Aluehallintovirasto määräsi asiakastiloja suljettavaksi pääkaupunkiseudulla ja sen lähialueella 1.-14.3. väliseksi ajaksi
Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös koskee seuraavia julkisten ja yksityisten toimijoiden tiloja:
- joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat
- yleiset saunat ja uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat
- tanssipaikat ja kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin sekä muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat
- huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat
- sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat
- kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.
Päätös ei koske sellaisia tiloja, joissa toiminta on järjestetty siten, että tilassa on enintään kymmenen henkilöä kerrallaan. Henkilöiden määrään ei lasketa henkilökuntaa. Lisäksi muuten suljettavaksi määrättyjä tiloja voidaan käyttää vuonna 2009 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan. Päätös ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.
Päätöksen välttämättömyysharkinnassa aluehallintovirasto on ottanut huomioon, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella on epidemiologisesti hyvin eri tilanteessa olevia kuntia. Vaikein epidemiatilanne on pääkaupunkiseudulla, kun taas sairaanhoitopiirin reuna-alueilla on epidemian osalta huomattavasti paremmassa tilanteessa olevia kuntia. Päätös on tehty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin suosituksen mukaisesti Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten, Järvenpään, Keravan, Sipoon, Tuusulan ja Kirkkonummen kuntien alueille. Kyseinen alue muodostaa kiinteän liikkumis- ja työssäkäyntialueen. Alueen koronatartuntojen ilmaantuvuus on korkea, ja siellä todetaan tautiryppäitä. Terveydenhuollon kapasiteetin ylikuormittumisen uhka on suuri, ja tartuntojen määrä on saatava laskuun.
Päätöksellä sulkea tilat pyritään vähentämään erityisesti aikuisten välisiä lähikontakteja. Tartuntatautilain mukaan tilat voidaan määrätä suljettavaksi enintään kahden viikon ajaksi. Aluehallintovirasto seuraa tautitilanteen kehittymistä ja tekee tarvittavat uudet päätökset tilanteen perusteella.
Muualla Uudenmaan alueella toimijoiden on varmistettava riittävät turvavälit tiloissaan - vastaavia määräyksiä tulossa myös muualle Etelä-Suomeen
Etelä-Suomen aluehallintoviraston 24.2. antaman päätöksen mukaan muualla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella on niin julkisten kuin yksityisten toimijoiden varmistettava, että henkilöiden väliset lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää. Lähikontakti tarkoittaa fyysistä kontaktia tai oleskelua kasvotusten tai samassa tilassa alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan. Päätös koskee laajalti julkisten ja yksityisten toimijoiden tiloja silloin, kun sisätiloissa toimintaan osallistuu enintään kymmenen henkilöä ja ulkotiloissa enintään 50 (viisikymmentä) henkilöä.
Toimijoiden on tehtävä suunnitelma siitä, miten ne varmistavat mm. turvavälien toteutumisen tiloissaan. Aluehallintovirasto julkaisee suunnitelmapohjan toimijoiden käyttöön verkkosivuillaan mahdollisimman pian.
Päätös perustuu tartuntatautilain väliaikaiseen pykälään 58 d ja on voimassa 25.2.-14.3.2021. Lisätietoa päätöksestä on tiedotteessa: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69901946.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee vastaavia päätöksiä lähikontaktien välttämisen varmistamisesta myös muille Etelä-Suomen sairaanhoitopiirien alueille, koska epidemiatilanne on leviämisvaiheessa ja kriteerit pykälän 58 d mukaiselle päätökselle täyttyvät. Päätökset on tarkoitus julkaista maaliskuun ensimmäisen viikon aikana.
Lisätietoa:
- Päätös 58 g pykälästä tiedoksiannoissa
- avi.fi-verkkosivujen Usein kysyttyä koronasta -sivu (lisätty tietoa myös tartuntatautilain väliaikaisista muutoksista)
Lisätietoa medialle:
- Merja Ekqvist, ylijohtaja, p. 0295 016 271
- Riku-Matti Lehikoinen, alkoholihallinnon yksikön päällikkö, p. 0295 016 155
- Oona Mölsä, ylitarkastaja, terveydenhuollon yksikkö, p. 0295 016 592
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt 84 000 euro i understöd för byggande av tilläggsbyggnad vid en brandstation i Kronoby8.5.2025 11:30:10 EEST | Pressmeddelande
Brandskyddsfonden har nyligen beviljat drygt 84 000 euro i understöd för byggprojekt för en avtalsbrandkår i Kronoby i verksamhetsområdet för Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland.
Runsas 84 000 euron avustus paloaseman lisärakennushankkeelle Kruunupyyssä8.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Palosuojelurahasto on myöntänyt tuoreeltaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella Kruunupyyssä sijaitsevalle sopimuspalokunnalle runsaan 84 000 euron rakennushankeavustuksen.
Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelylle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta7.5.2025 12:10:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi Suur-Savon Sähkö Oy:lle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelyä ja Kissakosken voimalaitoksella tapahtuvaa juoksutusta koskien.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.
Työtapaturmasta vaneritehtaalla päiväsakkoja ja yhteisösakkoa6.5.2025 12:31:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 29.4.2025 Metsäliitto Osuuskunnan työturvallisuusrikoksesta 40 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta kyseessä olevan tehtaan tuotantopäällikön 25 päiväsakon ja kaksi vuoromestaria 20 päiväsakon ja 25 päiväsakon sakkorangaistuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme