Ammattiliitto JHL tuomitsee Janakkalan kunnan aikeet ulkoistaa ateria- ja siivouspalvelut – henkilöstön asema, palveluiden laatu sekä huoltovarmuus uhattuna
3.6.2022 09:46:42 EEST | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Janakkalan kunnanhallitus päätti viime maanantaisessa kokouksessaan 31.5. esittää valtuustolle kunnan ateria- ja siivouspalveluiden ulkoistamista kokonaan tai osittain. Samalla se esittää, että kunta luopuu omasta keskuskeittiöstään. Valtuuston käsittelyyn asia tulee jo maanantaina 6.6.
Ammattiliitto JHL tuomitsee Janakkalan aikeet jyrkästi.JHL:n mielestä päätöksen teossa on unohdettu täysin henkilöstön aseman turvaaminen sekä palveluiden laadun ja huoltovarmuuden takaaminen. Se vaikuttaa jatkossa suuresti myös osaavan henkilöstön saatavuuteen.Ulkoistamisella päättäjät luovuttavat päätösvallan palveluiden laadusta yksityiselle.
Janakkalan kunta perustelee päätöstään hyvinvointialueiden syntymiseen, jolloin kunnan vastuulle jäisi lähinnä koulujen ja päiväkotien palvelujen tuottaminen.Kunnan mielestä tämä ei riitä siihen, että se jatkossa pyörittäisi omia ateria- ja siivouspalveluita.
- Samalla Janakkala on kuitenkin korostanut, että se haluaa ateria- ja puhtauspalvelujen henkilöstön olevan osa päiväkotien ja koulujen arjessa eläviä, välittäviä aikuisia. Näin ei ulkoistuksen jälkeen tuletapahtumaan, sillä kilpailutuksessa voittanut yritys katsoo vain sitä, mistä se kerää parhaiten voittoja ja säästää kustannuksia.Suurimmat säästöt haetaan tällöin henkilöstön päänahasta; työntekijöiden tai lasten hyvinvointi on tässä maailmassa toissijaista, korostaa JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.
Samaan aikaan Janakkalan naapurissa Hattulassa pohditaan ateriapalveluiden yhtiöittämistä. Tätä varten kunnan kehitysyhtiö Hattulan Kehitys oy on vertaillut neljää erilaista toimintamallia.Sen mukaan toiminnan yhtiöittäminen uudella tavalla kuntayhteisön sisällä voisi sisältään paljon taloudellista potentiaalia. JHL:n mielestä Janakkalan tulisi ottaa aikalisä ja tutustua Hattulassa tehtyyn selvitykseen.
- Ihmettelen, miksi Hattula ja Janakkala eivät pysty tekemään yhteistyötä ateria- ja puhtauspalvelujen järjestämisessä. Se hyödyttäisi varmasti myös henkilöstöä, Niemi-Laine pohtii.
JHL vaatii, että Janakkala ottaa päätöksessään huomioon henkilöstön ja kuntalaisten aseman paremmin.
- Janakkalan kunnanhallitus ei maanantain kokouksessaan välittänyt työntekijöistä eikä palveluiden laadusta. Onneksi kunnanvaltuustolla on vielä mahdollisuus korjata tilanne ja estää lyhytnäköiset kurjistamissuunnitelmat. Tilanteeseen voidaan löytää ratkaisu kehittämällä työtä yhdessä työntekijöiden kanssa, Niemi-Laine sanoo.
Lisätietoja:
puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine, p. 040 702 4772
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 165 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: Kehysriihen tulos heikentää julkista taloutta ja kurittaa palveluja23.4.2026 16:04:26 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL pitää hallituksen kehysriihen linjauksia kokonaisuutena karmeina sekä julkisen talouden että työntekijöiden näkökulmasta. Hallitus on päätöksillään pahentanut alijäämäkehitystä sen sijaan, että olisi vahvistanut talouden kestävyyttä.
JHL: Pelkät leikkaukset eivät tasapainota valtion budjettia15.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL muistuttaa, että valtiontaloutta ei saada kestävälle uralle vain menoja leikkaamalla. Keskeinen ongelma on tulojen ja menojen eritahtinen kasvu: menot kasvavat selvästi tuloja nopeammin, mikä pitää velkaantumisen käynnissä leikkauksista huolimatta.
JHL julkaisi vaalitavoitteensa: Työperäinen hyväksikäyttö kuriin ja irtisanomissuoja takaisin8.4.2026 09:13:13 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii suunnanmuutosta vuoden 2027 eduskuntavaaleissa. Työelämään tarvitaan iso remontti, ja työntekijöiden turva pitää palauttaa.
JHL: Suomi ei tarvitse hankintalakikatastrofia taloutta rokottavien sotien rinnalle27.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL muistuttaa, että kiistelty Orpo-Purran hankintalakiesitys on parhaillaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Päävaliokunta on talousvaliokunta. Suomen talous mataa ja ennusteet talouskasvulle alenevat koko ajan.
JHL: Matalapalkkaisten ja naisvaltaisten alojen tilanne vaatii kipeimmin kohentamista25.3.2026 10:40:15 EET | Tiedote
Teollisuusliitto nostaa tämän päivän uutisoinnissa esiin sen, että työntekijöiden asemaa pitää vahvistaa, ostovoimaa nostaa ja hallituksen työelämälinjaa korjata. Ammattiliitto JHL:n näkökulmasta on tärkeää tarkastella erityisesti matalapalkkaisten ja naisvaltaisten alojen asemaa. Juuri näillä aloilla nykyisen työmarkkinamallin vaikutukset näkyvät kaikkein konkreettisimmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
