Aluehallitus koolla: osavuosikatsaus kertoo toimenpiteiden etenemisestä – talouden lukuihin sisältyy epävarmuutta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 30.5.2023 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus aloitti kokouksen onnittelemalla puheenjohtaja Tölliä valtiopäiväneuvoksen arvonimestä. Tasavallan presidentti myönsi arvonimen 25.5.2023.

Talouteen liittyy epävarmuutta
Ensimmäiset toimintavuodet ovat lähes kaikilla hyvinvointialueilla taloudellisesti haastavia – näin on myös Pohteella. Ensimmäisten kuukausien toteuman perusteella näyttää siltä, että kansallinen rahoitus olisi Pohteen osalta paranemassa budjetoidusta, mutta vastaavasti talousarviossa on ylityspaineita.
Alustavan arvion mukaan vuosi 2023 toteutuu tuloksen osalta hyväksytyn talousarvion tason mukaisesti. Tämä edellyttää uudistustyön jatkamista. Aluevaltuuston hyväksymä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma toimii tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmana, joka on hyvinvointialueen lainanottovaltuuden ehto.
Pohteen vuoden 2023 talousarvion toimintakate on 1 692,4 miljoonaa euroa. Talousarvio on 55,9 miljoonaa alijäämäinen, kun valtion rahoitus, muut rahoituserät ja poistot huomioidaan. Toimintakatteen toteuma tammi-maaliskuun seurannassa on 383 miljoonaa eli 22,6 % talousarvion toimintakatteesta. Toimintatuottojen toteuma on 190,8 miljoonaa ja toimintakulujen toteuma 573,8 miljoonaa.
Pohteen alkuvuoden toteumaan ja siten myös vuoden 2023 ennusteeseen liittyy merkittävää epävarmuutta. Epävarmuutta liittyy sekä menoihin että tuloihin, esimerkiksi asiakasmaksuihin ja myyntituottoihin. Valtion rahoituksen taso tulee myös tarkentumaan vuoden 2023 aikana.
Tammi-maaliskuun toteutumaan perustuva ennuste sisältää riskejä, joista suurimpina näyttäytyvät henkilöstön heikentynyt saatavuus, kohonneet ostopalvelukustannukset sekä sote-järjestämissuunnitelman toimenpiteiden täytäntöönpano suunnitellussa aikataulussa. Tulevan hallitusohjelman vaikutukset esimerkiksi mitoitusmuutoksiin eivät ole vielä selvillä. Ennuste tarkentuu tammi-kesäkuun osavuosikatsauksessa.
Muut kokousasiat
Lisäksi aluehallitus käsitteli muun muassa seuraavia asioita:
- Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen lausunto valtioneuvoston asetusluonnokseen hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun asetuksen muuttamisesta
- Monetran tulkki- ja käännöspalvelut
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 6.6.2023.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivustolta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapani TölliAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 511 3180tapani.tolli@pohde.fiIlkka LuomaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiJouko LuukkonenPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiAnu VuorinenStrategia- ja talousjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 365 5473anu.vuorinen@pohde.fiKuvat

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Raahessa hammastarkastukseen jonottavat voivat varata sopivan ajan helposti verkosta8.5.2025 12:38:10 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa käyttöön suun terveydenhuollon verkkoajanvarauksen Raahessa. Palvelu on aluksi tarkoitettu hammastarkastusaikaa jonottaville asukkaille, jotka voivat varata ajan helposti verkon kautta. Palvelu otetaan käyttöön 19.5.2025. Verkkoajanvarauksen kautta varatun ajan voi myös muuttaa tai perua verkossa.
OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialueen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 5.5.7.5.2025 14:25:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynyt OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialuetta koskeviin muutoksiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa 2.4.–5.5.2025. Muutokset toteutetaan kahdessa vaiheessa. Nyt saatiin päätökseen ensimmäisen vaiheen neuvottelut.
Pohteen asumispalveluihin Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa suunnitellaan muutoksia – yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 6.5.7.5.2025 10:36:41 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella suunnitellaan muutoksia ikäihmisten toimialueella. Muutokset koskevat Nivalan Kotikeskus Hopeakotia, Ylivieskan palvelukoti Kotikartanoa ja Oulussa Hiirosen palvelukeskuksessa sijaitsevaa Emiliakotia. Suunnitelmien taustalla on sekä rakennusten kuntoon että toimintojen organisoitumiseen liittyviä syitä. Koska suunnitelmiin liittyy henkilöstövaikutuksia, Pohde on käynnistänyt yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa tiistaina 6.5.2025.
Pohde korjaa perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyn puutteita7.5.2025 07:47:44 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on todennut puutteita kiireettömään perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella vuonna 2024. Pohde on pyrkinyt parantamaan hoitoon pääsyä useilla eri toimenpiteillä.
Uusi potilastietojärjestelmä otetaan Pohteen perusterveydenhuollossa käyttöön vaiheittain – ensimmäisenä vuorossa Tyrnävä ja Hailuoto28.4.2025 14:09:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa perusterveydenhuollossa vaiheittain käyttöön Esko-potilastietojärjestelmän, jota käytetään myös Pohteen erikoissairaanhoidossa. Ensimmäisenä Esko otetaan käyttöön Tyrnävällä ja Hailuodossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme