Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Alueelliset toimijat ovat onnistuneet torjumaan koronaa, totesi Mika Salminen Pohjois-Suomen alueellisessa valmiustoimikunnassa

Jaa
Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui 25.1.2022 uudistuneessa kokoonpanossa ylijohtaja Terttu Savolaisen johdolla. Asiantuntijavieraana oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusosaston johtaja, professori Mika Salminen, joka kiitti alueellisia toimijoita erinomaisesta onnistumisesta koronapandemian torjunnassa.

Johtaja Mika Salmisen tilannekatsaus herätti keskustelua lähiviikkojen ennakoitavissa olevan ja odotettavan kehityksen arvioista. Todennäköisyys sairaalakuormituksen kasvulle on vähentynyt. Johtopäätöksiä Suomen rajoituspäätösten tarpeellisuudesta voidaan johtaja Salmisen mukaan tehdä kahden viikon kuluessa.

Alueelliset toimet on tärkeä kohdentaa oikein

Alueilla tulee Salmisen näkemyksen mukaan noudattaa rajoituksissa jokaisen alueen omaa virustilannetta.

Salminen kertoi, että 52 prosenttia maailman väestöstä on saanut täyden perusrokotussarjan nyt kun kaksi vuotta on kulunut pandemian alkamisesta. EU:ssa koko väestöstä noin 70 prosenttia on rokotettu ja Suomessa 74,2 prosenttia.

Maskisuositusta ja etätyösuositusta ovat monet maat halunneet jatkaa hyvinkin pitkään.

Rokotuskattavuus kasvaa nyt Suomessa jopa noin 800 000 annoksen viikkovauhtia. Riskiryhmillä rokotuskattavuus on jo korkea. Pandemian loppuminen on selvästi jo näköpiirissä, professori Mika Salminen totesi.

Joulukuussa ilmaantunut omikron-variantti tarttuu helpommin ja virusta on runsaasti väestössä. Nykyiset rokotteet eivät suojaa omikron-tartunnalta yhtä hyvin kuin aiemmilta. Vakavaa tautimuotoa vastaan rokotteet toimivat edelleen hyvin.

Salmisen katsauksen mukaan maailmalla on jo monia maita, joissa pandemia on kääntynyt selvään laskuun, kuten UK:ssa, Espanjassa, Irlannissa ja monissa muissakin maissa. Omikron-muunnoksen epidemiapiikki ei ole näissä maissa nostanut juurikaan kuolemantapausten määrää. Virus on lievempi ja laaja rokotuskattavuus suojaa väestöä erittäin hyvin vakavalta taudilta. Myös Suomessa sairaaloiden kormittuminen on pysynyt hallittavissa, vaikka tartuntamäärät ovat todella korkeita.

Kolmas rokoteannos suojaa erittäin hyvin vakavalta taudilta

Suomessa pääasiassa sairaalaan joutuvat he, joilla rokotusten suojaa ei ole. Kolmas rokoteannos suojaa erittäin hyvin myös ikääntynyttä väestönosaa sairaalaan joutumiselta. Usein riskiryhmistä joudutaan sairaalaan muista syistä kuin itse koronatartunnan vuoksi.

THL:n mukaan keskimäärin sairaalajaksoja voisi tulla muutamasta sadasta tuhanteen, mutta ennusteiden arviointi on vaikeaa. Yhteenvetona THL arvoi, että suuri osa väestöstä saa taudin lievänä kevään 2022 aikana. Kesään mennessä tauti laantuu. Syystalvella 2022 ilmaantuvuus voi arvion mukaan lähteä kasvuun, mutta ennuste riippuu kulloisenkin variantin ominaisuksista.

Rajoitukset ja rokotusten ripeys helpottivat koronan vaikutuksia Pohjois-Suomessa

Valmiustoimikunnan puheenjohtaja, ylijohtaja Terttu Savolainen, vs. sairaanhoitopiirin johtaja Juha Korpelainen ja Kainuun soten kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto esittivät katsaukset koronaviruksen torjuntatoimista Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella.

Savolainen kävi läpi pandemian alueelliset torjuntatoimet ja eri vaiheet kahden vuoden ajalta. Alueellisilla rajoituksilla on reagoitu tarkasti kulloisiinkin virustilanteisiin alueellisesti.

Savolainen totesi, että rajoituksilla ostettiin onnistuneesti ensin aikaa rokotteiden kehittämiselle, jakelulle, itse rokottamiselle. Kaiken aikaa sairaaloiden ylikuormittuminen on onnistuttu torjumaan.

Pohjois-Suomessa on tällä hetkellä paljon henkilökunnan sairastumisia avaintoimialoilla. Kainuussa sairaaloiden henkilökuntaa on sairastunut tai altistunut merkittävän paljon.

Alueelliset toimijat ovat torjuneet koronaa, ja onnistuneet hyvin, kuten Mika Salminen totesi. Ylijohtaja Savolainen kiitti professori Salmista.

Rajoituksia ylläpidetty ja purettu hallitusti

Johtaja Juha Korpelainen esitti alueellisen tilannekatsauksen ja totesi, että tehohoidon kapasiteetti ei ole sairaaloissamme tällä hetkellä uhattuna. Pohjois-Pohjanmaalla rajoitusten purkaminen on aloitettu ulkotilojen osalta. Kainuussa voidaan kuntayhtymän johtaja Maire Ahopellon mukaan joutua vielä ylläpitämään rajoituksia ja jopa kiristämään tilanteen mukaan lähiviikkoina.

Valtioneuvoston linjausta odotetaan maamme koronastrategiasta 15. helmikuuta alkaen.

Vihapuhe haastaa myös viranomaisia

Valmiustoimikunnassa todettiin, että viimepäivinä on havaittu vihapuheen määrässä kasvua erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Ylijohtaja Savolaisen mukaan vihapuheen lisääntyminen haastaa myös hallinnon toimijoita.

Alueellinen valmiustoimikunta arvioi riskejä ja toimii kokonaisturvallisuuden hyväksi

Puheenjohtaja Savolainen esitteli valmiustoimikunnalle tavoitteet, toimintasuunnitelmat ja periaatteet, joiden mukaisesti alueellinen valmiustoimikunta arvioi riskejä ja toimii kokonaisturvallisuuden hyväksi Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella.

Valmiustoimikunta kävi läpi katsaukset toimintakyvystä eri organisaatioissa ja varautumisesta COVID-19 viruksen aiheuttaman pandemian mahdolliseen vaikeutumiseen Pohjois-Suomessa muutaman lähiviikon aikana.

Alueellista analyysia tarvitaan, että aluehallintovirastot voivat päättää välttämättömistä ja oikeasuhtaisista rajoitustoimista ja sovittaa yhteen tarvittavia toimenpiteitä. Eri organisaatiot, viranomaiset ja alueelliset valmiusfoorumit ja kunnat valmistelevat tilannekuvan pohjalta omia toimia.

LIITE 1: Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta 2022.

Jokilaaksojen turvallisuusfoorumi, Kainuun ELY-keskus, Kainuun liitto - Kainuun valmiusfoorumi, Kainuun prikaati, Kainuun rajavartiosto, Kainuun sote kuntayhtymä, Kajaanin kaupunki, Koillismaalta Kuusamon kaupunki varaedustajanaan Pudasjärven kaupunki, Käräjäoikeuksien edustajat, Länsi-Suomen merivartiosto, Maahanmuuttovirasto, Oulun hiippakunnan tuomiokapituli, Oulun Kauppakamari, Oulun kaupunki, Oulun poliisilaitos, Pelastuslaitosten edustajat, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjois-Pohjanmaan liitto, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Suojelupoliisi, SPR Oulun piiri sekä YLE Pohjois-Suomi.

Lisätietoja:

Terttu Savolainen, ylijohtaja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 050 583 9912, terttu.savolainen@avi.fi

Petteri Koskinen, johtaja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, petteri.koskinen@avi.fi

Risto Heikkinen, pelastusylitarkastaja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, risto.heikkinen@avi.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Regionförvaltningsverket ålade Västra Nylands välfärdsområde att avhjälpa brister i räddningsväsendets aktionsberedskapstider15.4.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har ålagt Västra Nylands välfärdsområde att se till att aktionsberedskapstiderna för räddningsväsendets första enhet är på den nivå som lagen förutsätter. Det har redan under en längre tid förekommit brister i aktionsberedskapstiderna i området och med det nya föreläggandet strävar man efter att säkerställa att välfärdsområdets planer och åtgärder är tillräckliga för att uppnå en tillräcklig nivå på tjänsterna.

Aluehallintovirasto antoi määräyksen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle pelastustoimen toimintavalmiusaikojen korjaamiseksi15.4.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen korjaamaan pelastustoimen ensimmäisen yksikön toimintavalmiusajat lain edellyttämälle tasolle. Alueella on esiintynyt toimintavalmiusaikojen puutteita jo pidempään, ja uudella korjausmääräyksellä pyritään varmistamaan, että hyvinvointialueen suunnitelmat ja toimenpiteet ovat riittäviä palvelujen saattamiseksi riittävälle tasolle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye