Aluehallintovirastot selvittivät pelastusviranomaisten ilmoitusvelvollisuutta poliisille tahallisista ja tuottamuksellisista onnettomuuksista – alueellinen vaihtelu suurta
Aluehallintovirastojen selvityksen mukaan ilmoitusten tekeminen toteutuu valtakunnallisesti tarkasteltuna huonosti ja alueellista vaihtelua ilmoitusten tekemisessä on paljon: vuonna 2022 pelastusviranomaiset ilmoittivat heikoimmillaan 23 % tapauksista ja kattavimmillaan 98 %. Selvityksen perusteella ilmoituskäytännöt ovat vaihtelevia.
Pelastuslaitosten työntekijöilleen laatimissa ohjeissa ja koulutuksissa on suuria eroja eri alueiden välillä. Osa pelastuslaitoksista on ohjeistanut, että kirjalliselle ilmoittamiselle ei ole lainkaan tarvetta, ja osa ohjeistaa välittämään ilmoitukset poliisille lähtökohtaisesti kirjallisesti. Ilmoitusten tekemiseen ilman tarpeetonta viivytystä ei ole kaikissa pelastuslaitoksissa kiinnitetty riittävästi huomiota, eikä toiminta ole pelastuslaitoksissa yhdenmukaista.
Ilmoitusvelvollisuuden toteutumista tarkasteltiin tässä laajuudessa nyt ensimmäistä kertaa. Selvitys tuo esiin puutteet, jotka olisi syytä korjata, jotta julkiselle toiminnalle asetettu vaatimus lainmukaisuudesta ja kansalaisten yhdenvertainen kohtelu toteutuvat. Tilannetta on syytä lähteä parantamaan huolehtimalla pelastustoimen henkilöstön järjestelmällisestä koulutuksesta aiheeseen, laatimalla tarvittavat ohjeistukset ja valvomalla myös hyvinvointialueen omavalvonnan toimin, että ilmoitusvelvollisuus toteutuu säädetyllä tavalla.
Lisätietoja:
- Aluehallintovirastojen selvitys pelastuslain 41 § 4 mom. mukaisen ilmoitusvelvollisuuden toteutumisesta pelastuslaitoksissa, pdf-julkaisu
- Blogiartikkeli 15.5.2023: Pelastusviranomaisten velvollisuus ilmoittaa poliisille onnettomuuksista kaipaa tehostamista
- Pelastuslaki (379/2011)
Lisätiedot medialle:
- Etelä-Suomen aluehallintovirasto: pelastusylitarkastaja Eero Nyman, p. 0295 016 773
- Itä-Suomen aluehallintovirasto: pelastusylitarkastaja Johannes Ketola, p. 0295 016 878
- Lapin aluehallintovirasto: pelastusylitarkastaja Seppo Lehto, p. 0295 017 357
- Lounais-Suomen aluehallintovirasto: pelastusylitarkastaja Tero Kuusisto, p. 0295 018 009
- Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto: pelastusylitarkastaja Jussi Herranen, p. 0295 018 505
- Pohjois-Suomen aluehallintovirasto: pelastusylitarkastaja Jarno Soisalo, p. 0295 016 628
sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@avi.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Den riksomfattande expertbedömningen av räddningsväsendets tjänster år 202422.10.2025 10:50:17 EEST | Pressmeddelande
Den riksomfattande expertbedömningen sammanställer läget för räddningsväsendets tjänster utgående från de regionala expertbedömningarna, välfärdsområdenas redogörelser och Pronto-statistiken.
Valtakunnallinen asiantuntija-arvio pelastustoimen palveluista vuonna 202422.10.2025 10:50:17 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen asiantuntija-arvio kokoaa pelastustoimen palvelujen tilan alueellisten asiantuntija-arvioiden, hyvinvointialueiden selvitysten ja Pronto-tilastojen pohjalta.
Lapin alueellinen maanpuolustuksen peruskurssi – kriisinkestävyyttä vahvistamassa22.10.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Lapin aluehallintoviraston ja Jääkäriprikaatin yhteistyössä järjestämä Lapin alueellinen maanpuolustuksen peruskurssi järjestetään 27.-31.10.2025. Kurssin tavoitteena on vahvistaa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta sekä varautumista häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin.
Tarkista hiekoituskoneiden suojaritilät! Kuopiolaiselle yritykselle sakkoja kuolemaan johtaneesta työtapaturmasta21.10.2025 14:58:11 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 20.10.2025 tuominnut kuopiolaisen kiinteistöpalvelualan yrityksen ja sen edustajat työturvallisuusrikoksesta, koska yhtiön hiekoituskoneista olivat puuttuneet suojaritilät, jotka estävät työntekijöiden joutumisen koneen pyörivään akseliin.
Brister i behandlingen av anmärkningar i välfärdsområdena inom Regionförvaltningsverket i Södra Finlands område21.10.2025 08:02:02 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finland har i samband med sin tillsyn upptäckt brister i behandlingen av anmärkningar i flera välfärdsområden. Bristerna har upptäckts i samband med behandlingen av klagomål som regionförvaltningsverket överfört till välfärdsområdena för att behandlas som en anmärkning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
