Ammattikorkeakouluista valmistuneet ovat tyytyväisiä koulutukseensa ja työuraansa
Valtakunnallisen ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyn perusteella viisi vuotta sitten valmistuneiden tyytyväisyys tutkintoon on kasvanut edellisestä vuodesta. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 85 prosenttia ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 87 prosenttia on vähintäänkin melko tyytyväisiä tutkintoonsa.
Tyytyväisyys tutkintoon on vahvasti yhteydessä vastaajan tyytyväisyyteen työuraansa. Vuonna 2017 tutkinnon suorittaneista 88 prosenttia oli vähintäänkin melko tyytyväisiä työuraansa. Tutkinnon antamat riittävät valmiudet työelämään, mahdollisuus hyödyntää osaamista työssä sekä työnantajan arvostus tutkintoa kohtaan vaikuttavat siihen, miten tyytyväisiä vastaajat ovat tutkintoon
Jo viidettä kertaa toteutettuun valtakunnalliseen uraseurantakyselyyn vastasi melkein 11 000 vuonna 2017 ammattikorkeakoulututkinnosta tai ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta valmistunutta. Tämä on 41 prosenttia kaikista vuonna 2017 valmistuneista. Vastausprosentti kasvoi edellisestä kyselystä.
Uraseurantakysely lähetetään vuosittain kaikille AMK- ja YAMK-tutkinnon suorittaneilleUraseurantakysely tuottaa ajantasaista tietoa valmistuneiden työurista ja työmarkkinatilanteesta, lisäkouluttautumisesta sekä opintojen työelämävastaavuudesta. Vastauksia hyödynnetään mm. koulutuksen kehittämisessä ja uraohjauksessa.
Ammattikorkeakoulujen uraseurantaverkosto järjestää 16.3.2023 tulosseminaarin valtakunnallisen uraseurantakyselyn tuloksista (lisätietoa).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ida MielityinenToiminnajohtajaAmmattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
Puh:0505940731ida.mielityinen@arene.fiSatu HelmiUraseurantaverkoston puheenjohtajaTurun ammattikorkeakoulu
Tutkimuksen osalta
Tietoja julkaisijasta
Uraseurantakyselyn tuloksia: Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen ja Töissä.fi: toissä.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
Kestävä kansainvälinen opiskelijarekrytointi on koko yhteiskunnan asia - Ammattikorkeakoulut kouluttavat kansainvälisiä osaajia Suomen tulevaisuuden tarpeisiin4.12.2025 11:26:16 EET | Tiedote
Suomi tarvitsee kansainvälisiä osaajia kasvun ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Vuonna 2024 ammattikorkeakouluissa opiskeli jo yli 10 000 lukuvuosimaksuvelvollista opiskelijaa. Kaikki ammattikorkeakoulut ovat sitoutuneet koko korkeakoulukentän yhteisiin eettisiin ohjeistuksiin, jotka ohjaavat vastuullista rekrytointia. Ammattikorkeakoulut tekevät paljon erilaisia toimia edistääkseen opiskelijoiden maahan asettautumista, kielen oppimista sekä työelämään ja suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumista.
Tuoreen kyselyn tulokset: Ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö vahvistaa alueiden elinvoimaa24.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
TKI-yhteistyön merkitys tunnistetaan laajasti, mutta rahoituksen epävarmuus ja pysyvien rakenteiden puute nähdään merkittävinä haasteina. Tiedot selviävät Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n ja Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n lokakuussa 2025 jäsenorganisaatioilleen tekemästä kyselystä.
Pysyvä oleskelulupa annettava myös AMK-tutkinnon suorittaneille12.9.2025 10:01:53 EEST | Tiedote
Hallitus on muuttamassa Suomen ulkomaalaislakia (HE 62/2025). Hallituksen esitys on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Pysyvän oleskelun edellytyksiä pääsääntöisesti tiukennetaan. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita esitys kohtelee syrjivästi. Toteutuessaan laki tarkoittaisi, etteivät ammattikorkeakoulut voisi enää vastata opetus- ja kulttuuriministeriön asettamiin kansainvälistymistavoitteisiin.
Ammattikorkeakoulujen viesti budjettiriiheen: Ammattikorkeakoulut tukevat orastavaa kasvua18.8.2025 13:30:00 EEST | Tiedote
Taloudellisesti niukat ajat pakottavat uudistamaan ja tekemään valintoja. Ammattikorkeakoulut tukevat valtiovarainministeriön johtoajatusta resurssien suuntaamisesta kasvuun. Pienen maamme niukat resurssit sekä Suomen taloutta riivaavat ongelmat edellyttävät, että eri toimijoiden vahvuudet käytetään nykyistä täysimääräisemmin hyväksi.
Suomen kasvutavoitteet eivät toteudu ilman ammattikorkeakouluja13.6.2025 08:03:22 EEST | Tiedote
Kansainväliset raportit ovat johdonmukaisesti nostaneet esille suomalaisten ammattikorkeakoulujen kyvyn tehdä vaikuttavaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyötä yhdessä työelämän ja erityisesti yritysten kanssa. Viimeksi Euroopan komissio suositteli raportissaan näiden kyvykkyyksien kehittämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
