Alviina Alametsä ja Atte Harjanne kutsuvat: EU:n asevienti - miten sen valvontaa vahvistetaan?
8.11.2021 18:32:19 EET | Vihreät Euroopan parlamentissa | Kutsu

EU:n jäsenmaat ovat yhdessä maailman toiseksi suurin asekauppias. Valitettavasti aseita ja tarvikkeita viedään myös konfliktialueille, ihmisoikeusloukkauksiin ja diktaattorien käsiin - siitä huolimatta, että jäsenmaat ovat sopineet kahdeksasta kriteeristä, joiden perusteella kansainvälistä asevientiä pitäisi rajoittaa.
Asevientiä on säänneltävä huolellisesti. Tällä hetkellä EU:ssa tuotettujen aseiden vientilupia koskevat päätökset tehdään kansallisella tasolla. Mitä toimia tarvitaan Euroopan unionilta?
Yhdessä sovittuja asevientikriteereitä tulkitaan eri tavalla eri EU:n jäsenmaissa. Tämä johtaa porsaanreikiin järjestelmässä ja vaihteleviin, ristiriitaisiin vientipäätöksiin ja käytäntöihin. Ilmeinen esimerkki tästä on asevienti Saudi-Arabiaan, jossa useat EU:n jäsenvaltiot - mukaan lukien Saksa - asettivat kiellon, kun taas toiset - kuten Ranska - jatkoivat aseiden vientiä.
EU:n puolustusalan yhteistyöhön panostetaan tällä hetkellä voimakkaasti. EU tukee sotilasteknologian tutkimusta ja kehitystä jäsenmaiden välillä. Tämän kehityksen ja rauhan perusperiaatteiden tulee kulkea käsi kädessäaseviennin valvonnan kanssa. Johdonmukainen asevientipolitiikka voidaan varmistaa esimerkiksi laatimalla vientilupapäätöstä edeltävät, yhteiset EU-tason riskinarviot ja seuranta.
Tässä tilaisuudessa pohdimme EU:n aseviennin nykytilaa ja sitä, kuinka nykyistä säätelyä voidaan parantaa. Uskomme, että tehokkaammalla valvonnalla päästäisiin askeleen lähemmäksi EU:ta, joka edistää aidosti ja johdonmukaisesti demokratiaa, vapautta ja rauhaa.
Lämpimästi tervetuloa mukaan keskustelemaan EU:n asevientijärjestelmän tulevaisuudesta ja kehittämisestä.
Ystävällisin terveisin,
Alviina Alametsä, europarlamentaarikko
Atte Harjanne, kansanedustaja
Ohjelma
Avauspuheenvuoro:
Alviina Alametsä, europarlamentaarikko
Asiantuntijapuheenvuorot
Maria Mekri, Saferglobe, toiminnanjohtaja
Ilkka Rentola, Ulkoministeriö, Asevalvonnan yksikkö, yksikönpäällikön sijainen
Paneeli ja keskustelua:
Atte Harjanne, kansanedustaja
Mikko Räkköläinen, Tampereen yliopisto, väitöskirjatutkija
Maria Mekri, Saferglobe, toiminnanjohtaja
Ilkka Rentola, Ulkoministeriö, Asevalvonnan yksikkö, yksikönpäällikön sijainen
Tilaisuutta voi myös seurata etänä Alviina Alametsän Youtube-kanavalta: youtube.com/alviinaalametsatube
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alviina AlametsäEuroopan parlamentin jäsen
Puh:+358 407294597alviina.alametsa@europarl.europa.euwww.alviina.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa
Europarlamentaarikko Ville Niinistö lähtee vihreiden eduskuntavaaliehdokkaaksi Uudeltamaalta10.10.2026 11:27:03 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ja vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö pitivät tänään yhteisen lehdistötilaisuuden Vantaan kaupungintalolla vihreiden syyspäivien yhteydessä. Tilaisuudessa Espoossa perheineen asuva Ville Niinistö ilmoitti lähtevänsä ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiiristä.
Vihreiden Ohisalo: Komissio myönsi jälleen kaivoshankeille strategisten hankkeiden statuksia luontoarvoista piittaamatta9.10.2026 16:12:30 EEST | Tiedote
Euroopan komissio nimesi tänään 46 uutta strategista hanketta kriittisten raaka-aineiden asetuksen nojalla. Viisi niistä on Suomessa: Sokli, Suhanko, Hautalampi, CoNiKo ja Project Arctial. Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo on pettynyt komission päätökseen ohittaa luontoarvot taloudellisten intressien takia jälleen kerran.
Vihreiden Ohisalo: Suomen hallitus patistelee mielellään muita, mutta vetkuttelee itse EU-velvoitteiden kanssa8.10.2026 10:35:48 EEST | Tiedote
Suomi ei ole toimittanut komissiolle luonnosta kansalliseksi ennallistamissuunnitelmaksi, vaikka määräaika päättyi 1.9.2026. Vihreät vaatii luonnon ennallistamisasetuksen täysimääräistä toimeenpanoa, sillä ilman sitä Eurooppa ei pysty sopeutumaan ilmastonmuutokseen ja sen aiheuttamiin tappaviin sään ääri-ilmiöihin.
Ville Niinistö: Olympiakomitean päätös sallia Venäjän urheilijoiden osallistuminen olympialaisiin on haastettava ja FIFAn toiminta on tutkittava9.7.2026 16:31:44 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko Ville Niinistö osallistui kahteen urheilupolitiikkaa koskevaan europarlamentaarikkojen yhteiskirjeeseen, jotka on julkaistu tänään. 72 europarlamentaarikkoa vaati yhteiskirjeessään eurooppalaisia jalkapalloliittoja toimimaan sen puolesta, että FIFAn toiminnan eettisyyttä ja tasapuolisuutta aletaan tutkia puheenjohtaja Infantinon ja Yhdysvaltain presidentti Trumpin läheisten välien vaikutuksesta mm. Yhdysvaltoja suosiviin kurinpitopäätöksiin. Toisessa kirjeessä joukko europarlamentaarikkoja vetoaa kansainväliseen olympiakomiteaan, että se ei salli Venäjän laittoman hyökkäyssodan ja Ukrainan miehittämisen yhä jatkuessa venäläisten urheilijoiden osallistumista tuleviin olympialaisiin.
“Kaivostoimintaa ei voi edistää hinnalla millä hyvänsä” - Vihreät mepit Ohisalo ja Niinistö vaativat komissiolta kantaa Soklin kaivoshankkeen ympäristöriskeistä24.4.2026 08:15:32 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikot Maria Ohisalo ja Ville Niinistö ovat huolissaan kaivostoiminnan kiihdyttämisestä luonnon ja ympäristön kustannuksella ja paikallisyhteisöjen tahdon vastaisesti. Mepit jättivät komissiolle kirjallisen kysymyksen Savukoskella sijaitsevan Soklin kaivoshankkeen ympäristöriskeistä ja pyytävät arviota siitä, miten hanke noudattaa EU:n ympäristölainsäädäntöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


