Aluehallitus koolla: muutoksista neuvotellaan henkilöstön kanssa

Hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma kävi katsauksessaan läpi toukokuussa käynnistyviä muutosneuvotteluja ja muita ajankohtaisia aiheita.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelmaan liittyvät muutosneuvottelut koskevat yhteensä noin 200 henkilöä, joiden tehtäväkuviin ja työntekopaikkoihin voi tulla muutoksia. Neuvottelujen tavoitteena on uudistaa toimintaa ja rakenteita vuorovaikutuksessa henkilöstön kanssa.
Henkilöstöjärjestöt ovat ilmaisseet huolensa siitä, että yhteistoimintamenettely hoidetaan muutosneuvotteluina eikä irtisanomisperusteisesti. Tehtävänkuviin mahdollisesti tulevia muutoksia pidetään niin merkittävinä, että työnantajan pitäisi järjestää irtisanomisperusteiset yhteistoimintaneuvottelut.
Aluehallitus linjasi, että muutosneuvotteluissa halutaan edetä neuvottelemalla henkilöstön kanssa, koska sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista halutaan pitää kiinni, eikä irtisanomisille ole tarvetta.
– Emme voi käydä irtisanomisperusteisia yhteistoimintaneuvotteluja ja samalla rekrytoida henkilöstöä, jota tarvitsemme sekä nykyisiin että uusiin palvelumuotoihin. Henkilöstöä tarvitaan erityisesti kotiin annettaviin palveluihin, joita pyritään vahvistamaan etupainotteisesti. Riittävä henkilöstömäärä on myös työhyvinvointikysymys, muistuttaa Ilkka Luoma.
Neuvottelut suunnitellaan ja vaiheistetaan yhteistyössä henkilöstön kanssa. Henkilöstöjärjestöt ovat neuvotteluissa mukana.
Hyvinvointialueen käynnistymiseen liittyviä haasteita ratkotaan yhteistyössä
Pohteen tietohallintojohtaja Ilkka Haataja antoi katsauksen in house -yhtiön Istekki Oy:n toiminnasta.
Hyvinvointialueiden aloitus on ollut poikkeuksellinen tilanne, ja työt ovat ruuhkautuneet koko maassa. Vaikka hyvinvointialueen aloitukseen on varauduttu lisäresurssein, on tekemisen määrä ollut ennakoitua suurempi. Lyhyessä ajassa on tehty paljon uutta, ja osa palveluista on jouduttu ottamaan käyttöön keskeneräisinä.
Suurin ruuhka on ollut käyttäjätunnusten tekemisessä ja jakelussa. Töiden ruuhkautuminen ja viivästykset ovat heikentäneet peruspalveluiden laatua ja hidastaneet ict-muutosprojektien etenemistä. Korjaavina toimenpiteinä Istekki on lisännyt henkilöresursseja palvelutuotantoon ja asiakaspalveluun. Jonotilannetta seurataan aktiivisesti, ja toimintatapoja kehitetään yhteistyössä Pohteen ja Istekin välillä.
Lisäksi käytiin läpi Pohteen henkilöstön palkanmaksun tilannetta. Monetra Oulun tilastojen mukaan virheet henkilöstön palkoissa ovat vähentyneet kuukausi kuukaudelta. Virheellisten palkkojen määrä on vähentynyt tammikuun noin 9,5 prosentista huhtikuun 0,92 prosenttiin. Ongelmat ovat koskeneet pääasiassa kokemuslisiä ja työaikakorvauksia. Lisäksi lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien henkilöiden palkkojen maksamisessa on ollut viivettä.
Monetra on vahvistanut asiakaspalveluresurssiaan, ja korjausten käsittely on nopeutunut. Kesään mennessä pyritään pääsemään normaalitilanteeseen.
Vaikka koko organisaatiossa palkanmaksun ongelmia on ollut pienellä määrällä, yksittäisten työntekijöiden kohdalla virheet ja viiveet ovat aiheuttaneet isoa haittaa. Palkanmaksu on työnantajan keskeinen velvollisuus, ja virheet siinä ovat aina vakavia.
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 16.5.2023.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivustolta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapani TölliAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 511 3180tapani.o.tolli@gmail.comIlkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiJouko LuukkonenKonsernipalveluiden johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Tulevaisuuslautakunta lähetti päivitetyn strategian hyväksyttäväksi aluehallitukselle ja aluevaltuustolle17.10.2025 12:03:50 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta käsitteli kokouksessaan 16.10. Pohteen päivitettyä strategiaa. Lisäksi lautakunta päätti strategiset periaatteet Digitaalisen sote-keskuksen virka-ajan ulkopuolisten palvelujen hankinnalle.
Aluehallitus päätti yhteisöllisen asumisen hankinnasta15.10.2025 10:19:59 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 14.10.2025 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus hyväksyi yhteisöllisen asumisen hankinnan ja palveluntuottajien etusijajärjestyksen.
Pohde osallistuu asunnottomien yöhön Oulussa15.10.2025 08:02:44 EEST | Tiedote
Asunnottomien yö on kansalaisliike, joka tukee jokaisen oikeutta omaan kotiin eli vakinaiseen asuntoon. Asunnottomien yö järjestetään 17. lokakuuta, joka on Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi. Oulussa asunnottomien yön tapahtuma järjestetään Rotuaarilla perjantaina 17.10.2024 kello 14 alkaen.
Pohde ja THL selvittävät epäselvyyksiä diagnoositiedoissa14.10.2025 11:41:24 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL selvittävät yhteistyössä poikkeavia diagnoositietoja. Virhelähteeksi epäillään käyntisyiden ja oikein kirjattujen diagnoosien sekoittumista.
Pohteen vanhusneuvosto sai uuden puheenjohtajan13.10.2025 08:45:16 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen vanhusneuvosto kokoontui perjantaina 10.10.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme