaisvaltuuksin

Alivaltiosihteeri Päivi Nerg valtiovarainministeriöstä muistutti, että Suomi on iso ja monimuotoinen maa myös koronatilanteen näkökulmasta. Keväältä on otettu oppia siinä, että alueellisen tiedon hyödyntäminen valtakunnallisessa tilannekuvassa ja päätöstenteossa nähdään aiempaa keskeisempänä. Epidemiaa torjutaan nyt normaalein viranomaisvaltuuksin ja tarvittaessa viranomaiset toimivat paikallisesti, mikä mahdollistaa ketterämmät ja kansalaisten kannalta perustellummat rajoitustoimet. Viranomaisten toimivalta, päätöksentekoprosessit ja keskinäinen yhteistyö korostuvat: kuntien, sairaanhoitopiirien, turvallisuusfoorumien ja aluehallintoviraston täytyy koordinoida tehokkaasti keskinäistä tiedonvaihtoaan ja päätöksentekoaan.

Nerg muistutti, että hyvä viestintä on keskeistä ja tiedon pitää kulkea tehokkaasti kaksisuuntaisesti: alueellista tietoa, havaintoja ja näkemyksiä pitää välittää keskushallintoon ja keskushallinnon linjaukset ja pääviestit pitää saada tehokkaasti alueellisille ja paikallisille toimijoille hyödynnettäväksi näiden omassa tiedonvälityksessä. Alueellisella valmiustoimikunnalla on tärkeä rooli viranomaisyhteistyön ja alueellisesti yhteisen viestinnän yhteensovittajana.

Koulut alkoivat erityisjärjestelyin mutta mahdollisimman normaalisti

Koulujen syyskausi on päästy aloittamaan lähiopetuksessa, toki hygieniaohjeita ja muita erityisjärjestelyjä noudattaen. Järvenpään kaupungin opetusjohtaja Arja Korhonen kertoi kunnan kokemuksista kevään poikkeusoloissa opetuksen näkökulmasta ja katsauksen syyskauden aloitukseen. Keväällä keskeisiä haasteita oli oppilaiden eriarvoistuminen, ja syksyä varten onkin Järvenpäässä varauduttu suunnittelemalla erilaisia skenaarioita siltä varalta, että tautitilanne lähtee pahenemaan ja joudutaan siirtymään poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin.

Koulujen onnistumisen näkökulmasta painottuu viranomaisten yhteistyö, selkeät valtakunnan tason ohjeet ja linjaukset, jotka annetaan riittävän väljässä aikataulussa, jotta koulutoimi ehtii jalkauttaa käytännöt systemaattisesti ja viestiä niistä oppilaiden vanhemmille.

Koronan aiheuttama "uusi normaali" on luonut myös hyviä käytäntöjä, kuten käsihygienian parantuminen ja uusien, monipuolisten työtapojen hyödyntäminen. Epidemiaan on suhtauduttava vakavasti ja siitä on annettava riittävästi täsmällistä tietoa, mutta pelotteluun ei pitäisi lähteä. Voivottelu ei auta - nyt täytyy tehdä yhdessä kaikki voitava.

- Nyt on kriittiset hetket: käännetään me alueelliset ja paikalliset toimijat vielä kaikki viestinnälliset kivet, jotta saisimme ihmiset kiinnittämään huomiota omaan vastuuseensa toimia epidemian ehkäisemiseksi, vetosi Merja Ekqvist kokouksen lopuksi.

Etelä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontuu jatkossa toistaiseksi joka kolmas keskiviikko. 

Alueellisen valmiustoimikunnan tehtävänä on ylläpitää alueellista turvallisuustilannekuvaa ja toimia viranomaisten välisenä tiedonvaihdon foorumina sekä edistää alueellista ja paikallista turvallisuussuunnittelua ja turvallisuusyhteistyötä.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialue kattaa Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Uudenmaan, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnat. Alueellisessa valmiustoimikunnassa on mukana maakuntien varautumisen keskeiset viranomaiset ja toimijat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja :

pelastustoimi ja varautuminen -vastuualueen johtaja Tommi Laurinen, p. 0295 016 144
ylijohtaja Merja Ekqvist, p. 0295 016 271
etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto AVI
Aluehallintovirasto AVI



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto AVI

Pohjois-Suomen alueellinen päivittäistavarahuollon verkosto toimii turvallisen asioinnin varmistamiseksi myymälöissä (Pohjois-Suomi)18.9.2020 14:36:18 EESTTiedote

Pohjois-Suomen alueellinen päivittäistavarahuollon verkosto kokoontui 18.9.2020 ylijohtaja Terttu Savolaisen johdolla 7. kokoukseensa tänä vuonna. Kaupan ja logistiikan ala ja aluehallintoviranomaiset ovat yhtä mieltä, että kaupalla on oikeus ja velvollisuus huolehtia hygieniasta ja turvavälien säilymisestä myymälöissä. On erittäin tärkeää, että myös kaikki asiakkaat asioivat vastuullisesti ja estävät koronaviruksen leviämistä myymälöissä.

Rakennustyöntekijä putosi 2,5 metrin korkeudesta – sakkoja päätoteuttajalle ja työnantajalle16.9.2020 10:26:02 EESTTiedote

Pirkanmaan käräjäoikeus on 18.8.2020 antamallaan tuomiolla tuominnut työmaalla aliurakoitsijana toimineen, tapaturmassa loukkaantuneen työntekijän työnantajan 25 päiväsakon suuruiseen rangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi päätoteuttajana toimineen pirkanmaalaisen rakennusalan yrityksen työnjohtaja tuomittiin 15 päiväsakkoon ja päätoteuttaja 10 000 euron suuruiseen yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta.

Valmiustoimikunta: Pohjois-Suomessa hyvä valmius alueellisiin päätöksiin ja viruksen torjuntatoimiin (Pohjois-Suomi)15.9.2020 14:52:06 EESTTiedote

Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui 15. verkkokokoukseen ylijohtaja Terttu Savolaisen johdolla 15.9.2020 ja päivitti tilannekuvan koronaviruksesta ja toimista alueellaan. Kokouksessa käytiin läpi valtioneuvoston hybridistrategian mukaiset alueellisen päätöksenteon muodot ja toimivalta viruksen torjuntatoimissa. Aluehallintoviraston roolina on valvoa ja ohjata kuntia, kuntayhtymiä ja sairaanhoitopiirejä COVID-19 pandemian hoidossa määrätyn työnjaon mukaisesti.

Pohjois-Suomen valmiustoimikunta kiitti Kainuun ripeitä koronatoimia (Pohjois-Suomi)8.9.2020 10:52:42 EESTTiedote

Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui 14. verkkokokoukseen ylijohtaja Terttu Savolaisen johdolla 1.9.2020 ja päivitti tilannekuvan koronaviruksesta ja toimista alueellaan. Valmiustoimikunta kiitti ripeistä ja onnistuneista alueellisten tautipesäkkeiden torjuntatoimista Kainuussa ja Raahessa. Kriisin kestävyydessä onnistuminen edellyttää hyvää yhteistyötä meiltä kaikilta. Arjen tilanteissa kuka tahansa voi altistua virukselle. Tartunnan saaneiden syyttely ja leimaaminen voivat vaikeuttaa viranomaisten työtä ja viestinnässä onnistumista.

Pohjois-Suomen alueellinen päivittäistavarahuollon verkosto toimii turvallisten palvelujen puolesta28.8.2020 08:30:00 EESTTiedote

Tänään 28.8.2020 korona-ajan 6. kokoukseensa kokoontunut Pohjois-Suomen alueellinen päivittäistavarahuollon verkosto totesi, että kauppojen tavara- ja ruokahuollossa ja logistiikassa on onnistuttu luomaan mallit, joilla toiminta pystytään varmistamaan sekä mahdollisen COVID-19 aallon että paikallisten tartuntaryppäiden ilmaantuessa alueellamme. Avoimia työpaikkoja on tällä hetkellä palvelualoilla runsaasti. Oleellisinta kuitenkin on, että asiakkaiden huomio saadaan pysymään turvallisessa asioinnissa kaupoissa, ravintoloissa ja palveluissa. Varovaisuus on edelleenkin valttia!

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme