Amanda Pasanen puheenjohtamaan vihreää valtuustoryhmää

“Helsingin vihreän valtuustoryhmän johtaminen on äärimmäisen innostava ja mielenkiintoinen tehtävä, jossa pääsee konkreettisesti edistämään ilmastokestävää, luonnonläheistä ja sosiaalisesti oikeudenmukaista pääkaupunkia”, Amanda Pasanen sanoo.
“Kaupungistumisen ja kestävyysmurroksen haasteisiin vastaaminen edellyttää Helsingiltä muun muassa viheralueiden vaalimista ja liikenteen päästöjen vähentämistä. Hienoa saada jatkaa tätä työtä nyt valtuustoryhmän puheenjohtajana."
Amanda Pasanen on ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu, edellisellä valtuustokaudella hän toimi vihreiden varavaltuutettuna. Hän on jäsenenä kaupunkiympäristölautakunnassa. Pasanen on koulutukseltaan filosofian maisteri ympäristötieteistä.
Valtuustoryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu Shawn Huff ja toisena varapuheenjohtajana jatkaa toisen kauden kaupunginvaltuutettu Ozan Yanar.
“Olen kiitollinen ryhmän luottamuksesta, jonka olen ansainnut lyhyessä ajassa. Olen innoissani kun vastuuni valtuustoryhmän varapuheenjohtajan tehtävässä kasvaa ja valmis jatkamaan työtä toimivan ja yhdenvertaisen kaupungin puolesta”, Shawn Huff kertoo.
“Vihreitä tarvitaan taistelemaan helsinkiläisten palveluiden puolesta. Jatkamme työtä varhaiskasvatuksen kriisin ratkaisemiseksi, toimivien terveyspalveluiden puolesta, lähiluonnon suojelemiseksi ja kohtuuhintaisten asuntojen rakentamiseksi. Valmistaudumme hartiavoimin tuleviin kuntavaaleihin Helsingin puolesta”, toteaa Ozan Yanar.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Amanda PasanenHelsingin vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja
Puh:040 9611330amanda.pasanen@gmail.comShawn HuffHelsingin vihreän valtuustoryhmän varapuheenjohtaja
Puh:0443030529Ozan YanarHelsingin vihreän valtuustoryhmän varapuheenjohtaja
Puh:044 2758797ozanyanarfin@gmail.comKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin Vihreät ry
Vihreät valitsivat luottamushenkilöitä: Anni Sinnemäki kaupunginvaltuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi, Amanda Pasanen valtuustoryhmän puheenjohtajaksi27.4.2025 17:36:53 EEST | Tiedote
Helsingin vihreä valtuustoryhmä valitsi kaupunginvaltuuston toisen varapuheenjohtajan, vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajiston, kaupunginhallituksen ja toimialalautakuntien jäsenet sekä joukon muita luottamushenkilöitä kokouksessaan 27.4.2025.
Reetta Vanhanen kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestariksi27.4.2025 14:42:06 EEST | Tiedote
Helsingin vihreä valtuustoryhmä esittää kasvatuksen ja koulutuksen toimialan apulaispormestariksi kaupunginvaltuutettu Reetta Vanhasta.
Vihreille kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestarin paikka Helsingin paikkaneuvotteluissa17.4.2025 08:35:29 EEST | Tiedote
Vihreät ovat tyytyväisiä keskiviikkona käytyihin Helsingin puolueiden välisten luottamuspaikkaneuvotteluiden tulokseen. Vihreät saivat neuvotteluissa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan apulaispormestarin salkun. Varapuheenjohtajan tehtävän Vihreät saivat kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntaan.
Vihreät Helsingin kolmanneksi suurin puolue14.4.2025 13:56:44 EEST | Tiedote
Sunnuntaina pidettyjen kuntavaalien jälkeen Vihreät on Helsingin kolmanneksi suurin puolue 17,9 prosentin kannatuksella. Uudessa valtuustoryhmässä on 16 valtuutettua.
Terapiatakuun on toteuduttava koko Helsingissä - lisätään matalan kynnyksen mielenterveyspisteitä7.4.2025 19:38:54 EEST | Tiedote
Ensi valtuustokaudella Helsingissä Vihreät haluaa laajentaa matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita ja perustaa uuden matalankynnyksen mielenterveyspisteen. Näin mielenterveyspalvelut saataisiin jokaisen helsinkiläisen saataville.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme