Gummerus

Anna Puu tähdittää Gummeruksen kaikkien aikojen suurinta äänikirjatuotantoa Daisy Jones & The Sixiä

20.8.2021 13:24:30 EEST | Gummerus | Tiedote

Jaa
Maanantaina 23.8. äänikirjana ilmestyvä Daisy Jones & The Six on Gummeruksen kaikkien aikojen suurin äänikirjatuotanto. Mukana on peräti 8 lukijaa, joista rocktähti Daisy Jonesin nimiroolin esittää Anna Puu.

Daisy Jones & The Six on huumaava tarina kuvitteellisesta 1970-luvun rockbändistä The Sixistä ja sen vetovoimaisesta solistista Daisy Jonesista. Kovakantisena juuri ilmestyneen romaanin äänikirjaversio on Gummeruksen kaikkien aikojen suurin äänikirjatuotanto, kuvailee Gummeruksen digituottaja Suvi Clarke.

”Kaikki ääninäyttelijät tekevät huippusuorituksen, ja aivan omaa luokkaansa on etenkin supertähti Anna Puu, joka on todella omaksunut Daisy Jonesin äänen ja tuo siihen rouheaa rockromantiikkaa”, Clarke kuvailee. 

Clarken mukaan kyseessä on muihin suomalaisiin äänikirjoihin verrattuna poikkeuksellinen kuuntelukokemus.

”Siinä on kahdeksan lukijaa, jotka jakavat kirjan yli 20 roolia keskenään. Kyseessä on käytännössä lukudraama, joka sisältää repliikkejä ja vuoropuhelua.”

Daisy Jones & The Six on poikkeuksellinen romaani myös muodoltaan, sillä se on kirjoitettu dokumentaariseen tyyliin, jossa bändin jäsenet muistelevat vaiheitaan huimasta suosiosta shokkihajoamiseen, kukin omasta näkökulmastaan. Kirja kuvaa tarkasti 1970-luvun rockmaailman ahtaita sukupuolirooleja, bändin sisäisiä jännitteitä ja egojen kamppailua, riippuvuutta sekä perhe-elämän ja uran yhteensovittamista.

Ennen kaikkea Daisy Jones & the Six on rakkaustarina ja nostalginen ylistyskirje musiikille, levyille ja laulujen säveltämiselle suoratoiston aikakaudella. Tekstistä välittyy arvostus populaarimusiikkia, bändejä ja biisinkirjoittamista kohtaan. Samalla kirja parodioi rock´n´roll -elämäkertoja lämmin pilke silmäkulmassa. 

Los Angelesissa asuvan kirjailijan Taylor Jenkins Reidin Daisy Jones & The Six on fiktiivisen päähenkilönsä lailla ilmiömäinen menestystarina. New York Times ja Sunday Times -myyntihitti valittiin lukuisille vuoden parhaiden kirjojen listoille, ja GoodReadsin käyttäjät äänestivät sen vuoden parhaaksi historialliseksi romaaniksi. Siitä on tekeillä Reese Witherspoonin tuottama tv-sarja.

https://www.youtube.com/watch?v=3JRMoJDevdA

https://taylorjenkinsreid.com/

Taylor Jenkins Reid: Daisy Jones & The Six

444 sivua
alkuteos Daisy Jones & The Six 
suomentanut Inka Parpola

Kovakantinen kirja saatavilla kaupoista
Ilmestyy äänikirjana 23.8., lukijoina Anna Puu, Anna Saksman, Meri Nenonen, Markus Järvenpää, Ville-Veikko Niemelä, Maruska Verona, Ville Tiihonen ja Anssi Niemi. Kesto 10 h 49 min

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:

Pauliina Pietilä, tuottaja, p. 040 779 2942, pauliina.pietila@gummerus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pauliina Pietilä
Tuottaja
pauliina.pietila@gummerus.fi
040 7792942

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus

Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

EMBARGO 21.9. klo 00:01 / Ainutlaatuinen skuuppikirja vie vallan kulisseihin ja politiikan toimittajan vauhdikkaaseen työhön – Marko-Oskari Lehtosen Vallan vahtikoira (Gummerus) ilmestyy 21.9.21.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote

Miten kansanedustajien sauna-asunto paljastui? Kuka Fazer-miljonääri jäi kiinni sushin ja sukkahousujen varastamisesta? Miksi poliisi halusi kuulustella Marimekko-pomoa? Miten toimittajat pääsivät Tytti Yli-Viikarin lentopisteiden jäljille? Palkitun politiikan toimittajan Marko-Oskari Lehtosen Vallan vahtikoira – Paljastuksia yhteiskunnan ytimestä (Gummerus) tuo päivänvaloon ennen julkaisematonta tietoa suomalaisesta eliitistä presidenttejä ja pääministereitä myöten ja avaa niin kutsutun kuittijournalismin merkitystä julkisen rahankäytön ja sitä kautta veronmaksajien edun valvonnassa.

ENNAKKOTIEDOTE: Aamos Hongan trillerit ovat myyneet yhteensä jo yli 50 000 kappaletta – Kolmas romaani Viimeinen vyöhyke (Gummerus) ilmestyy 2.10.18.9.2026 10:50:30 EEST | Tiedote

Tiedustelumaailman sisäpiirissä työskentelevän Aamos Hongan viime vuonna ilmestyneet menestystrillerit Punainen verkko ja Viides artikla ovat ylittäneet yhteensä jo 50 000 kappaleen myynnin. Janne Peuran tarinaan saadaan jatkoa, kun kolmas osa, hiuksia nostattavan ajankohtainen Grönlanti-trilleri Viimeinen vyöhyke, ilmestyy 2.10.

Hämmästyttävä tosikertomus, suurenmoinen meriseikkailu ja uskomaton selviytymistarina14.9.2026 12:27:37 EEST | Tiedote

Yhdysvaltalaista David Grannia pidetään yhtenä maailman parhaista tietokirjailijoista, etenkin historiallisten tarinoiden kertojana. Grannin Wager (Gummerus) on suurenmoinen kertomus ihmisestä ääriolosuhteissa, se vie lukijan 1700-luvulle Britannian kuninkaallisten merivoimien aluksen matkaan. Kirja pysytteli New York Timesin bestsellerlistalla yli vuoden, ja sen käännösoikeudet on myyty 35 maahan.

ENNAKKOTIEDOTE: Jo kolme vuotta kauhua – Timo R. Stewartin Miksei kukaan tee mitään? Pohdintoja Gazan tuhosta (Gummerus) ilmestyy 3.10.11.9.2026 08:39:51 EEST | Tiedote

Mitä Gazan tuhosta on tärkeä tietää ja miten siitä voi puhua? Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla palkittu Timo R. Stewart on seurannut traagisia tapahtumia tiiviisti ja ollut tutkijana aivan Suomessa käydyn keskustelun ytimessä. 3.10. ilmestyvässä kirjassaan Miksei kukaan tee mitään? Pohdintoja Gazan tuhosta (Gummerus) hän käy läpi konfliktin vaiheita niin poliittisesta, moraalisesta kuin filosofisestakin näkökulmasta.

ENNAKKOTIEDOTE: 90 tunnin työviikkoja ja ujoja torstai-Kalleja – Meemivelho Finanssiveli muistelee hulluja vuosiaan rahoitusalalla10.9.2026 10:21:50 EEST | Tiedote

Miten pärjätä rahoitusalan armottomassa pudotuspelissä? Miltä tuntuu istua aamuneljältä odottamassa pomon kuittausta PowerPoint-dekkiin? Miksi Kalleen mennään juhlimaan juuri torstaisin? Mikä on Lunch utan slut? Vastaus kaikkiin kysymyksiin löytyy 8.10. ilmestyvästä Finanssiveljen muistelmakirjasta Pako rahoitusalalta – Totuus toppaliivin takaa (Gummerus).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye