Aluehallitus tutustui työpajan tuloksiin järjestämissuunnitelman toimenpiteiksi
1.2.2023 11:56:06 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote

Viransijainen hyvinvointialuejohtaja, sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisjohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto esitteli aluehallitukselle sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman toimeenpanon etenemistä. Järjestämissuunnitelman toimenpiteitä on valmistelu työpajatyöskentelyssä 27.1.2023.
Työpajan tuloksissa otettiin kantaa esimerkiksi sosiaali- ja terveyskeskuksiin. Työpajoissa työstettiin myös alueellisia toimeenpanosuunnitelmia toimialueittain. Toimialuejohtajat esittelivät työn tuloksia aluehallitukselle omien toimialueidensa osalta.
Aluehallitus kiitti työpajatyöskentelyyn osallistuneita hyvistä esityksistä ja keskusteli vilkkaasti työpajojen tuloksista. Aluehallitus antoi viranhaltijoille myös evästyksiä jatkotyöskentelyn tueksi.
Järjestämissuunnitelman toimenpiteitä tullaan käsittelemään aluehallituksen kokouksissa kevään aikana lähes viikoittain. Pohteen aluehallitus voisi päättää tarpeenmukaisista sote-keskuksista 25.4.2023.
Muut kokousasiat
Pohteen aluehallitus sai toimialuejohtajilta selvitykset toimialueiden suunnitelmista tiimivastaaviksi, jotka toimivat useissa yksiköissä lähimpinä arjesta vastaavina esihenkilöinä.
Pohteen aluehallitus hyväksyi hyvinvointialueen vanhusneuvoston toimintasäännön ja hyvinvointialueen vammaisneuvoston toimintasäännön.
Aluehallitus hyväksyi joulukuussa 2022 hyväksytyn palveluhinnaston täydentämisen ja päivittämisen ensihoidon sekä Siikalatvan, Kärsämäen ja Lumijoen palvelujen osalta.
Aluehallitukselle esiteltiin terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoretta julkaisua Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella – alueellinen asiantuntija-arvio 2022. Lisäksi toimialuejohtajat vastasivat aluehallituksen toimintaan liittyviin kysymyksiin.
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 7.2.2023. Kevään kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivustolta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapani TölliAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 511 3180tapani.o.tolli@gmail.comKirsti Ylitalo-KatajistoSosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 703 4007kirsti.ylitalo-katajisto@pohde.fiJouko LuukkonenKonsernipalveluiden johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde ja Oamk tiivistävät yhteistyötään suuhygienistien koulutuksessa24.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohteen opetuspalveluihin perustettu opetussuuhygienistin sivutoimi on tiettävästi ensimmäinen tämänkaltainen ammattikorkeakoulun ja hyvinvointialueen yhteistyö Suomessa. Uusi tehtävä toimii linkkinä organisaatioiden välillä ja helpottaa opiskelijoiden arkea.
Pohde sulkee kaksi ikäihmisten yhteisöllisen asumisen yksikköä tilojen puutteiden vuoksi23.9.2026 12:35:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde sulkee palvelukoti Lumilyhdyn Lumijoella ja palvelukoti Metsolan Utajärvellä. Kyse on yhteisöllisen asumisen yksiköistä, joiden nykyiset tilat eivät enää vastaa yhteisölliselle asumiselle asetettuja vaatimuksia. Muutoksella varmistetaan, että yksiköiden asukkaat voivat asua turvallisesti asianmukaisissa tiloissa.
Aluehallitus lausui NordLabin talouden tasapainottamisesta23.9.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 22.9.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus käsitteli NordLabin talouden tasapainottamista ja asiakaskohtaisten vuokrasopimusten vuokrienkorotusta.
Syksyn 2026 influenssa- ja koronarokotukset käynnistyvät lokakuussa ikäryhmittäin21.9.2026 14:54:28 EEST | Tiedote
Influenssa- ja koronarokotukset alkavat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella ikäryhmittäin lokakuun viimeisellä viikolla. Rokotukseen tullaan ajanvarauksella. Rokotukset ovat vapaaehtoisia, ja ne toteutetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n suositusten mukaisesti.
Oulun ja Kempeleen kiirevastaanotoilla käyttöön ajanvaraus21.9.2026 09:26:01 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kehittää kiireellisen hoidon palveluja Oulussa ja Kempeleessä ja suosittelee, että asiakas varaa jatkossa arkena päivällä ajan kiirevastaanotolle etukäteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

