Aluepolitiikalle uusi suunta!

17.11.2021 16:02:10 EET | Rud Pedersen Finland | Tiedote

Jaa
Etelä-Suomen maakunnat haluavat rakentaa uudenlaista yhteistyötä, jolla rahoitusta tuodaan alueelle, jossa sen vaikuttavuus ja taloudellinen vipuvarsi on suurempi.

Uudenmaan liitto, Varsinais-Suomen liitto, Päijät-Hämeen liitto, Kymenlaakson liitto sekä Etelä-Karjalan liitto järjestivät 17.11. Finlandia-talolla yhdessä Etelä-Suomen valtiopäivät. Maakuntaliitot haastoivat osallistujat pohtimaan, kuinka koko Suomelle hyvinvointia tuottavat alueet voivat varmistaa, ettei kasvuvauhti hyydy. 

Syy kokoontumiselle oli vallitseva aluepolitiikan suunta Suomessa. Nykyinen aluepolitiikka ei ole elänyt mukana ajassa, vaan vastaa haasteisiin, joiden vaikutus tulevaisuuden Suomessa jää yhä pienemmiksi.  Tulevaisuuden haasteet Suomessa syntyvät muista teemoista kuin alueiden harvasta asutuksesta. Teollisuuden murros ja taantuvat taajamat, syrjäytyminen, maahanmuutto, innovaatiokeskittymien tuloksellisuus ja muut, erityisesti Etelä-Suomea koskevat kysymykset, tulevat erityisesti vaikuttamaan Suomen tulevaisuuteen, ja tähän on reagoitava myös suomalaisessa aluepolitiikassa.  Viimeksi tämä ajastaan jäänyt aluepolitiikan suuntaus nähtiin tulevan EU-rahoituskauden rahanjaossa. 

”Suomen aluepolitiikkaa tarvitsee systeemitason muutoksen. Enää ei pidä keskittyä instrumentteihin, vaan ratkaisuihin. Raha on laitettava sinne, missä saadaan vaikuttavuutta. Virtual Finland -hanke tähtää juuri tähän ja houkuttelee Suomeen kansainvälistä yritystoimintaa. Virtuaalinen Suomi tuodaan nyt maakuntiin”, kertoo kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteystiedot haastattelupyyntöjä varten:

Uudenmaan liitto:
Maakuntajohtajan sihteeri Hanne Koljonen, p. 040 552 3152​

Varsinais-Suomen liitto:
Maakuntajohtajan assistentti Minna Lempinen, p. 0400 157520

Päijät-Hämeen liitto:
Johdon sihteeri Mira Basota, p. 044 371 9430

Kymenlaakson liitto:
Maakuntajohtajan sihteeri Sanna Syrjäläinen, p. 050 406 1219

Etelä-Karjalan liitto:
Maakuntajohtajan sihteeri Ritva Rehunen, p. 0400 661 318

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Rud Pedersen Finland
Rud Pedersen Finland
Annankatu 12 A 17
00120 Helsinki

0405090437https://www.rudpedersen.fi

Uudenmaan liitto, Varsinais-Suomen liitto, Päijät-Hämeen liitto, Kymenlaakson liitto sekä Etelä-Karjalan liitto järjestivät yhdessä Etelä-Suomen valtiopäivät 17.11 Finlandia-talolla Helsingissä. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rud Pedersen Finland

Rud Pedersen ja Tekir yhdistävät voimansa Suomen johtavaksi yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja strategisen viestinnän konsulttitaloksi23.1.2026 09:00:22 EET | Tiedote

Rud Pedersen Finland ja Tekir yhdistyvät. Rud Pedersen on Euroopan johtava yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja strategisen viestinnän konsultointiyritys ja Tekir kokenut vaativan viestinnän neuvonantaja. Yhdessä yhtiöt muodostavat huipputason yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja strategisen viestinnän konsulttitalon, jolla on yli 60 paikallista asiantuntijaa ja eurooppalainen ulottuvuus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye