
Ammattiliitto Jyty vaatii nuorisolain tarkentamista – tuore kysely paljastaa nuorisotyön riittämättömät resurssit

Yksin työskentely leimaa nuorisotyön ammattilaisten arkea. Ammattiliitto Jytyn kyselyyn vastanneista 41 % kertoo työskentelevänsä päivittäin yksin. Samaan aikaan nuorisotyöntekijän vastuulla oleva asiakasryhmä saattaa olla hyvinkin suuri: vastanneista 35 % työskenteli pääsääntöisesti yli 30 henkilön kanssa.
– Strategioissa ja juhlapuheissa nuoret ja syrjäytymisen ehkäisy korostuvat, mutta kuten tämäkin kysely osoittaa, todellisuus on hyvin toisenlainen. Kentällä nuorten kanssa työskentelevät ovat kirjaimellisesti yksin. Tämä lisää alan työturvallisuusriskejä ja altistaa uupumukselle, Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima sanoo.
Kyselyyn vastanneet näkevätkin työuupumuksen selvästi suurimpana työhönsä liittyvänä riskinä. Työuupumista pitää mahdollisena jopa 58 % vastaajista. Lisäksi lähes puolet (47 %) nostaa työhön liittyväksi riskiksi nuorten keskinäiset uhkaavat tilanteet. Myös henkisen väkivallan uhkaa koetaan. Tästä huolimatta lähes kaikki vastaajat (95 %) pitävät työskentely-ympäristöään pääsääntöisesti turvallisena.
Nykyinen nuorisolaki antaa hyvin väljät raamit siihen, miten nuorisotyötä ja -toimintaa tulee kunnissa toteuttaa. Edellinen, vuonna 2006 säädetty nuorisolaki määritteli kunnan vastuut tarkemmin.
– Nuorisotyö ei ole lakisääteinen peruspalvelu samalla tavalla kuin vaikkapa sosiaalityö tai peruskoulutus, minkä takia nuorisotyön rahoitukseenkaan ei olla saatu pysyvyyttä. Valtaosa nuorisotyöstä toteutetaan ulkopuolisella rahoituksella, kuten hankerahoituksella tai valtionavustuksella. Varsinkin järjestöt ovat käytännössä täysin näiden varassa, mutta myös kunnat luottavat siihen, eikä niillä ole tarvetta kasvattaa omarahoitusta, Jytyn alueasiamies Jani Loponen huomauttaa.
Ammattiliitto Jytyn mielestä nuorisolain velvoittavuutta olisikin syytä tarkastella uusiksi. Puheenjohtaja Jonna Voima näkee nuorisolain lähtökohtana nuoren edun, joka pitäisi käydä laista ilmi.
– Sekä varhaiskasvatus- että perusopetuslaissa on nostettu lapsen etu ensisijaiseksi lain tavoitteeksi. Myös nuorisolain osalta on syytä tarkistaa, voidaanko lakia täydentää vastaavanlaisella nuoren edun ensisijaisuudella, Voima ehdottaa.
Jytyn kysely tehtiin liiton nuoriso- ja järjestötyötä tekeville jäsenille maaliskuussa 2023. Kyselyyn vastasi 133 henkilöä.
Ammattiliitto Jyty on mukana valtakunnallisessa Nuori 2023 -tapahtumassa, joka järjestetään 18.–20.4.2023 Jyväskylässä. Tapahtuma kerää yhteen kasvatus- ja nuorisoalan ammattilaisia, opiskelijoita ja vapaaehtoisia.
Lisätietoja Jytyssä:
Puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi
Alueasiamies Jani Loponen, puh. 040 701 0051, jani.loponen@jytyliitto.fi
Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL liittyy Ammattiliitto Jytyyn15.1.2025 15:59:24 EET | Tiedote
SPALin liittyminen Jytyyn vahvistaa pelastusalan ammattilaisten edunvalvontaa ja lujittaa Jytyn neuvotteluasemaa hyvinvointialueilla.
Jytyn mielestä laki suojelutyöstä ei ole tarpeen – kertoo 5 syytä miksi2.1.2025 11:52:10 EET | Tiedote
Ammattiliitto Jyty tyrmää hallituksen lakiesityksen suojelutyöstä. Jyty pitää esitystä jälleen yhtenä työnantajien tarpeiden pohjalta tehtynä toimena, jonka tarkoituksena on rajata työtaisteluja.
Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen20.12.2024 09:23:06 EET | Tiedote
KVTESiin tulee uusi tasopalkkajärjestelmä, joka tuo kannustavuutta kunta-alan työntekijöiden palkkaukseen.
Vientimalli romuttaa palkkatasa-arvon eteen tehdyn työn – ”Eduskunnan päätös vie tätä maata taaksepäin”17.12.2024 15:10:52 EET | Tiedote
Eduskunta hyväksyi tiistaina vientimallilain. Ammattiliitto Jyty on päätökseen erittäin pettynyt. Vientimalli vaikeuttaa Jytyn näkemyksen mukaan huomattavasti palkkatasa-arvon saavuttamista.
Jytyn argumentit: Miksi vientimalli on Suomelle virhe?3.12.2024 14:12:56 EET | Tiedote
Hallituksen esitys ns. vientimallista on tänään ja huomenna 3.–4. joulukuuta eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Työntekijäjärjestöt, erityisesti naisvaltaisten alojen liitot, vastustavat mallia kiivaasti. Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima perustelee, mihin liittojen kriittinen näkemys perustuu.