Aluehallintovirasto

Aluehallintovirasto on käynnistänyt digipalvelujen saavutettavuuden kattavan valvonnan

Jaa

Digitaalisten palvelujen ensimmäinen vuosittainen saavutettavuusvalvonta käynnistyi kattavalla valvonnalla. Aluehallintovirasto on valikoinut kattavan valvonnan otokseen 20 verkkosivustoa. Kattavan valvonnan lisäksi 185 sivustoa tullaan valvomaan kuluvan vuoden aikana yksinkertaistetulla menetelmällä pääosin automatisoidusti.

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta määrittelee saavutettavuusvaatimukset ja velvoitteet sekä niiden valvonnan. Lain tavoitteena on, että mahdollisimman moni ihminen voisi käyttää digitaalisia palveluja. Lain piiriin kuuluvat erityisesti viranomaisten, julkisrahoitteisten organisaatioiden sekä pankkien ja vakuutusyhtiöiden digitaaliset palvelut.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston tehtäviin kuuluu lain saavutettavuusvaatimusten toteutumisen valvonta Suomessa. Virasto valvoo digipalveluja kahdella eri menetelmällä: yksinkertaistetusti ja kattavasti. Valvonnan toteutus käynnistyi kattavalla valvonnalla, joka toteutetaan touko-syyskuussa 2021.  Yksinkertaistettu valvonta käynnistyy alkusyksystä 2021. Lisäksi vuoden loppuun mennessä valvotaan neljän mobiilisovelluksen saavutettavuus. Yksinkertaistettu valvonta tehdään pääosin automatisoidusti, ja se koskee tänä vuonna 185:tä verkkosivustoa. Kattava valvonta on perusteellisempi, ja se toteutetaan asiantuntijatyönä. Tämän vuoden kattavan valvonnan otokseen kuuluu 20 verkkosivustoa.

”Kattavan valvonnan kohteena olevat sivustot on valittu riskiperustaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että olemme huomioineet valinnassa muun muassa käyttäjien meille tekemät ilmoitukset saavutettavuuspuutteista”, kertoo saavutettavuusvalvonnan yksikön ylitarkastaja Viena Rainio Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. ”Lisäksi kuulemme vammaisjärjestöjen näkemyksiä sivustoista, joiden tulisi sisältyä valvontaotokseen. Tämän vuoden otoksen koostamisessa pyysimme järjestöiltä näkemyksiä erityisesti arjen sujuvuuden kannalta keskeisistä julkisista digipalveluista.”

Valvontaotoksen valinnassa on huomioitu myös Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunnan (VANE) toimintaohjelma vuosille 2020-2023 ja siinä määritellyt tavoitteet saavutettavuuden vahvistamiseksi. Valvontaotoksessa huomioidaan julkisen sektorin digitaaliset palvelut monipuolisesti.

Lain saavutettavuusvaatimukset ja valvonnan periaatteet perustuvat Euroopan unionin saavutettavuusdirektiiviin ja siihen liittyviin toimeenpanopäätöksiin. Valvonnan tulokset raportoidaan EU:n komissiolle.

”Tämä on ensimmäinen valvontakierros, joten vertailukohtaa edellisiin vuosiin meillä ei vielä ole. Viestimme valvonnan tuloksista tarkemmin loppuvuodesta 2021, kun valvontakierros on saatu päätökseen”, toteaa Viena Rainio. ”Jos valvonnassa havaitaan saavutettavuuspuutteita, niiden korjaamiseksi annetaan aina tarvittavat kehotukset sivustoista vastaaville toimijoille.”

Kattavan ja yksinkertaistetun valvonnan lisäksi jokaisella käyttäjällä on oikeus lähettää aluehallintovirastolle ilmoitus, jos havaitsee verkkosivustoilla tai mobiilisovelluksissa saavutettavuuspuutteita. Aluehallintoviraston saavutettavuusvalvonnan yksikkö käsittelee ilmoitukset ja antaa tarvittaessa hallinnollista ohjausta digipalvelun tarjoajalle. Ilmoituksen voi jättää aluehallintoviraston verkkosivuston lomakkeella.

Saavutettavuuden kattavaan valvontaan valikoidut verkkosivustot 2021:

Aalto-yliopisto

Egentliga Finlands sjukvårdsdistrikt

Fpa

HSL

Kanta

Kela

Koronatiedotus (THL)

Lapin sairaanhoitopiiri

Outokummun kaupunki

Opintopolku (Opetushallitus)

Pirkanmaan kirjastot PIKI

Poliisi (Poliisihallitus)

Puolustusministeriö

Suomi.fi

Te-palvelut

Terveyskylä (HUS)

Ulkoministeriö

Ulosottolaitos

Valtioneuvoston kanslia

Verohallinto

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Viena Rainio, p. 0295 016 505

Ylitarkastaja Eetu Komsi, p. 0295 016 571

etunimi.sukunimi@avi.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto

Sommarens badsäsong börjar - kommunala webbplatser ska ha uppdaterad information om de allmänna badstränderna11.6.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Enligt lagstiftningen ska badstrandens ägare eller innehavare - vanligen kommunen - upprätthålla väsentlig information på sin webbplats om de allmänna badstränderna. Regionförvaltningsverket samlar inom sitt område in förteckningar som kommunerna har lämnat över de allmänna badstränderna samt deras webbplatser. Den riksomfattande förteckningen publiceras på Valviras webbplats och levereras även till Europeiska kommissionen så att t.ex. resenärer kan få nytta av den.

Kesän uimakausi alkaa – kuntien sivuilla oltava ajantasainen tieto yleisistä uimarannoista11.6.2021 10:00:00 EEST | Tiedote

Lainsäädännön mukaan uimarannan omistajan tai haltijan – tyypillisesti kunnan – täytyy ylläpitää verkkosivuillaan keskeisiä tietoja yleisistä uimarannoista. Aluehallintovirasto kokoaa alueeltaan kuntien toimittaman yleisten uimarantojen luettelon ja näiden verkkosivuosoitteet. Valtakunnallinen luettelo julkaistaan Valviran verkkosivuilla ja toimitetaan myös Euroopan komissiolle mm. matkailijoiden hyödynnettäväksi.

Muun muassa pääkaupunkiseudun kokoontumisrajoituksia ollaan lieventämässä ensi viikon alussa epidemiatilanteen parantumisen vuoksi - osassa Uuttamaata rajoitukset ollaan kumoamassa kokonaan10.6.2021 16:56:07 EEST | Tiedote

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella epidemiatilanne on rauhoittunut ja alueellinen koronakoordinaatioryhmä on linjannut leviämisvaiheessa olleen osan alueesta palanneen kiihtymisvaiheeseen. Tämän johdosta Etelä-Suomen aluehallintovirasto ryhtyy valmistelemaan päätöstä kokoontumisrajoitusten lieventämisestä. Lisäksi Itä-Uusimaa ja Länsi-Uusimaa lukuun ottamatta Espoota ja Kauniaisia palaavat perustasolle, ja siellä kokoontumisrajoitukset ollaan kumoamassa kokonaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme