Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Aluevaltuusto hyväksyi periaatepäätöksen yhteisestä matkapalvelukeskuksesta sekä hyvinvointialueelle siirtyviä sopimuksia 

Jaa
Hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma kertoi tilannekatsauksessaan hyvinvointialueen käynnistymiseen liittyvistä ajankohtaisista asioista ja totesi turvallisen siirtymän hyvinvointialueelle onnistuneen.
Aluevaltuutetut vierailivat kokouksensa yhteydessä myös OYSin uuden sairaalan rakennustyömaalla.
Aluevaltuutetut vierailivat kokouksensa yhteydessä myös OYSin uuden sairaalan rakennustyömaalla.

Vakituisen ja määräaikaisen henkilöstön palkanmaksu on sujunut pääsääntöisesti hyvin. Haasteita on ollut henkilökohtaisen lisän sekä työaikakorvausten maksuissa, ja puuttuvia lisiä ja korvauksia maksetaan takautuvasti. Etuisuudet on saatu maksettua, mutta asiakasmaksujen laskutus on viivästynyt muun muassa hyvinvointialueelle siirtyneiden erilaisten potilasjärjestelmien takia. 

”Henkilöstömme ja esihenkilömme ansaitsevat ison kiitoksen alkuvuoden ponnistuksesta ja muutosvaiheen joustavuudesta. Samoin yhteistyökumppanimme Monetra on venynyt palkanmaksuun liittyvissä asioissa. Uuden organisaation käynnistymisessä on edelleen paljon tehtävää ja yhtenäistämistä ja ohjeistuksia tarvitaan vielä monessa asiassa. Onneksi meillä Pohjois-Pohjanmaalla on oltu uudistamisessa rohkeita, mikä mahdollistaa nyt keskittymisen ydintehtäväämme, eli sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastuspalveluiden turvaamiseen asukkaille”, sanoo Ilkka Luoma.

Periaatepäätös Tervia Logistiikka Oy:n perustamisesta hyväksyttiin äänin 5524

Aluevaltuusto hyväksyi kokouksessaan periaatepäätöksen Tervia Logistiikka Oy:n perustamisesta. Valtuutetut keskustelivat esityksestä pitkään ja ryhmät korostivat puheenvuoroissaan asiakkaan näkökulman huomioimista sekä eri kokoisten toimijoiden mahdollisuutta osallistua tuleviin kuljetuspalveluiden kilpailutuksiin. Periaatepäätös tehtiin äänestyksen jälkeen äänin 55–24.  

Tervia Logistiikka Oy:n perustaminen liittyy yhteistyöalueen (YTA) laajuiseen yhteistyöhön lakisääteisten kuljetuspalveluiden järjestämisessä. Siihen liittyvässä selvitystyössä ovat alustavasti mukana Lapin, Kainuun, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueet. Yhteisen matkakeskuksen perustaminen on nähty tarpeelliseksi toimintaympäristön muutoksen sekä yhtenäisten ja yhdenvertaisten toimintamallien puuttumisen takia. Alueilla on käytössään hyvin erilaisia käytäntöjä lakisääteisten kuljetuspalveluiden tarjoamisessa, eivätkä asiakkaidenkuljetuspalvelut kaikilta osin toteudu riittävän hyvin. Myös soveltamisohjeet ja myöntämiskriteerit ovat alueilla erilaiset.

Matkapalvelukeskus palvelisi isoa joukkoa

Yhteinen matkakeskus palvelisi koko pohjoista Suomea, ja sen etuna olisi päällekkäisen toiminnan väheneminen ja mahdollisuus lisätä välitystoiminnan tehokkuutta. Keskeinen tavoite on yhdistää samansuuntaisia yksittäisiä asiakaskuljetuksia kuljettavaksi yhdellä ajoneuvolla. Yhteinen matkapalvelukeskus tulisi toimimaan läheisessä yhteistyössä alueella toimivien kuljetusyrittäjien kanssa.  

Ensimmäisessä vaiheessa uudistus koskisi sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulakien perusteella järjestettäviä kuljetuspalveluita. Asiakkaat voivat käyttää kuljetuspalvelua esimerkiksi asioimiseen tai matkoihin työ- tai opiskelupaikalle. Tavoitteena on, että hyvinvointialueiden olemassa olevat matkapalvelukeskustoiminnot siirtyisivät Tervia matkapalvelukeskukseen liikkeenluovutuksella. Henkilöstö siirtyisi uuteen organisaatioon niin sanottuina vanhoina työntekijöinä. 

Aluevaltuusto hyväksyi kokouksessaan myös ison määrän hyvinvointialueelle siirtyviä sopimuksia. Aiemmin aluevaltuuston käsittelyssä on ollut noin 8000 sopimusta, joista noin 6000 on siirtynyt hyvinvointialueelle. Käsittelemättä on vielä noin 1200 sopimusta. 

Kokouksen tallenne on nähtävissä verkkosivuilla kokouksen jälkeisestä päivästä alkaen kahden viikon ajan. 

Kokouksen pöytäkirja tulee nähtäväksi hyvinvointialueen verkkosivuille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Aluevaltuutetut vierailivat kokouksensa yhteydessä myös OYSin uuden sairaalan rakennustyömaalla.
Aluevaltuutetut vierailivat kokouksensa yhteydessä myös OYSin uuden sairaalan rakennustyömaalla.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PL 10
90029 POHDE

https://www.pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohjois-Pohjanmaalla aika laboratorionäytteenottoon varataan pääsääntöisesti NordLabista24.5.2023 15:01:37 EEST | Tiedote

NordLab on tuottanut suurimman osan Pohjois-Pohjanmaan julkisista laboratoriopalveluista vuoden 2023 alusta alkaen. Palvelun ulkopuolella ovat vain Siikalatva ja Kärsämäki, joiden osalta näytteenotto on ulkoistettu yksityisille palveluntarjoajille. Lisäksi Hailuodossa näytteenoton ajanvaraus tehdään terveyskeskuksen ajanvarauksen kautta ja Kuivaniemellä asioidaan hyvinvointipisteessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme