Pieni Ideapuoti Oy

Anna-Katri aikoo valloittaa kaikki maailman maat. Kohta tavoite täyttyy.

Jaa
Maaliskuussa 39-vuotias seikkailumatkailija Anna-Katri Räihä matkustaa Tyynellemerelle. Kun alueen kymmenen saarivaltiota on koettu, jää helsinkiläisen Räihän maalistalle enää Turkmenistan. Sitten kaikki maailman 197 maata on nähty – näillä näkymin tavoite toteutuu kesäkuussa 2023.
Etelä-Sudan, Mundari-heimon luona. Kuva: Anna-Katri Räihä
Etelä-Sudan, Mundari-heimon luona. Kuva: Anna-Katri Räihä

Turkmenistan on toinen maailman maista, jonka rajat ovat olleet pandemian jälkeen matkailijoilta suljettuna. Nyt keskiaasialaisen valtion rajat alkavat taas avautua, ja Räihä aikoo olla maassa ensimmäisten turistien joukossa. Sitä ennen, maalis-toukokuussa, hän tutustuu Tyynenmeren alueeseen odottaen erityisesti Vanuatulle ja Naurulle matkustamista. 

"Viisumin saaminen Naurulle kesti todella pitkään ja lentoja saarivaltioiden välillä on vähän. Lisäksi Vanuatulla on nyt paljon sykloneita, joten saa nähdä, meneekö kaikki suunnitelmien mukaan", Räihä pohtii.

Tavoite vierailla kaikissa maailman maissa konkretisoitui Räihälle koronavuosien aikana, kun matkustamaan ei päässyt. Sitä ennen käytyjä maita oli listalle kertynyt jo 130. Aikarajaa tavoitteen täyttymiselle hän ei itselleen asettanut, mutta halusi olla ensimmäinen suomalainen nainen, joka tämän tavoitteen saavuttaa. Anna-Katri tulee olemaan myös nuorin kaikissa maailman maissa käynyt pohjoismaalainen nainen.

Seikkailumatkailun stereotypiaa muuttamassa

Tähän mennessä kaikissa maailman maissa käyneitä ihmisiä on noin 300-400, joista naisia vajaa 10 %. Jopa avaruudessa on käyty useammin.

Anna-Katri Räihä on matkustanut lähes kaikkiin maihin yksin ja korostaakin, että naiset pystyvät seikkailumatkailuun siinä missä miehetkin.

"Seikkailumatkailu nähdään edelleenkin valitettavan usein vain miesten juttuna, yksin matkaava nainen on monelle kummajainen. Juuri tätä stereotypiaa haluan muuttaa. Toivoisin, että naisille olisi enemmän esikuvia kokea maailmaa omalla tavallaan", Räihä sanoo.

Omasta turvallisuudestaan Räihä huolehtii tekemällä tarkan riskiarvon kohteen turvallisuustilanteen pohjalta sekä suunnittelemalla matkan huolellisesti ennakkoon. Hän toteaa ottavansa mieluummin laskelmoituja kuin tyhmiä riskejä. Lisäksi hän luottaa maalaisjärkeen sekä suositeltuihin paikallisiin kontakteihin.

Lehmäpaimenena Sudanissa

Seikkailijamatkailijan reissuihin mahtuu lukuisia huikeita kokemuksia – ja niitä vaaran paikkojakin.

"Etelä-Sudanissa pääsin tutustumaan parin päivän ajan Mundari-heimon elämään. Olin mukana paimentamassa satapäistä isosarvisten lehmien laumaa, jota varjellaan varkailta isoin tuliasein. Valkoiset lehmät ovat heimolle kaikki kaikessa ja päivät kuluvatkin lehmien kanssa – ne saavat muun muassa joka ilta mutahieronnan.  Telttailu näissä oloissa oli todella uniikki, mutta rankka kokemus."

"Vaarallisin käymäni maa on ollut Afganistan, jonne matkustin toukokuussa 2021 juuri ennen talebanien uutta valtaannousua. Olin haaveillut näkeväni Bamiyanin buddha-patsaat, mutta maan sisäisiä lentoja peruttiin. Jouduin matkustamaan Kabulista Bamyaniin maantietä pitkin. Istuin auton takapenkillä täysin peitettynä, jotta talebanit eivät huomaisi minua ja pysäyttäisi autoa."

Ikimuistoisiksi hän mainitsee myös matkan rautamalmijunalla läpi Mauritanian, auringonlaskut Meroen pyramideillä Sudanissa ja vaelluksen Angelin vesiputouksille Venezuelassa.

Matkailu on ollut päätyökseen ympäristökonsultointia tekevän naisen suuri intohimo koko hänen aikuiselämänsä ajan. Yrittäjänä toimiminen on mahdollistanut pidemmätkin matkat joustavasti. Matkapäiviä kertyi vuonna 2022 noin 200.

Räihä palaa Suomeen arviolta toukokuussa ja jatkaa sen jälkeen Turkmenistaniin.

Hänen bucket listansa täyttymistä voi seurata Instagram-tilillä @adalminasadventures

Anna-Katri on valittu vuoden matkailuvaikuttajaksi 2022 (Finnish Travel Gala).

Blogissa upeita matkakokemuksia: https://adalminasadventures.com/

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:

Tanja Holmberg, Viestintätoimisto Pieni Ideapuoti Oy, puh. 050 327 8923,

tanja@pieni-ideapuoti.fi

Anna-Katri Räihä, Adalmina’s Adventures, info@adalminasadventures.com

Lisätietoja tavoitteesta:

https://adalminasadventures.com/suomen-1-kaikissa-maailman-maissa-kaynyt-nainen/

Räihän TOP 5 -kokemukset:

  • Band-e-Amirin kansallispuisto Afganistanissa. Mielettömät vuoristomaisemat ja turkoosit vuoristojärvet olivat kuin toiselta planeetalta.
  • Angelin vesiputoukset Venezuelassa. Sinne päästäkseen tuli taittaa ensin päivän mittainen matka veneellä ja sitten patikoiden läpi sademetsän. Perillä odotti maailman korkeimmat vesiputoukset ja niitä ympäröivä upea luonto.
  • Jemenille kuuluva Sokotran saari. Paikka on kuin toinen planeetta. Luonnonelementtien kontrastisuus Sokotralla on häkellyttävän upea – on turkoosia merivettä, valkoisia hiekkarantoja, rosoreunoisia kallioita ja erikoisen mallisia lohikäärmepuita.
  • Djennen mutamoskeija Malissa. Djennen kylän keskeltä kohoava mahtipontinen suurmoskeija on tehty kokonaan mudasta ja ulkonäöltään se vaikuttaa oleva kuin entisaikojen aavikkopalatsi.
  • Leptis Magna Libyassa. Välimeren rannalle 1100 eaa perustettu Leptis Magnan kaupunki on historiallinen kokonaisuus, joka kätkee sisäänsä enemmän nähtävää kuin Rooman kuuluisat nähtävyydet.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Etelä-Sudan, Mundari-heimon luona. Kuva: Anna-Katri Räihä
Etelä-Sudan, Mundari-heimon luona. Kuva: Anna-Katri Räihä
Lataa
Saapuminen Afganistaniin. Kuva: Anna-Katri Räihä
Saapuminen Afganistaniin. Kuva: Anna-Katri Räihä
Lataa
Leptis Magna, Libya. Kuva: Anna-Katri Räihä
Leptis Magna, Libya. Kuva: Anna-Katri Räihä
Lataa
Saudi-Arabia. Kuva: Anna-Katri Räihä
Saudi-Arabia. Kuva: Anna-Katri Räihä
Lataa
Socotra, Yemen. Kuva: Anna-Katri Räihä
Socotra, Yemen. Kuva: Anna-Katri Räihä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pieni Ideapuoti Oy
Pieni Ideapuoti Oy

Helsinki

0503278923http://www.pieniideapuoti.fi

Viestintätoimisto Pieni Ideapuoti Oy tuottaa vaikuttavia viestinnän sisältöjä matkailu- ja elämysalan yrityksille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pieni Ideapuoti Oy

Kaisa Mäkäräinen ja Kolin Matkailu Oy yhteistyöhön. Urheilijoille tiedossa täsmävinkkejä treeniin.6.9.2023 08:30:00 EEST | Tiedote

Kolin Matkailu Oy ja urheilija, yrittäjä Kaisa Mäkäräinen ovat sopineet monipuolisesta yhteistyöstä. Mäkäräinen on jatkossa mukana edistämässä Kolin matkailualueen tunnettuutta erityisesti urheilijoiden ja eri urheilulajien harrastajien parissa. Yhteistyön ensi vaiheessa hän on kartoittanut Kolin parhaita harjoituspaikkoja ja -reittejä niin treeniryhmien leirityspaketteihin kuin kilpaurheilijoiden omatoimista treenaamista varten.

Kolin kansallismaisema esillä Pariisin muotiviikoilla Ivana Helsingin näytöksessä. Kolin Matkailu tavoittelee yhteistyöllä uusia kohderyhmiä.14.7.2023 12:00:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen yleisö pääsee ihailemaan Kolin kansallispuiston maisemia Pariisin muotiviikoilla syksyllä 2023. Taiteilija Paola Suhosen kuvaamat Koli-aiheiset, antiikkisella tekniikalla otetut suurvalokuvat toimivat tuolloin Ivana Helsingin 25-vuotisjuhlanäytöksen taustamaisemana. Yhteistyöllä Kolin Matkailu Oy tavoittelee kansainvälistä näkyvyyttä ja uusia kohderyhmiä.

Kolin matkailualue on valittu Pohjoismaiden parhaaksi ulkoilukohteeksi.8.3.2023 09:02:00 EET | Tiedote

Kolin matkailualue on saanut Pohjoismaiden parhaan outdoor- eli ulkoilukohteen palkinnon. Palkinnosta kilpailivat muun muassa tanskalainen Sønderjyllandin alue sekä kotimainen GoSaimaa. Palkinto julkistettiin kansainvälisillä matkailumessuilla, ITB Berlinissä, 7.3.2023. Scandinavian Outdoor Awards palkitsee pohjoismaisia luontomatkakohteita, jotka ovat panostaneet merkittävällä tavalla alueensa matkailun kehittämiseen.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye