Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Alustavat tutkimustulokset kahdella eri koronarokotteella rokottamisesta rohkaisevia

9.6.2021 09:04:59 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa

Alustavien tutkimustietojen mukaan eri koronarokotevalmisteiden käyttäminen ensimmäisellä ja toisella rokotuskerralla tuottaa elimistössä tehokkaan puolustusvasteen koronavirusinfektiota vastaan. Adenovirusvektorirokotteen ja mRNA-rokotteen antaminen samalle henkilölle ei saadun tiedon valossa myöskään anna aihetta turvallisuushuoliin.

Saksassa, Espanjassa ja Britanniassa tehdyissä tutkimuksissa tarkasteltiin, miten mRNA-rokotteen antaminen aiemmin AstraZenecan adenovirusvektorirokotteen saaneelle vaikuttaa rokotuksen synnyttämään puolustusvasteeseen ja rokotuksen turvallisuuteen. Tutkimusten tulokset ovat alustavia, eivätkä ne ole vielä käyneet läpi tieteellistä vertaisarviointia.

Tuloksena oli, että kahdella eri rokotevalmisteella voidaan saada aikaan vähintään yhtä hyvä puolustusvaste kuin antamalla molemmilla rokotuskerroilla adenovirusvektorirokotetta. Kahta eri rokotetta saaneilla vasta-aineiden määrä oli korkea. Myös niin kutsuttu soluvälitteinen immuniteetti, joka pidentää suojan kestoa ja vahvistaa elimistön kykyä torjua varsinkin vakavaa koronavirustautia, oli hyvällä tasolla.

Tutkimuksissa ei myöskään ilmennyt huolia rokotteiden yhdistämisen turvallisuudesta.

”Nämä tulokset tukevat aiempaa arviotamme, että kahden eri rokotevalmisteen antaminen on sekä turvallinen että suojateholtaan hyvä vaihtoehto”, kertoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

”Aiemmin epäiltiin, että rokotevalmisteiden yhdistäminen voisi tuottaa enemmän kuumeen ja lihaskivun kaltaisia ohimeneviä haittoja kuin samaa rokotevalmistetta annettaessa. Nyt saadut tutkimustulokset eivät tue tätä epäilyä, sillä kahta eri valmistetta saaneilla haittoja ei ole ilmennyt oleellisesti enempää kuin yhtä valmistetta saaneilla.”

Kahta eri koronarokotetta saaneita Suomessa noin 100 000

Suomessa kahta eri koronarokotevalmistetta on annettu ensisijaisesti niille alle 65-vuotiaille, jotka ovat ensimmäisellä rokotuskerralla saaneet AstraZenecan adenovirusvektorirokotetta. Heille annetaan toisella rokotuskerralla aina mRNA-rokote eli Biontech-Pfizerin tai Modernan rokote. Myös niiden 65 vuotta täyttäneiden, jotka ovat ensimmäisenä rokoteannoksena saaneet AstraZenecan rokotetta, on mahdollista saada toisena annoksena mRNA-rokote, jos he eivät halua toista AstraZenecan rokoteannosta.

Yhteensä henkilöitä, jotka ovat saaneet ensimmäisenä rokoteannoksena AstraZenecan rokotteen ja toisena annoksena mRNA-rokotteen, on Suomessa on tällä hetkellä noin 100 000.

AstraZenecan koronarokotteen saaneilla on havaittu Suomessa ja muualla Euroopassa hyvin harvinaisia veren hyytymishäiriöitä. AstraZenecan rokotetta annetaan Suomessa vain 65 vuotta täyttäneille, joiden riski saada vakava koronavirustauti on merkittävästi suurempi kuin tätä nuoremmilla. Valtaosa hyytymishäiriöistä on havaittu alle 60-vuotiailla.

Tutkimusartikkelit:

Humoral and cellular immune response against SARS-CoV-2 variants following heterologous and homologous ChAdOx1 nCoV-19/BNT162b2 vaccination 

Reactogenicity and Immunogenicity of BNT162b2 in Subjects Having Received a First Dose of ChAdOx1s: Initial Results of a Randomised, Adaptive, Phase 2 Trial (CombiVacS) 

Safety, reactogenicity, and immunogenicity of homologous and heterologous prime-boost immunisation with ChAdOx1-nCoV19 and BNT162b2: a prospective cohort study 

Tietoa THL:n verkkosivuilta:

Lisätietoja:

Hanna Nohynek
ylilääkäri
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 18/202623.4.2026 14:58:58 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 23.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ma 27.4. Katsaus väkivallan ehkäisyn tilanteesta hyvinvointialueilla julkaistaan. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 ti 28.4. Toisiolain mukaiset tietopyynnöt siirtyvät THL:lle 1.6.2026 alkaen. Lisätiedot: leena.piponius(at)thl.fi, puh. 029 524 7890 Lisätietoa: Katso myös ajankohtaisia uutisiamme thl.fi Seuraa THL:ää myös sosiaalisessa mediassa THL:n tuoreimmat julkaisut löytyvät Julkarista THL on myös Instagramissa tunnuksella @thl.fi

THL viikolla 17/202616.4.2026 15:07:34 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 16.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet Julkaisemme hallitusohjelmaratkaisumme to 23.4. Tärkein tavoitteemme koskee ihmisten henkisen kriisinkestävyyden vahvistamista. Sen edellytyksiä ovat luottamus tulevaan, hyvä fyysinen ja psyykkinen terveys, sosiaalinen hyvinvointi sekä toimiva yhteiskunta. Kerromme ehdotuksemme tarvittavista toimista. Lisätiedot: kristiina.hamalainen(at)thl.fi, puh. 029 524 7438 Blogit ke 22.4. Kokeilut vievät lastensuojelun uudistusta eteenpäin. Kirjoittajat: Tuula Jäppin

Enkäten Hälsa i skolan: Barn och unga med utländsk bakgrund mår i många avseenden sämre än sina jämnåriga, men tycker om att gå i skolan16.4.2026 00:00:00 EEST | Pressmeddelande

Barn och unga med utländsk bakgrund mår inom många områden av hälsa, välbefinnande och säkerhet sämre än barn och unga vars föräldrar båda har finländsk bakgrund. Skillnaderna är särskilt tydliga när det gäller pojkars hälsa och välbefinnande. Uppgifterna bygger på enkäten Hälsa i skolan som genomförs av Institutet för hälsa och välfärd (THL).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye