Aluehallitus hyväksyi vammaispalvelujen myöntämiskriteerit uuden vammaispalvelulain voimaantuloon asti
Aluehallitus kiinnitti erityisesti huomiota kuljetuspalvelumatkojen yhdistelyn poikkeustilanteissa taksin käyttöön taksitolpalta. Taksin voi ottaa suoraan päärautatie- ja linja-autoaseman taksitolpilta Tampereella, missä niitä on lähtökohtaisesti läpi vuorokauden saatavilla. Muilla asemilla takseja ei ole aina saatavilla, joten taksi on tilattava asemalle ennakkoon.
Tähän asti hyvinvointialueella on ollut voimassa viime syksynä hyväksytyt kriteerit, jotka perustuivat lakiluonnokseen, jonka piti tulla voimaan vuodenvaihteessa. Eduskunta hyväksyi uuden vammaispalvelulain kuitenkin vasta 1.3.2023 ja se tulee voimaan lokakuussa. Aluehallitus käsittelee sen mukaisia myöntämiskriteerejä uudelleen syksyllä.
Aluehallitus päätti myös henkilökohtaisen avun palveluntuottajien hankinnassa valittavista palveluntuottajista ja päivitti hinnat niiden tuottajien kanssa, jotka olivat jo mukana aiemman hankintavaiheen perusteella.
Uusia virkoja muun muassa liikkuvaan sote-tiimiin
Aluehallitus perusti sairaalapalvelujen, ikäihmisten ja vammaisten palvelujen sekä avopalvelujen palvelulinjoille yhteensä kymmenen uutta virkaa, joista osaa on jo hoidettu toimina tai sijaisuuksina. Sairaalapalveluihin lisätään kaksi neurokirurgian erikoislääkärin virkaa. Lisäksi vammaispalveluihin perustettiin sosiaaliohjaajan virka sekä kaksi asiakasohjaajan virkaa. Avopalveluihin perustettiin kolme sosiaalityöntekijän ja kaksi sosiaaliohjaajan virkaa työikäisten sosiaalityöhön liikkuvan sote-tiimin toiminnan käynnistämiseksi. Liikkuvan tiimin toimintaa rahoitetaan Suomen kestävän kasvun ohjelmasta (RRP).
Hoiva- ja hoitoeettinen neuvottelukunta nimettiin
Hyvinvointialueen hoiva- ja hoitoeettiseen neuvottelukuntaan nimettiin seuraavat jäsenet: Elina Mattila, Tuula Petäkoski-Hult, Jenni Jokinen, Heikki Saxen, Eila Häihälä, Päivi Karjalainen, Silja Lampinen, Mauri Jussila, Matti Repo, Maria Päivänen, Henri Backman, Susanna Saarinen, Anu Ropponen, Katriina Majuri, Laura Pöyhönen ja Julia Sangervo.
Sosiaali- ja terveysjohtajalla, vastaavalla johtajaylilääkärillä, vastaavalla hoitotyön johtajalla ja vastaavalla sosiaalihuollon johtajalla on neuvottelukunnan kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus.
Yhteyshenkilöt
Konsernipalvelujohtaja Juhani Sand
Puh:044 719 5959juhani.sand@pirha.fiAluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen
Puh:050 554 8532karimatti@me.comTietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Johanna Loukaskorpi, Aleksi Jäntti ja Erja Pelkonen johtavat nyt Pirkanmaan aluevaltuustoa5.6.2023 20:44:16 EEST | Tiedote
Pirkanmaan aluevaltuusto valitsi maanantaina uudet puheenjohtajat. Aluevaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Johanna Loukaskorpi (sd), 1. varapuheenjohtajaksi Aleksi Jäntti (kok) ja 2. varapuheenjohtajaksi Erja Pelkonen (ps).
Uusi ympärivuorokautinen puhelinpäivystys tukee ikäihmisten hoitoa Pirkanmaalla5.6.2023 10:32:18 EEST | Tiedote
Ikäihmisten kotihoidon ja asumispalveluiden hoitajilla on nyt mahdollisuus konsultoida lääkäriä puhelimitse aina, kun asiakkaan tilanne vaatii.
Henkilökohtaisen avun käyttäjien kannattaa varautua ensi viikon lakkoon2.6.2023 07:55:00 EEST | Tiedote
JHL on antanut henkilökohtaisten avustajien lakkovaroituksen ajalle 6.-12.6.2023. Lakko koskee niitä henkilökohtaisen avun käyttäjiä, jotka kuuluvat työnantajina Heta-liittoon ja joiden henkilökohtaisen avustajan tehtävät ovat palkkaryhmässä A. Pirkanmaan hyvinvointialue tarjoaa neuvontaa ja ohjausta, jos työtaistelu uhkaa henkilökohtaisen avun käyttäjän henkeä tai terveyttä.
Kuhmoisten, Lempäälän ja Valkeakosken terveysasemat palvelevat nyt myös chatissa1.6.2023 11:31:40 EEST | Tiedote
Chatissa voit arkisin kello 9–14 kysyä neuvoa terveysasemasi vastaanottotoiminnan sairaanhoitajalta samalla tavalla kuin puhelimessakin. Hoitaja arvioi hoidon tarpeesi, antaa ohjeita ja tarvittaessa ohjaa sinut jatkotutkimuksiin tai -hoitoon.
Aluevaltuuston puheenjohtajisto vaihtuu 5.6. - seuraa valtuuston kokousta suorana verkossa1.6.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontuu maanantaina 5.6. klo 17 poikkeuksellisesti Technopolis Yliopistonrinteen Häggman-kokoustilassa (A-talo 2.krs) Tampereella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme