
Aluehallintoviraston rahanpesun ilmoituskanava otetaan käyttöön 2.11.2020
Aluehallintovirasto on yksi rahanpesulain noudattamista valvovista viranomaisista. Muita valvojia ovat mm. Finanssivalvonta, Poliisihallituksen arpajaishallinto sekä Patentti- ja rekisterihallitus. Näillä organisaatiolla on omia ilmoituskanaviaan finanssialan toimijoita, rahapeliyhteisöä sekä tilintarkastajia koskien.
Kuka voi tehdä ilmoituksen?
Ilmoituksen rahanpesulain epäillystä rikkomuksesta voi tehdä esimerkiksi työntekijä tai kuka tahansa muukin henkilö, jolla on tietoa tapahtuneesta tai meneillään olevasta rahanpesulain rikkomuksesta tai laiminlyönnistä. Ilmoituksen aluehallintovirastolle voi tehdä niiden organisaatioiden toiminnasta, joita aluehallintovirasto valvoo.
Ilmoituskanavan kautta annettu vihje ei välttämättä johda sellaisenaan asian vireille tuloon virastossa. Ilmoitus voi johtaa toimenpiteisiin aluehallintoviraston selvityksen perusteella.
Aluehallintovirasto ei myöskään tiedota ilmoittajalle asian etenemisestä.
Millaisista epäilyistä tulee ilmoittaa aluehallintovirastoon?
Ilmoituksen epäillystä rahanpesulain rikkomuksesta voi tehdä esimerkiksi silloin, kun aluehallintoviraston valvoma toimija
- ei ole tehnyt riskiarviota
- ei ole tunnistanut asiakasta tai todentanut henkilöllisyyttä
- ei ole ilmoittanut epäilyttävästä liiketoimesta rahanpesun selvittelykeskukselle
- on jatkanut epäilyttäviä liiketoimia keskeytyksettä eikä kieltäydy niistä.
Mitä tietoja ilmoituksen tulisi sisältää?
Aluehallintovirastolle tehdyn ilmoituksen pitää sisältää ainakin seuraavat tiedot:
- yrityksen tai organisaation nimi, jota ilmoitus koskee
- yrityksen toimiala
- toimipaikka, jossa epäilty rahanpesulain vastainen menettely tapahtui
- aika, jolloin rahanpesulain vastainen menettely tapahtui, tai tieto siitä, jos menettely on jatkuvaa
- kuvaus siitä, millä tavalla rahanpesulakia epäillään rikotun
- ilmoituksen tekijän rooli ilmoituksen kohteena olevassa organisaatiossa, esimerkiksi yrityksen työntekijä, asiakas tai muu taho
- ilmoituksen tekijän yhteystiedot, jos henkilö haluaa jättää ne mahdollista yhteydenottoa varten.
Aluehallintoviraston vastaanottamat ilmoitukset ovat salassa pidettävää tietoa. Niitä ei esimerkiksi luovuteta elinkeinonharjoittajalle, jota ilmoitus koskee.
Liikesalaisuudeksi luokiteltavaa tietoa saa antaa viranomaiselle silloin, kun sen avulla voidaan paljastaa laitonta toimintaa tai väärinkäytöksiä.
Jos elinkeinonharjoittaja havaitsee oman asiakkaansa liiketoimissa epäilyttäviä seikkoja, tulee niistä ilmoittaa keskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskukselle.
Aluehallintoviraston ilmoituskanava. Ilmoituksen tekeminen ei edellytä kirjautumista palveluun.
Luettelo aluehallintoviraston valvomista toimialoista, joiden toiminnasta voi tehdä ilmoituskanavan kautta ilmoituksen, löytyy aluehallintoviraston verkkosivuilta.
Aluehallintoviraston tehtävään kuuluvaa rahanpesulain valvontaa hoitaa koko Suomen alueella Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Lisätietoja:
ylitarkastaja Marian Jecu, p. 0295 016 632
etunimi.sukunimi@avi.fi
aluehallintovirasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9–16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirasto/RegionförvaltningsverketAluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.