Amnesty International

Amnesty: Libyan taistelut täytyy tutkia sotarikoksina

Jaa
Libyassa käydään verisiä taistoja vallasta, kun poliittiset toimijat ovat liittoutuneet aseellisten ryhmien kanssa. Pääkaupunki Tripolissa tapahtui huhtikuussa lukuisia aseellisia hyökkäyksiä, jotka rikkoivat kansainvälisiä lakeja. Amnesty International tutki Tripolin taisteluita silminnäkijähavaintojen, sosiaalisen median julkaisujen ja satelliittikuvien avulla.
Ennen ja jälkeen -kuvat Abu Salimista. Vasemmalla oleva kuva on otettu 13. huhtikuuta ja oikealla oleva 17. huhtikuuta. Kuvista huomaa, että alue on vahingoittunut tai tuhoutunut kokonaan.
Ennen ja jälkeen -kuvat Abu Salimista. Vasemmalla oleva kuva on otettu 13. huhtikuuta ja oikealla oleva 17. huhtikuuta. Kuvista huomaa, että alue on vahingoittunut tai tuhoutunut kokonaan.

Jopa 70 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa taisteluiden alta Tripolissa. WHO:n mukaan kaupungissa on kuollut 454 ihmistä ja loukkaantunut yli 2000 ihmistä sen jälkeen, kun kansallisen armeijan (LNA) päällikkö Khalifa Haftar aloitti hyökkäykset huhtikuun alussa.

Amnestyn keräämät todisteet osoittavat, että aseellisten ryhmien taistelut ja lukuisat hyökkäykset saattavat täyttää sotarikosten kriteerit. Järjestö tutki 15.-17. huhtikuuta Abu Salimin naapurustossa tapahtuneita iskuja.

Aseelliset hyökkäykset ovat vahingoittaneet niin asuinrakennuksia, kouluja, moskeijoita kuin ambulansseja. Siviilien hätää lisäävät toistuvat sähkökatkokset.

Käytetyt aseet lailla kiellettyjä

Eräs silminnäkijä todisti, kun viisi rakettia osui asuinrakennukseen keskellä yötä 16. huhtikuuta. Iskussa kuoli neljä naista ja yksi mies. Pieni tyttö toimitettiin sairaalaan kriittisessä tilassa, mutta hän selvisi iskusta.

Toistaiseksi on epäselvää, mitkä aseelliset joukot olivat iskun takana. Amnestyn tietojen mukaan rakennuksessa ei ollut sotilaskohdetta, johon iskut olisivat tähdänneet.

“Kansainvälinen oikeus velvoittaa kaikki hyökkäysten osapuolet suojelemaan siviilejä ja tekemään selvän rajan siviilien ja taisteluihin osallistuvien välille hyökkäysten aikana. Umpimähkäiset hyökkäykset, jotka vaikuttavat siviiliväestöön ja -kohteisiin, saattavat täyttää sotarikosten kriteerit”, sanoo Amnestyn Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Kaisa Korhonen.

Sekä päällikkö Haftarin johtama kansallinen armeija LNA että Libyan kansainvälisesti tunnustettu hallitus GNA ovat mahdollisesti syyllistyneet umpimähkäisiin hyökkäyksiin asuinalueilla Libyan taisteluissa. Amnestyn tietojen mukaan molemmilla osapuolilla on käytössään kiellettyjä aseita, kuten raketinheittimiä.

“Tarpeetonta ja summittaista tuhoa aiheuttavien aseiden käyttö on kielletty kansainvälisessä humanitaarisessa oikeudessa. Amnestyn dokumentoimista iskuista näkee, etteivät taistelijat välittäneet siviilien suojelusta”, Korhonen toteaa.

Libyan tapahtumista on tehtävä riippumaton ja kansainvälinen tutkimus. Mahdollisiin sotarikoksiin syyllistyneet täytyy tuoda oikeuden eteen.

Tausta: Pakolaiset ja siirtolaiset vaarassa

Yli 800 000 ihmistä eli lähes 10 prosenttia väestöstä on Libyassa humanitaarisen avun tarpeessa (Migri). Puolet avuntarvitsijoista on siirtolaisia ja pakolaisia. Maassa on lähes 60 000 UNHCR:lle rekisteröitynyttä pakolaista ja turvapaikanhakijaa sekä yli 660 000 siirtolaista.

Pakolaiset ja siirtolaiset elävät vaarallisissa pidätyskeskuksissa, joissa heillä on jatkuva pula terveydenhuollosta, lääkkeistä, ruuasta, juomakelpoisesta vedestä ja suojasta. Järkyttävä esimerkki keskusten vaarallisuudesta nähtiin huhtikuussa 2019, kun Tripolin laitamilla sijaitsevaan pidätyskeskukseen tehtiin aseellinen hyökkäys.

Tilanne on kriittinen, koska reittiä ulos ei ole. Pakolaiset ja siirtolaiset ovat jumissa Libyassa vuonna 2017 tehdyn siirtolaissopimuksen vuoksi. Italian ja Libyan välisen sopimuksen nojalla Libya estää pakolaisia ja siirtolaisia matkustamasta Välimeren yli Eurooppaan.

Sopimuksen myötä Välimeren ylittämisestä on tehty vaarallista ja vaikeaa. Osa EU-maista on toimittanut Libyan rannikkovartiostolle veneitä ja kouluttanut vartiostoa merellä partiointiin.

Tuhansilla pakolaisilla ja siirtolaisilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa ulospääsyä pidätyskeskusten kammottavista oloista. Siksi moni lähtee yhä hengenvaaralliselle matkalle Välimeren yli.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ennen ja jälkeen -kuvat Abu Salimista. Vasemmalla oleva kuva on otettu 13. huhtikuuta ja oikealla oleva 17. huhtikuuta. Kuvista huomaa, että alue on vahingoittunut tai tuhoutunut kokonaan.
Ennen ja jälkeen -kuvat Abu Salimista. Vasemmalla oleva kuva on otettu 13. huhtikuuta ja oikealla oleva 17. huhtikuuta. Kuvista huomaa, että alue on vahingoittunut tai tuhoutunut kokonaan.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Amnesty International
Amnesty International
Hietaniemenkatu 7 A
00100 Helsinki

https://www.amnesty.fi/

Amnesty International on maailman suurin ihmisoikeusjärjestö, jonka toiminta perustuu yksittäisten ihmisten tuelle. Amnestylla on 7 miljoonaa tukijaa lähes kaikissa maailman maissa. Amnestyn tehtävänä on tehdä ihmisoikeudet tunnetuiksi, tutkia vakavia ihmisoikeusloukkauksia sekä kampanjoida niitä vastaan kaikkialla maailmassa. Tavoitteenamme on maailma, jossa ihmisoikeusjulistuksessa lausutut oikeudet ja vapaudet toteutuvat kaikille ihmisille. Amnestyn Suomen osasto perustettiin vuonna 1967. Amnestylla on Suomessa noin 40 000 tukijaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Amnesty International

Amnesty ja Human Rights Watch: Etiopian Länsi-Tigrayssa on meneillään etninen puhdistus – alueelle vaaditaan välitöntä humanitaarista apua6.4.2022 02:00:00 EEST | Tiedote

Etiopian Länsi-Tigrayssa vuodesta 2020 lähtien sotineet osapuolet ovat syyllistyneet laajamittaisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Siviilien teloitukset, massapidätykset, ryöstöt ja pakkosiirrot täyttävät sotarikosten tunnusmerkistön ja ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan, toteavat Amnesty International ja Human Rights Watch tänään julkaistussa raportissaan.

Amnestyn vuosiraportti: Venäjän sotatoimet pohjaavat järjestelmällisiin ihmisoikeusloukkauksiin – Suomelle moitteita perusturvasta ja translaista29.3.2022 01:01:00 EEST | Tiedote

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on räikeä kansainvälisen oikeuden loukkaus, jolle on luotu pohja järjestelmällisillä ihmisoikeusloukkauksilla. Amnesty Internationalin vuosiraportti avaa, kuinka ihmisoikeuspuolustajien, riippumattoman median ja kansalaisyhteiskunnan hiljentäminen on luonut otollisen maaperän sotatoimille.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye