Aluevaalien kampanjoinnissa ja äänestyspisteissä on huomioitava kokoontumisrajoitukset ja tilojen käyttörajoitukset
Koronapandemian nopeaa leviämistä hillitäkseen aluehallintovirastot ovat määränneet monelle alueelle kokoontumisrajoituksia ja rajoituksia erilaisten tilojen käyttöön. Aluehallintovirastot eivät ole kieltäneet torikampanjointia tai muutakaan vaalikampanjoihin liittyvää toimintaa, kunhan se on voimassa olevien kokoontumis- ja tilojenkäyttörajoitusten mukaista.
Vaalikampanjointi on järjestettävä terveysturvallisesti
Kokoontumisrajoitukset koskevat yleisötilaisuuksia, myös vaalikampanjoiden osalta. Yleisötilaisuuksia ovat esimerkiksi erilaiset vaalituvat ja -teltat, joihin kutsutaan ihmisiä keskustelemaan. Tyypillisesti väkeä houkutellaan tällaiseen rajattuun tilaan yhtäaikaisesti paikalle joko mainostamalla tilaisuutta ennakkoon, taikka paikan päällä kutsumalla ohikulkijoita liittymään joukkoon.
Tilaisuuden järjestäjän on huolehdittava myös siitä, että hygienia- ja turvaohjeita noudatetaan. Tässä epidemiatilanteessa aluehallintovirasto suosittaa vahvasti erilaisten keskustelu- ja tapaamistilaisuuksien järjestämistä etänä esimerkiksi internetin välityksellä.
Esitteiden tai tuotteiden jakaminen satunnaisille ohikulkijoille ei ole yleisötilaisuus, mutta ohikulkijoiden ohjaaminen rajattuun tilaan lähekkäin on. Alueittain on voimassa erilaisia määräyksiä siitä, voiko yleisötilaisuuksia järjestää lainkaan, ja jos voi, kuinka suuria, ja mitkä ovat rajoitukset sisä- ja ulkotiloissa. Tilaisuuden järjestäjän on huolehdittava, että tilaisuudessa noudatetaan aluehallintoviraston määräyksiä yleisömäärästä ja että sallittua määrää ei ylitetä missään vaiheessa. Aluekohtaiset rajoitukset löytyvät avi.fi-sivuston Usein kysyttyjä kysymyksiä -osiosta.
Ennakkoäänestys on mahdollista kauppakeskuksissa
Ennakkoäänestys ja äänestys vaalipäivänä eivät ole yleisötilaisuuksia, jolloin niitä eivät koske aluehallintoviraston kokoontumisrajoitukset. Ennakkoäänestys ei myöskään ole sellaista huvi- ja virkistystoimintaa, jonka osalta kauppakeskusten yleiset tilat on muutoin suljettu.
Lisätietoja
- Aluehallintoviraston Usein kysyttyjä kysymyksiä koronaviruksesta
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt tre hundra aktörer inom övergripande säkerhet deltog i specialförsvarskurser med temat mental kristålighet5.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland arrangerade åren 2024–2025 fyra regionala specialförsvarskurser med temat mental kristålighet i samarbete med Pansarbrigaden och Björneborgs brigad. Drygt tre hundra sakkunniga inom olika branscher från Birkaland, Mellersta Finland och de österbottniska landskapen deltog i kurserna.
Lähes kolmesataa kokonaisturvallisuuden toimijaa osallistui alueellisen maanpuolustuksen erikoiskursseille henkisestä kriisinkestävyydestä5.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjesti yhteistyössä Panssariprikaatin ja Porin prikaatin kanssa neljä alueellista maanpuolustuksen erikoiskurssia henkisen kriisinkestävyyden teemalla vuosina 2024–2025. Kursseille osallistui lähes 300 eri alojen asiantuntijaa Pirkanmaan, Keski-Suomen ja pohjalaismaakuntien alueelta.
Påföljdsavgift om 13 000 euro påförs Huoneistotrendi Oy för försummelser att följa penningtvättslagen3.12.2025 09:45:00 EET | Pressmeddelande
De allvarligaste försummelserna gäller utarbetningen av den rapporteringsskyldigas riskbedömning och identifieringen av kundernas verkliga förmånstagare.
Huoneistotrendi Oy:lle 13 000 euron seuraamusmaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistä3.12.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Vakavimmat laiminlyönnit koskevat ilmoitusvelvollisen riskiarvion laadintaa ja ilmoitusvelvollisen asiakkaiden tosiasiallisten edunsaajien tunnistamista.
Sormi imeytyi kuljetinlinjan nieluun – yhtiölle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta2.12.2025 16:14:48 EET | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 2.12.2025 tuominnut Lehtisepät Oy:n työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon sekä yhtiön toimitusjohtajan ja yhtiön Varkauden painotalon tuotantopäällikön sakkorangaistuksiin. Yhtiössä oli laiminlyöty selvittää tuotannon koneiden käytöstä aiheutuvat vaaratekijät riittävän järjestelmällisesti ja suojata yhtiön Varkauden painotalon kuljettimessa ollut nielu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
