Alueelliset kehitysnäkymät -julkaisu ennustaa lievää optimismia
20.10.2020 14:06:06 EEST | Keski-Suomen ELY-keskus | Tiedote
Kuluva vuosi ja varmasti vielä ensi vuosikin tullaan muistamaan täysin poikkeuksellisena aikana niin elinkeinoelämälle kuin koko yhteiskunnalle. Kun tähän lisätään vielä jo ennen koronaa havaittu kasvun hyytyminen ja erityisesti maakunnalle tärkeän metsäteollisuuden vaikeudet vanerin ja paperin kysynnässä, on Keski-Suomi ajautunut isojenhaasteiden eteen. Silti uskoa parempaan on. Esimerkiksi avoimia työpaikkoja on tarjolla jopa yllättävänkin paljon.
Koronasta aiheutuneet vaikeudet jatkuvat edelleen, eikä kukaan osaa tarkalleen sanoa, missä vaiheessa pandemia voidaan katsoa kokonaan selätetyksi elinkeinoelämän kannalta. Kuitenkin samaan aikaan ongelmien keskellä on tärkeää suunnitella tulevaisuutta pidemmällä aikajänteellä. Alueellisissa kehitysnäkymissä kiteytetään edellinen seuraavasti:
Osaamisen turvaaminen, työpaikkojen turvaaminen ja tulevaisuuden menestystarinoiden tukeminen ovat ajankohtaisia. Nyt tarvitaan näkemystä ja uskallusta tarttua tulevaisuuden mahdollisuuksiin.
Alueellisista kehitysnäkymistä selviävät tarkemmin ja toimialoittain yksilöidysti ne vaikeudet, joita Keski-Suomi kohtasi koronan myötä. Katsauksessa valotetaan myös niitä merkkejä, jotka osoittavat kriisistä nousemisen olevan paitsi mahdollista myös jo käynnissä.
Linkki: Keski-Suomen Alueelliset kehitysnäkymät II/2020 (pdf)
Alueelliset kehitysnäkymät on työ- ja elinkeinoministeriön ja ELY-keskusten kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä julkaisu, johon on koottu ELY-keskusten näkemykset alueensa seutukuntien nykytilasta ja tulevaisuuden kehitysnäkymistä. Keski-Suomen osio on tehty Keski-Suomen ELY-keskuksen, Keski-Suomen liiton ja seutujen asiantuntijoiden yhteistyönä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Strategiapäällikkö
Eija Heinonen
p. 0295 024 658
Keski-Suomen ELY-keskus
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Toiminta on päättynyt 31.12.2025.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Työttömyys marraskuussa 14 prosenttia23.12.2025 08:00:57 EET | Tiedote
Keski-Suomessa oli marraskuun lopussa yhteensä 17 712 työtöntä työnhakijaa. Se on 2 001 (12,7 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli marraskuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 1 225, joka on 71 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 771, joka on 418 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
ELY-keskuksen elinkeinokatsaus: Keski-Suomen yritystoimintaan ja maaseudun kehittämiseen yli 91 miljoonaa euroa tammi-marraskuussa 202516.12.2025 09:09:34 EET | Tiedote
Viimeisen toimintavuotensa aikana välillä 1.1.-30.11.2025 Keski-Suomen ELY-keskus myönsi yli 91 miljoonaa euroa rahoitusta, joka mahdollisti merkittäviä investointeja maaseudun kehittämiseen, yritystoiminnan kasvuun ja työllisyyden edistämiseen. Maakunnan kestävää kasvua ja kilpailukykyä vahvistaviin TKI-toimiin panostettiin tänäkin vuonna. Vuodenvaihteessa ELY-keskuksen työtä elinkeinojen saralla jatkaa 1.1.2026 toimintansa aloittava Keski-Suomen elinvoimakeskus.
Liimattalantien tienhoito selvitetään perusteellisesti3.12.2025 12:39:40 EET | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus selvittää urakoitsijan kanssa perusteellisesti, ovatko liukkaudentorjunnan toimenpiteet olleet olosuhteisiin nähden riittäviä. Selvitys liittyy maanantaiseen linja-auton kaatumiseen kyseisellä tiellä. Mikäli puutteita ilmenee, niihin puututaan. Lisäksi ELY-keskus pyrkii korjaamaan Liimattalantien maanantaisen onnettomuuspaikan kallistuksia murskeella vielä ennen pakkasten tuloa.
Nelostie Äänekoskella neljäksi tunniksi kiertoreitille etelään päin kuljettaessa2.12.2025 09:36:56 EET | Tiedote
Betonimeluesteen korjaustöiden vuoksi valtatie 4 etelään päin suljetaan 4.–5.12.2025 klo 22.00–02.00 väliseksi ajaksi. Kiertoreitti alkaa pohjoisesta Kotakennääntien rampilta ja päättyy etelässä Vanhan Vaasantien liittymään. Pohjoisen suuntaan liikenne kulkee normaalisti.
Keski-Suomen alueellinen työlupalinjaus päivitetty – runsaasti ammattinimikkeitä karsittu pois28.11.2025 08:22:30 EET | Tiedote
Keski-Suomen linjaus ulkomaisen työvoiman käytöstä on päivitetty vastaamaan maakunnan työmarkkinatilannetta ja lähiajan näkymiä. Alueella on tarjolla runsaasti eri alojen osaajia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
