Pirkanmaan hyvinvointialue

Aluehallitus käsittelee investointisuunnitelmaa ja valitsee sairaalapalvelujen johtajan 26.9.

Jaa
Pirkanmaan hyvinvointialueen lähivuosien investointisuunnitelma on maanantaina 26.9. kokoontuvan aluehallituksen käsiteltävänä. Samassa kokouksessa sairaalapalvelujen palvelulinjajohtajan virkaan esitetään valittavaksi toimitusjohtaja Juha Kinnunen. Kinnusella on yliopistouran lisäksi kokemusta muun muassa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtamisesta.

Investointiesityksestä ministeriöille päättää aluevaltuusto. Aluehallitukselle valmistellun esityksen mukaan ensi vuonna toteutettaisiin palvelujen tuottamisen kannalta vain välttämättömät ja kiireelliset investointihankkeet. Hyvinvointialueen omaan taseeseen tehtävien investointien kokonaismäärä on esityksen mukaan 307,1 miljoonaan euroa vuosina 2023-2026. Siitä ensi vuodelle kohdistuisi 96,2 miljoonaan euroa. Vuokrakiinteistöissä korjaus- ja rakentamiskulut jyvitetään vuokriin.

Aluehallituksen esityslistalla on lisäksi seuraavia asioita:

  • Vastaus arviointikertomukseen 1.7.2021 - 31.12.2021
  • Pirkanmaan hyvinvointialueen virkojen perustaminen, kelpoisuusvaatimusten vahvistaminen ja täyttömenettely (tukipalvelujen tuotantojohtaja)
  • Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön muuttaminen
  • Lausunto hallituksen esitysluonnokseen hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta (yliopistosairaalalisä)
  • Lausunto luonnokseen hallituksen esitykseksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain ja terveydenhuoltolain 60 §:n muuttamisesta sekä erikoissairaanhoitolain 28 ja 29 §:n kumoamisesta (yliopistollisen sairaalan tehtävät)
  • Aluehallituksen kokousaikataulu 2023

Katso koko esityslista verkossa https://pirha.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Aluehallitus/Kokous_2692022

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialue
PL 272
33101 TAMPERE

http://www.pirha.fi

Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Päihde- ja riippuvuusongelmissa hoitoon hakeutumiseen tulee muutoksia helmikuussa22.12.2025 10:39:03 EET | Tiedote

Helmikuun 2026 alussa Tampereen Hatanpäällä sijaitsevaan päihde- ja riippuvuussairauksien Happi-yksikköön avautuu walk in -palvelu, jonne huumeita käyttävä voi tulla ilman ajanvarausta hoidon tarpeen arviointiin. Yksikkö palvelee kaikkia pirkanmaalaisia. Hoidon tarpeen arviointeja tehdään entiseen tapaan myös kaikilla Pirkanmaan sosiaali- ja terveysasemilla sekä nuorten aikuisten mielenterveys- ja päihdehoidon tiimissä.

Korjaus tiedotteeseen: Asiakasmaksut muuttuvat vuodenvaihteessa - perumatta jääneen ajan maksu nousee18.12.2025 13:48:17 EET | Tiedote

Aiemmin lähetyssä tiedotteessa on perumatta jääneellä maksulla virheellinen summa. Oikea summa on 73,70 euroa. Tässä tiedotteessa summa on korjattu oikeaksi. Pirkanmaan hyvinvointialueen asiakasmaksuja korotetaan vuodelle 2026. Maksut nousevat keskimäärin 6,9 prosenttia. Peruuttamatta jääneestä käynnistä peritään vuodenvaihteesta alkaen 73,70 euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye