Aluehallintovirasto havaitsi puutteita kuluttajansuojalainsäädännön noudattamisessa valvoessaan luotonantajia ja vertaislainanvälittäjiä vuonna 2022
Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoi valtakunnallisesti kuluttajaluottoja myöntäviä luotonantajia ja vertaislainavälittäjiä. Lisäksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto käsittelee niiden rekisteröinnit.
Luotonantajien ja vertaislainanvälittäjien valvonnassa havaittiin puutteita kuluttajansuojalainsäädännön noudattamisessa
Vuonna 2022 aluehallintovirastolle tehtiin yhteensä 45 valvontaan liittyvää epäkohtailmoitusta, missä oli selvää nousua edellisvuoden 34 epäkohtailmoitukseen nähden. Kaikkien valvonta-asioiden käsittelyaika oli keskimäärin 66 päivää. Aluehallintovirasto ratkaisi esittelystä annetut valvontapäätökset alle yhdeksän kuukauden käsittelyaikatavoitteessa.
Valvontapäätöksissä kiinnitettiin luotonantajien huomiota kuluttajansuojalain tai hyvän luotonantotavan mukaiseen menettelyyn esimerkiksi hintakattosääntelyn noudattamisessa, luottokelpoisuuden arvioinnissa, jatkuvan luoton rajoittamisessa ja tiedusteluihin vastaamisessa.
Luotonantajien ja vertaislainanvälittäjien rekisteröinti
Aluehallintoviraston rekisteriin oli merkitty 50 toiminnan harjoittajaa 31.12.2022. Rekisteröintiasioita käsiteltiin yhteensä 33 kappaletta, joista uusia hyväksyttyjä rekisteröintejä oli 7. Rekisteristä poistettiin 13 toimijaa vuoden 2022 aikana. Uusien rekisteröinti-ilmoitusten käsittelyaika oli keskimäärin 49 päivää. Käsittelyaikaan vaikuttivat toimijoiden puutteelliset selvitykset ja viivästykset niiden toimittamisessa.
Aluehallintovirasto on tarkistanut rekisteriin merkittyjen tietojen ajantasaisuuden ja toimijoiden luotettavuuden. Virasto on ottanut yhteyttä sellaisiin rekisteröityihin toiminnan harjoittajiin, joissa on havaittu vastuuhenkilömuutoksia tai edellisestä luotettavuustarkistuksesta on kulunut yli vuosi aikaa. Vastuuhenkilöllä tarkoitetaan ylintä johtoa, esimerkiksi toimitusjohtajaa ja hallituksen jäsentä tai henkilöä, joka omistaa vähintään 10 prosenttia osakeyhtiön osakkeista. Valvonnassa havaittiin puutteita muutostietojen ilmoittamisessa. Aluehallintovirasto kiinnitti luotonantajien huomiota kyseisen velvoitteen noudattamiseen kaikille toimijoille suunnatulla ohjauskirjeellä.
Luotonantajien ja vertaislainanvälittäjien rekisteri ja valvonta siirtyvät 1.7.2023 Finanssivalvonnalle
Aluehallintovirasto valmistautui myös rekisterin ja valvonnan siirtoon Finanssivalvonnalle 1.7.2023. Virasto osallistui lisäksi useisiin kuluttajansuojaa koskevien lainsäädäntöhankkeiden valmistelutyöhön.
Aluehallintovirasto valvoo, että luotonantajat ja vertaislainanvälittäjät noudattavat toiminnassaan kuluttajansuojalakia ja hyvää luotonantotapaa sekä ovat rekisteröityneitä ja täyttävät rekisteröinnin edellytykset. Virasto turvaa osaltaan palveluiden lainmukaisuutta luotonantajien ja vertaislainanvälittäjien asiakkaille sekä yhtäläiset toimintamahdollisuudet alan toimijoille. Lisätietoa luotonantajien ja vertaislainanvälittäjien valvonnasta ja rekisteristä löytyy aluehallintoviraston verkkosivuilta.
Panttilainauslaitosten valvonta ja toimiluvat
Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoo valtakunnallisesti myös panttilainauslaitoksia ja myöntää niiden toimiluvat. Vuonna 2022 ei myönnetty uusia toimilupia panttilainauslaitoksille. Panttilainauslaitoksista ei myöskään tehty aluehallintovirastolle epäkohtailmoituksia vuonna 2022.
Panttilainauslaitosten valvonnassa tehtiin vuosittain toistuvaa tilinpäätösvalvontaa, mihin yhdistettiin omistajien ja hallintohenkilöiden luotettavuuteen ja sopivuuteen liittyvää valvontaa. Tilinpäätökset olivat asianmukaiset eikä valvonnassa muutoinkaan havaittu poikkeamia.
Aluehallintovirasto valvoo, että panttilainauslaitokset noudattavat toiminnassaan lakia panttilainauslaitoksista sekä täyttävät toimiluvan edellytykset. Virasto turvaa osaltaan palveluiden lainmukaisuutta panttilainauslaitosten asiakkaille sekä yhtäläiset toimintamahdollisuudet alan toimijoille. Lisätietoa panttilainauslaitosten valvonnasta ja toimiluvista löytyy aluehallintoviraston verkkosivuilta.
Lisätietoja:
ylitarkastaja Jouni Kiviniemi, p. 0295 016 627
etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt 84 000 euro i understöd för byggande av tilläggsbyggnad vid en brandstation i Kronoby8.5.2025 11:30:10 EEST | Pressmeddelande
Brandskyddsfonden har nyligen beviljat drygt 84 000 euro i understöd för byggprojekt för en avtalsbrandkår i Kronoby i verksamhetsområdet för Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland.
Runsas 84 000 euron avustus paloaseman lisärakennushankkeelle Kruunupyyssä8.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Palosuojelurahasto on myöntänyt tuoreeltaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella Kruunupyyssä sijaitsevalle sopimuspalokunnalle runsaan 84 000 euron rakennushankeavustuksen.
Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelylle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta7.5.2025 12:10:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi Suur-Savon Sähkö Oy:lle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelyä ja Kissakosken voimalaitoksella tapahtuvaa juoksutusta koskien.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.
Työtapaturmasta vaneritehtaalla päiväsakkoja ja yhteisösakkoa6.5.2025 12:31:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 29.4.2025 Metsäliitto Osuuskunnan työturvallisuusrikoksesta 40 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta kyseessä olevan tehtaan tuotantopäällikön 25 päiväsakon ja kaksi vuoromestaria 20 päiväsakon ja 25 päiväsakon sakkorangaistuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme