Hyvinvointiala HALI ry

Ammattijärjestöt laajensivat lakot koskemaan lastensuojelua ja yksityistä varhaiskasvatusta

Jaa
Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattijärjestöt antoivat tänään uuden lakkovaroituksen, joka koskee yksityistä varhaiskasvatusta sekä lastensuojelua. Hyvinvointiala HALI ry pitää annettuja lakkovaroituksia erittäin valitettavina.

”Olen hyvin pahoillani työriidan eskaloitumisesta”, sanoo HALIn työmarkkinajohtaja Tuomas Mänttäri. ”Työnantajapuoli on tarjonnut 11,2 % palkankorotusta kahden ja puolen vuoden ajanjaksolle. Tämä on erittäin avokätinen tarjous ja olisi ohittanut julkisen puolen vähimmäispalkat reilusti”, hän jatkaa.

Tänään annetut lakkovaroitukset koskevat yksityistä varhaiskasvatusta ja lastensuojelua. Lakko yksityisissä päiväkodeissa alkaisi 31.5. ja päättyisi 2.6. Lakko yksityisissä lastensuojelulaitoksissa alkaisi 31.5. ja päättyisi 3.6.

Jo aiemmin ammattijärjestöt ovat antaneet yksityisiä päiväkoteja ja tehostetun ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköitä koskevat lakkovaroitukset. Näiden lakkojen on määrä alkaa 23.5., mikäli sopua ei saada aikaiseksi. Lisäksi yksityisellä sosiaalipalvelualalla on voimassa ylityö- ja vuoronvaihtokielto 30.5. saakka.    

HALI pitää ammattijärjestöjen vaatimusta paljon yli 13 prosentin palkankorotuksista runsaan kahden ja puolen vuoden ajalle epärealistisena. Yksityisen sosiaalipalvelualan taloudellinen tilanne on erittäin haastava. Monet alan yritykset ja järjestöt toimivat jo nyt tappiolla, koska niiden hyvinvointialueilta saama korvaus palveluista on paljon julkisen puolen omia kustannuksia matalampi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye