Anita Näslindh-Ylispangar (FT) jäljittää esikoisromaanissaan Iittalan junaturman kauaskantoisia seurauksia

”Äidit ulvovat laiturilla. On tämä kamalaa. Ei, mut nyt mun täytyy nousta veturiin. Mun tehtävä on föraa junaa ja tehdä oma osuuteni. Ehkä noilla skideillä on paremmat olot Ruotsissa.”

Talvisodan viimeisinä päivinä maaliskuussa 1940 sotalapsia kuljettanut juna törmäsi keskiyöllä matkustajajunaan Iittalan Kalvolassa. Onnettomuus vaati kymmeniä kuolonuhreja ja loukkaantuneita, mutta tapahtuneesta vaiettiin sotasensuurin vuoksi.

Anita Näslindh-Ylispangar kuvaa esikoisromaanissaan Juna 69 Iittalan junaturman yhteyttä oman sukunsa historiaan. Onnettomuus toimii lähtölaukauksena tapahtumien ketjulle, joka mullistaa lukuisten ihmisten elämät.

Juna 69 on kertomus sukupolvet ylittävästä traumasta. Kirja antaa häivähdyksiä siitä, miltä sodanjälkeinen Helsinki näytti sotalapsen silmin. Kaupunkielämää värittivät niin jengitappelut kuin vahva yhteisöllisyys, sopeutumisvaikeudet sekä tarve tulla hyväksytyksi.

”Sodan aikana ja sodan jälkeen ihmiset elivät äärirajoilla ja tekivät kaikkensa selviytyäkseen ja päästäkseen elämässä eteenpäin surujen ja menetysten keskellä. Työtä tehtiin väsyneinä vuodesta toiseen.”

Teoksen ajankuvassa esiintyvät ilmiöt – leipäjonot, kulkutaudit, varallisuuserot ja sotien kauaksi kantavat vaikutukset – ovat meille vielä tänäkin päivänä valitettavan tuttuja. Aina 1900-luvun alusta 2010-luvulle ulottuva kertomus osoittaa, miten historia toistaa itseään, ja, miten vakavia seurauksia yksittäiset historialliset tapahtumat voivatkaan aiheuttaa.

”Sodan mielettömyys jättää aina jälkensä moniin ja pitkiksi ajoiksi, sukupolvien yli.”

Kirjailijasta

Anita Näslindh-Ylispangar on filosofian tohtori, joka on aiemmin kirjoittanut laajasti sosiaali- ja terveysalasta. Juna 69 on hänen esikoisromaaninsa.