Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Aluehallintovirasto määrää pakolliset terveystarkastukset Turun telakan työmaille

Jaa
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on antanut tartuntatautilakiin perustuvan määräyksen pakollisista terveystarkastuksista Turun ja Kaarinan kuntien alueella. Koronavirusepidemian leviämisen hillitsemiseksi tehty päätös koskee terveystarkastusten järjestämistä ja niihin osallistumista Meyer Turku Oy:n työmaiden alueella. Määräys on voimassa 13.10.2021-2.5.2022.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto velvoittaa tartuntatautilain 15 ja 16 §:n nojalla Turun kaupungin ja Kaarinan kaupungin järjestämään terveystarkastukset Meyer Turku Oy:n, sen tytäryhtiöiden ja sen alihankkijoiden laivanrakennustelakan työmaihin kuuluvilla työpaikoilla.

Lisäksi aluehallintovirasto määrää tartuntatautilain 16 §:n nojalla kaikki Meyer Turku Oy:n telakkatyömaihin kuuluvilla työmailla Turun ja Kaarinan kaupunkien alueilla työskentelevät henkilöt osallistumaan Turun tai Kaarinan kaupungin järjestämään terveystarkastukseen. Meyer Turku Oy:n lisäksi tämä päätös koskee Piikkiö Works Oy:n, Shipbuilding Completion Oy:n sekä ENGnD Oy:n Varsinais-Suomessa olevien työpaikkojen alueella työskentelevää henkilöstöä. Terveystarkastukseen osallistuminen on pakollista.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriltä ja Turun kaupungilta saamiensa lausuntojen pohjalta aluehallintovirasto totesi toimenpiteet tarpeellisiksi ja välttämättömiksi. Virus tarttuu telakkatyömailla henkilöstä toiseen, yhteiskuljetuksissa ja yhteismajoituksissa, eikä tilannetta ole aiemmista toimenpiteistä huolimatta saatu hallintaan. Tartuntoja ilmenee erityisesti ulkomaalaisten työntekijöiden parissa, joilla rokotekattavuus on matala.

Telakkaan liittyviin toistuviin korona-aaltoihin on ollut vaikea vaikuttaa ja ne ovat kuormittaneet sekä Varsinais-Suomen koronajäljitystä että sairaalakapasiteettia. Testaus on telakan läheisyydessä siirtynyt Turun kaupungin koronabussiin, mikä on hankaloittanut muiden kuin telakalla työskentelevien pääsyä testaukseen. Päätöksellä pyritään katkaisemaan tartuntaketjut ja ohjaamaan työntekijät rokottautumaan nykyistä kattavammin.

Lisätietoja:

Medialle:

  • johtaja Heikki Mäki, p. 0295 018 094
  • ylijohtaja Leena Räsänen, p. 0295 017 385

Aluehallintovirastojen sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)avi.fi. 

Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Supervision of wild berry picking: occupational safety and health authority is prepared to investigate pickers’ status26.6.2025 07:57:00 EEST | Press release

According to preliminary information received by the occupational safety and health authority, the organisation of picking and pickers’ backgrounds will be even more diverse this year. Inspectors will likely need to determine whether pickers are in an employment relationship or if they fall under the category of pickers as defined in the Berry Act. This determination is not based on the title of the contract, but rather on how the work is actually organized in practice.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye