Aluehallitus lähettää sote-keskusten suunnitelmaluonnoksen lausuntokierrokselle

Sosiaali- ja terveyskeskusten suunnitelmaluonnos lausunnoille
Aluehallitus käsitteli suunnitelmaluonnosta Pohteen tarpeenmukaisista sosiaali- ja terveyskeskuksista. Suunnitelmaluonnos sisältää sote-keskusten määrittelyn ja määrän vuosille 2023–2025 sekä periaatteita sote-keskusten palveluille. Aluehallitus merkitsi pohjaesityksen tiedoksi ja hyväksyi sen osaltaan lausuntopyyntöä varten.
”Aluevaltuusto on linjannut, että jokaisessa kunnassa on sote-keskus. Tämä on ollut lähtökohtana kehittämistyölle. Tavoitteenamme on, että sote-keskusten verkosto sovittaa yhteen asiakkaiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Palveluja tarjotaan joustavasti väestön palvelutarpeet, ikärakenne, etäisyydet ja luontaiset asiointisuunnat sekä alueelliset erityispiirteet huomioiden”, kertoo sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto.
Asukkaat, hyvinvointialueen henkilöstö ja eri sidosryhmät voivat tutustua suunnitelmaluonnokseen hyvinvointialueen verkkosivuilla ja kertoa siitä näkemyksensä 19.4.–17.5. aikana. Luonnoksesta voi antaa virallisen lausunnon tai sitä voi kommentoida sähköisessä kyselyssä Pohteen verkkosivuilla.
Ennen päätöksentekoa suunnitelmaa käsitellään vaikuttamistoimielimissä, kuten vammais- ja vanhuusneuvostossa ja nuorisovaltuustossa, alueellisissa keskustelutilaisuuksissa, henkilöstötilaisuuksissa ja avoimissa infoissa eri sidosryhmille. Avoimet asukkaiden ja järjestöjen infotilaisuudet järjestetään Teams-yhteydellä 27.4. kello 17–18.30 ja 9.5. kello 17–18.30. Tapahtumiin voi osallistua Pohteen tapahtumakalenterin kautta.
Muita kokousasioita
Lisäksi aluehallitus käsitteli muun muassa seuraavia asioita:
- Yhteistoimintaneuvottelujen yhteenveto, henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläinen ja henkilöstöpäällikkö Mari Saari-Somero
- Järjestämissuunnitelman toimeenpanoa edeltävät toimenpiteet, sote-järjestämisjohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto, toimialuejohtajat Mervi Koski, Päivi Peltokorpi ja Päivi Laurila sekä henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläinen ja henkilöstöpäällikkö Mari Saari-Somero
- Syömishäiriöyksikön perustaminen, toimialuejohtaja Leena Mämmi-Laukka
- Kuntouttavan työtoiminnan selvitys, sosiaalijohtaja Leena Pimperi-Koivisto
- Toimeentulotuen neuvottelukunnan asettaminen, sosiaalijohtaja Leena Pimperi-Koivisto
- Sihteeriselvityksen loppuraportti, projektipäällikkö Soile Pajarinen
- Potilas- ja sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2022
Tutustu kokouksen esityslistaan ja liitteisiin Pohteen verkkosivuilla.
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 2.5.2023.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivustolta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paavo KohoAluehallituksen varapuheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
paavo.koho@ouka.fiIlkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiKirsti Ylitalo-KatajistoSosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 703 4007kirsti.ylitalo-katajisto@pohde.fiJouko LuukkonenKonsernipalveluiden johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Korjattu tiedote: Pohteen tarkastuslautakunta antaa 36 suositusta hyvinvointialueen toiminnan kehittämiseksi30.5.2023 13:29:40 EEST | Tiedote
Pohteen tarkastuslautakunta on arvioinut hyvinvointialueen toiminnan käynnistymistä, hyvinvointialueen strategiaa, henkilöstön riittävyyttä sekä talouden tilannetta ja taloudellisia lähtökohtia toiminnan käynnistyessä. Toteutettujen arviointien pohjalta tarkastuslautakunta antaa 36 suositusta hyvinvointialueen toiminnan kehittämiseksi. Suositukset liittyvät hyvinvointialueen toimintaan, talouteen ja hallintoon sekä henkilöstöön ja asiakkaisiin.
Pohteen tarkastuslautakunta antaa 36 suositusta hyvinvointialueen toiminnan kehittämiseksi30.5.2023 12:27:48 EEST | Tiedote
Pohteen tarkastuslautakunta on arvioinut hyvinvointialueen toiminnan käynnistymistä, hyvinvointialueen strategiaa, henkilöstön riittävyyttä sekä talouden tilannetta ja taloudellisia lähtökohtia toiminnan käynnistyessä. Toteutettujen arviointien pohjalta tarkastuslautakunta antaa 36 suositusta hyvinvointialueen toiminnan kehittämiseksi. Suositukset liittyvät hyvinvointialueen toimintaan, talouteen ja hallintoon sekä henkilöstöön ja asiakkaisiin.
Asukastilaisuus Haapajärven akuuttiosaston suunnitelluista muutoksista maanantaina 29. toukokuuta25.5.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on hyväksynyt 17.10.2022 sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämissuunnitelman. Suunnitelmassa on linjattu Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella vuosien 2023-2025 aikana tehtäviä palvelurakenteen muutoksia.
Pohjois-Pohjanmaalla aika laboratorionäytteenottoon varataan pääsääntöisesti NordLabista24.5.2023 15:01:37 EEST | Tiedote
NordLab on tuottanut suurimman osan Pohjois-Pohjanmaan julkisista laboratoriopalveluista vuoden 2023 alusta alkaen. Palvelun ulkopuolella ovat vain Siikalatva ja Kärsämäki, joiden osalta näytteenotto on ulkoistettu yksityisille palveluntarjoajille. Lisäksi Hailuodossa näytteenoton ajanvaraus tehdään terveyskeskuksen ajanvarauksen kautta ja Kuivaniemellä asioidaan hyvinvointipisteessä.
Miten Pohjois-Pohjanmaalla voidaan? Hyvinvointikertomus aluehallituksen käsittelyssä24.5.2023 13:45:30 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 23.5.2023 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme