Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Aluehallintovirasto määrää tiloja suljettavaksi Vaasan sairaanhoitopiirin alueella 21.1. alkaen

Jaa

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston tänään tekemällä päätöksellä suljetaan Vaasan sairaanhoitopiirin kuntien alueilla liikunta-, harrastus- ja virkistystiloja. Päätös tulee voimaan 21.1.2022.

Vaasan sairaanhoitopiirin lausunnon mukaan alueen epidemiatilanne on edelleen vaikea ja edellyttää uusia rajoitustoimia terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi. Koronatartunnat leviävät alueella laajasti, ja tautiin liittyvä sairaalahoidon tarve on kasvanut. Ajankohtainen 14 vuorokauden ilmaantuvuus on yli 2 000 alueen 100 000 asukasta kohden ja noususuuntainen.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto toteaa, että koronataudin luonteesta johtuen nyt tehtävän rajoituksen vaikutus alueen tartuntatilanteeseen on todettavissa viiveellä. Aluehallintovirasto katsoo, että alueen epidemiatilanne huomioon ottaen päätöksen on välttämätöntä tulla voimaan nopeasti.

Uusi päätös ei vaikuta alueella voimassa olevaan kokoontumisrajoitukseen, jolla on kielletty kaikki sisätiloissa järjestettävät yli 10 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Linkki aluehallintoviraston päätöstiedotteeseen 31.12.2021

Uusi päätös ei vaikuta myöskään alueella voimassa olevaan, tartuntatautilain 58 d -pykälän mukaiseen päätökseen, joka asettaa edellytyksiä tilojen käytölle ja koskee laajalti myös sellaisia tiloja ja toimintoja, jotka eivät ole sulkupäätöksen kohteena. Linkki aluehallintoviraston päätöstiedotteeseen 4.1.2022 

Aluehallintovirasto voi määrätä rajoituksia vain, kun ne ovat epidemian leviämisen estämiseksi välttämättömiä. Aluehallintovirasto seuraa sairaanhoitopiirien epidemiatilanteen kehittymistä jatkuvasti ja kumoaa päätökset, kun niiden edellytykset eivät enää täyty.

Tilojen sulkua koskeva päätös

Tartuntatautilain 58 g -pykälän perusteella Vaasan sairaanhoitopiirin kuntien alueella suljetaan yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut tilat.

Määräys on voimassa kaksi viikkoa ajalla 21.1.- 3.2.2022.

Määräys sulkee yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut tilat. Päätös velvoittaa toimintaa harjoittavia ja tilojen hallinnasta vastaavia toimijoita. Tilojen sulkeminen kohdistuu alla lueteltuihin tartuntatautilain 58 g pykälän 4 momentin kohdissa tarkoitettuihin tiloihin.

joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat;
tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat;

Rajoituksen alaisia tiloja voidaan käyttää vuonna 2003 syntyneiden ja sitä nuorempien henkilöiden ohjattuun harrastustoimintaan. Suljettuja tiloja voi käyttää myös lakisääteisiin palveluihin, esimerkiksi lääkinnälliseen kuntoutukseen, koulujen liikuntaopetukseen ja koronarokotusten järjestämiseen. Myös aluevaalien ennakkoäänestys on sallittua muuten suljetuissa tiloissa. Lisäksi tilojen sulkupäätökset eivät ulotu ammattiurheiluun eivätkä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan.

Päätös ei koske seuraavia tiloja: kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat (kuten padel-, tennis- ja sulkapallokentät); yleiset saunat sekä uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat; huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat; sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat; kauppakeskusten yleiset oleskelutilat, vähittäiskaupan liiketilat, palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Lain mukaan tilojen sulkupäätös voidaan tehdä enintään kahdeksi viikoksi kerrallaan.

Lisätietoja

Vastauksia erityisesti yleisötilaisuuksien järjestäjille ja tilojen haltijoille avin Usein kysyttyä koronaviruksesta-sivustolla

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätökset ja yleistiedoksiannot

Tartuntatautilaki, Finlexin sivut
58 §: kokoontumisrajoitus: yleisötilaisuudet, yleiset kokoukset
58 d §: tilojen käytön edellytykset
58 g §: tilojen väliaikainen sulkeminen
58 i §: koronatodistuksen käyttö

Aluehallintovirastojen asiakaspalvelu, asiakaspalvelu@avi.fi

Ravintolarajoitukset, valtioneuvoston sivut

Vaasan sairaanhoitopiiri 

Medialle
(jätä soittopyyntö)

• aluehallintoylilääkäri Eeva Mäkinen, p. 0295 018 786
• lakimies Tanja Pietiläinen, p. 0295 018 584
• ylijohtaja Marko Pukkinen, p.0295 018 582

Aluehallintovirastojen sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)avi.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Kriget i Ukraina och Finlands Natomedlemskap tema för Västra och Inre Finlands beredskapskommitté13.5.2022 15:19:41 EEST | Tiedote

Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde 12.5.2022 på ett av regionförvaltningsverket sammankallat möte för att skapa en lägesöversikt avseende aktuella beredskapsärenden i regionen. Med den regionala beredskapskommitténs lägesöversikter säkerställs informationsgången mellan centrala aktörer inom Västra och Inre Finlands region, som täcker landskapen Birkaland, Mellersta Finland, Södra Österbotten, Österbotten och Mellersta Österbotten.

Ukrainan sota ja Suomen Nato-jäsenyys teemana Länsi- ja Sisä-Suomen valmiustoimikunnassa13.5.2022 15:15:14 EEST | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui 12.5.2022 aluehallintoviraston koolle kutsumana kokoamaan tilannekuvaa alueen ajankohtaisista varautumisen asioista. Alueellisen valmiustoimikunnan tilannekatsauksilla varmistetaan tiedonkulkua keskeisten toimijoiden välillä Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, joka kattaa Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme