Aluevaltuusto päätti kotihoidon ja tukipalveluiden asiakasmaksuista

Hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma kertoi ajankohtaiskatsauksessaan hyvinvointialueen toiminnan käynnistymisestä. Muutosvaihe, jossa toimintoja yhtenäistetään ja kehitetään, jatkuu. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut ovat toimineet suuresta muutoksesta huolimatta pääosin sujuvasti. Talouden tilannekuva ja rahoituslaskelmat ovat tarkentuneet. Eteen on tullut myös haasteita ja viiveitä esimerkiksi palkanmaksussa, laskutuksessa ja tietojärjestelmien suhteen. Ongelmia ratkotaan tiiviissä yhteistyössä kumppanien kanssa.
Aluevaltuusto sai katsaukset vuoden 2022 tilinpäätösten ennakkotiedoista. Hyvinvointialueen valmistelun tilinpäätöksen esitteli konsernipalvelujen johtaja Jouko Luukkonen, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilinpäätöksen vs. sairaanhoitopiirin johtaja Juha Korpelainen ja liikelaitoskuntayhtymän NordLabin tilinpäätöksen toimitusjohtaja Anne Piikivi.
Kotihoidon ja tukipalvelujen asiakasmaksuja yhdenmukaistetaan
Tulevaisuuslautakunta on hyväksynyt sosiaalihuoltolain mukaisten tukipalvelujen ja kotihoidon myöntämisen perusteet. Aluevaltuusto hyväksyi aluehallituksen esityksestä, että tukipalveluista ja kotihoidosta peritään yhdenmukaiset asiakasmaksut. Asiakasmaksut yhdenmukaistetaan, jotta maksut ovat samat eri puolilla hyvinvointialuetta.
Uudet asiakasmaksut tulevat voimaan sen jälkeen, kun palvelutarpeen arviointi on tehty kotihoidon ja kotipalvelun tukipalvelujen perusteiden mukaisesti. Kotihoidon asiakasmaksuja ei oteta käyttöön takautuvasti. Maksuja voidaan myös alentaa tai jättää perimättä.
Kotihoidolla tarkoitetaan palvelua, jolla huolehditaan, että asiakas suoriutuu jokapäiväiseen elämään kuuluvista toiminnoista kodissaan. Kotihoitoon kuuluu asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukainen hoito ja huolenpito, toimintakykyä ja vuorovaikutusta edistävä ja ylläpitävä toiminta ja terveydenhuoltolain mukainen kotisairaanhoito.
Kotihoitoa järjestetään henkilölle, jonka toimintakyky on heikentynyt iän, sairauden, vamman tai muun vastaavan syyn vuoksi. Lisäksi kotihoitoa voidaan järjestää erityisen perhe- tai elämäntilanteen perusteella. Kotihoito voi olla tilapäistä tai säännöllistä.
Säännöllisessä kotihoidossa asiakasmaksu määräytyy asiakasmaksulain perusteella. Maksuun vaikuttaa palvelutuntien määrä, asukkaan maksukyky ja perheen koko. Maksuprosentit määräytyvät tulojen mukaan.
Tukipalveluilla luodaan itsenäistä asumista tukevia olosuhteita asiakkaan kotona. Tukipalvelut ovat ennaltaehkäisevää, terveyttä edistävää, toimintakykyä ylläpitävää ja ihmisen omia voimavaroja tukevaa toimintaa. Lakisääteisiä tukipalveluja ovat ateriapalvelut, vaatehuoltopalvelut, siivouspalvelut, asiointipalvelut sekä osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävät tai tukevat palvelut.
Aluevaltuusto hyväksyi vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmän toimenpidealoitteen, jonka mukaan palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä arvioidaan myös asiakkaan mahdollisuuksia selviytyä maksuistaan niin, että hänelle jää käyttövaraa sosiaalihuoltolain mukaisesti myös elämiseen. Mikäli syntyy epäilys, että asiakas ei selviydy maksuista, hänelle kerrotaan mahdollisuudesta hakea asiakasmaksujen kohtuullistamista tai perimättä jättämistä ja se, mistä hän voi saada apua hakemuksen täyttämiseen.
Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat – perustasoa vahvistetaan
Varsinaisen kokouksen jälkeen aluevaltuusto kokoontui seminaariin käsittelemään Pohteen ajankohtaisia kysymyksiä. Käsittelyssä oli kotiin annettavien palvelujen vahvistaminen, tarpeenmukaiset sosiaali- ja terveyskeskukset, digitaalinen sote-keskus, investointiohjelmat ja nuorisopsykiatrian tilanne.
Ikäihmisten palvelujen toimialuejohtaja Mervi Koski esitteli kotiin annettavien palvelujen vahvistamista ja etälääketieteellisen tuen keskusta. Aluevaltuusto on hyväksynyt sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman, jonka mukaisesti kotona ja arkiympäristössä tapahtuvaan tukeen ja palveluihin panostetaan yhteensä 23 miljoonaa euroa.
Kotona asumista ja arjessa pärjäämistä vahvistetaan muun muassa henkilöstöresursseilla, moniammatillisella työllä, sairaanhoidollisella ja lääketieteellisellä tuella, kotikuntoutuksella ja kotiutustiimin toiminnalla. Kotona asumisen tuen Kotas-keskus laajenee koko alueelle, samoin kuin kotisairaalatoiminta kaikille ikäryhmille. Hyvinvointialueelle luodaan yhtenäinen ikäneuvolan toimintamalli. Etälääketieteellisen tuen keskus vahvistaa konsultaatiotukea ja omalääkärimallia.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto esitteli suunnitelmaluonnosta tarpeenmukaisista sosiaali- ja terveyskeskuksista. Sote-keskukset muodostavat keskeisen perustason palvelujen verkoston. Perustason sosiaali- ja terveyspalvelujen vahvistaminen on yksi järjestämissuunnitelman tavoitteista.
– Aluevaltuusto on linjannut, että jokaisessa Pohjois-Pohjanmaan kunnassa on sote-keskus. Valmistelua tehdään tästä lähtökohdasta. Palveluja tarjotaan myös kouluissa, päiväkodeissa ja muissa arjen ympäristöissä sekä digitaalisina ja liikkuvina palveluina. Toivomme palautetta suunnitelmaluonnoksesta alueen asukkailta, kunnilta, järjestöiltä ja sidosryhmiltä, summaa Kirsti Ylitalo-Katajisto.
Ennen päätöksentekoa suunnitelmaa käsitellään vaikuttamistoimielimissä, kuten vammais- ja vanhuusneuvostossa ja nuorisovaltuustossa. Luonnosta esitellään alueellisissa keskustelutilaisuuksissa, henkilöstötilaisuuksissa ja avoimissa infoissa. Suunnitelmaluonnos on julkinen aluehallituksen 18.4. kokouksen jälkeen. Lausuntokierros kestää 19.4.–17.5.
Palvelualuejohtaja Katja Rääpysjärvi kertoi digitaalisesta sote-keskuksesta, joka on aloittanut toimintansa 17.4.2023. Pohteen verkkosivuilta osoitteesta pohde.fi löytyvä digitaalinen sote-keskus palvelee aluksi Alavieskan, Haapajärven, Nivalan, Pyhäjärven, Reisjärven, Sievin ja Ylivieskan asukkaita. Palvelu laajenee koko Pohjois-Pohjanmaalle asteittain vuoteen 2025 mennessä.
Strategia- ja talousjohtaja Anu Vuorinen ja tekninen johtaja Ollipekka Huotari esittelivät investointiohjelmia 2024–2027 ja 2025–2028.
Lisäksi aluevaltuusto kuuli infon ja keskusteli nuorisopsykiatrian tilanteesta ja syömishäiriöyksikön perustamisesta. Asiaa esitteli perhe- ja sosiaalipalveluiden ja OYS Psykiatrian toimialuejohtaja Leena Mämmi-Laukka.
Seuraavat kokoukset, tallenne ja pöytäkirja
Aluevaltuusto kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 12.6.2023 kello 9–15.
Kokouksen tallenne on nähtävissä verkkosivuilla kokouksen jälkeisestä päivästä alkaen kahden viikon ajan.
Kokouksen pöytäkirja tulee nähtäväksi hyvinvointialueen verkkosivuille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kai PajalaAluevaltuuston puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 9716466kai.pajala@taidegalleriapajala.fiIlkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiKirsti Ylitalo-KatajistoSosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 703 4007kirsti.ylitalo-katajisto@pohde.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Raahessa hammastarkastukseen jonottavat voivat varata sopivan ajan helposti verkosta8.5.2025 12:38:10 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa käyttöön suun terveydenhuollon verkkoajanvarauksen Raahessa. Palvelu on aluksi tarkoitettu hammastarkastusaikaa jonottaville asukkaille, jotka voivat varata ajan helposti verkon kautta. Palvelu otetaan käyttöön 19.5.2025. Verkkoajanvarauksen kautta varatun ajan voi myös muuttaa tai perua verkossa.
OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialueen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 5.5.7.5.2025 14:25:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynyt OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialuetta koskeviin muutoksiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa 2.4.–5.5.2025. Muutokset toteutetaan kahdessa vaiheessa. Nyt saatiin päätökseen ensimmäisen vaiheen neuvottelut.
Pohteen asumispalveluihin Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa suunnitellaan muutoksia – yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 6.5.7.5.2025 10:36:41 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella suunnitellaan muutoksia ikäihmisten toimialueella. Muutokset koskevat Nivalan Kotikeskus Hopeakotia, Ylivieskan palvelukoti Kotikartanoa ja Oulussa Hiirosen palvelukeskuksessa sijaitsevaa Emiliakotia. Suunnitelmien taustalla on sekä rakennusten kuntoon että toimintojen organisoitumiseen liittyviä syitä. Koska suunnitelmiin liittyy henkilöstövaikutuksia, Pohde on käynnistänyt yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa tiistaina 6.5.2025.
Pohde korjaa perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyn puutteita7.5.2025 07:47:44 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on todennut puutteita kiireettömään perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella vuonna 2024. Pohde on pyrkinyt parantamaan hoitoon pääsyä useilla eri toimenpiteillä.
Uusi potilastietojärjestelmä otetaan Pohteen perusterveydenhuollossa käyttöön vaiheittain – ensimmäisenä vuorossa Tyrnävä ja Hailuoto28.4.2025 14:09:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa perusterveydenhuollossa vaiheittain käyttöön Esko-potilastietojärjestelmän, jota käytetään myös Pohteen erikoissairaanhoidossa. Ensimmäisenä Esko otetaan käyttöön Tyrnävällä ja Hailuodossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme