Annantalo avautuu yhä useammalle helsinkiläiselle – taidekurssit käynnistyvät 4.9.

Lasten ja nuorten taidekeskus Annantalon syksyn taidekurssit käynnistyvät ma 4.9. alkaen. Uusi kurssitarjonta on osa Annantalon taideopetustoiminnan uudistusta, jonka myötä taidekurssien kestot ja ilmoittautumiskäytännöt ovat muuttuneet aiemmilta vuosilta. Uudistuksen tavoitteena on, että yhä useampi helsinkiläinen lapsi ja nuori pääsee Annantalon taideopetuksen pariin.
Syksyn kursseille tervetulleita uudet ja vanhat Annantalon oppilaat
Syyslukukaudesta 2023 alkaen suurin osa Annantalon vapaa-ajan taidekursseista on lukuvuoden mittaisia syyskuun alusta toukokuun alkuun. Lukuvuoden 2023–2024 aikana järjestetään kuvataiteen, keramiikan, teatteritaiteen, mediataiteen, sarjakuvan ja valokuvauksen kursseja. Tarjolla on myös aiempaa enemmän kaikille avoimia työpajoja. Lisäksi työpajojen aikataulutusta on muutettu perheille paremmin sopivaksi. Vuodesta 2024 alkaen taideopetusta järjestetään myös kesäisin.
Vapaa-ajan kursseille ilmoittautuminen muuttuu syksystä 2023 niin, että ennakkoilmoittautuminen poistuu, ja kursseille ilmoittautuminen avautuu kaikille samanaikaisesti. Erityisen tuen tarpeen ryhmille suunnattujen taidekurssien jatkuvuutta pohditaan erikseen.
– Uudistus mahdollistaa sen, että entistä useampi lapsi ja nuori voi osallistua Annantalon toimintaan. Tämä tukee myös kaupungin tavoitetta, että julkiset palvelut ovat saavutettavia mahdollisimman laajalle joukolle helsinkiläisiä. Toki Annantalon taidekursseille ovat edelleen tervetulleita myös kaikki Annantalon aikaisemmat oppilaat, sanoo Pirjetta Mulari, Annantalon johtaja ja Helsingin lastenkulttuuripäällikkö.
Annantalosta yksi lapsiperheiden suosituimmista kohtaamispaikoista
Annantalon uudistuminen jatkuu lähivuosina, ja tavoitteena on lisätä kaikille avointa taidekasvatustoimintaa, joka on tuotettu yhteistyössä Helsingin lastenkulttuurikentän toimijoiden ja muiden kumppanien kanssa. Lisäksi kurssivalikoiman suunnitellaan kasvavan tulevaisuudessa lyhytkursseilla, joilla jotakin tiettyä taidelajia pääsee kokeilemaan lyhytaikaisesti.
– Haluamme, että Annantalosta tulee lähivuosien aikana yksi lapsiperheiden suosituimmista kohtaamispaikoista, jossa on tarjolla sekä runsaasti ohjattuja taideharrastuksia että mahdollisuuksia omatoimiseen harrastamiseen ja ajanviettoon, sanoo Mulari.
Annantalon syksyssä luvassa myös näyttelyitä, esityksiä ja tapahtumia
Taidekurssien lisäksi Annantalolla järjestetään paljon muutakin kaikille avointa vapaa-ajan toimintaa, kuten teatteri-, sirkus- ja tanssiesityksiä, koko perheen tapahtumapäiviä ja näyttelyitä oheistapahtumineen. Suurin osa ohjelmasta on maksutonta.
Annantalon syyskauden käynnistää Taiteiden yön tapahtuma to 17.8., jossa on luvassa nykysirkusta, taidetyöpajoja ja vauvaikäisille suunnattuja esityksiä. Elokuun lopulla järjestetään puolestaan kansainvälinen Nukketeatteri Sampon tuottama SAMPO Festivaali, joka tuo Annantalolle kolme eri-ikäisille tarkoitettua esitystä (22–27.8.). Kaikkiin syksyn tapahtumiin voi tutustua tarkemmin Annantalon verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annantalon johtaja ja Helsingin lastenkulttuuripäällikkö
Pirjetta Mulari
p. 09 310 37174, pirjetta.mulari@hel.fi
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki
Viestintäsuunnittelija
Johanna Yrjölä
p. 09 310 38147, johanna.yrjola@hel.fi
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu neljästä palvelukokonaisuudesta, kirjasto, kulttuuri, liikunta ja nuoriso sekä yhteisistä palveluista. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Esplanadestradens sommarprogram med hundratals artister drar igång den 16 maj i hjärtat av Helsingfors9.5.2025 07:51:00 EEST | Pressmeddelande
Esplanadestradens sommar kickstartar den 16 maj och fortsätter sommaren ut till den 30 augusti med gratisprogram fem dagar i veckan i hjärtat av Helsingfors. De sammanlagt 300 artisterna garanterar att det finns något fint att njuta av för alla. Eller vad sägs om exempelvis Johanna Försti, Pelle Miljoona, Jimi Tenor, Maria Ylipää och Marzi Nyman, Arne Alligator och Robert Jägerhorn?
Espan lavan kausi käynnistyy 16.5. – kesän aikana 300 esitystä9.5.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Espan lavan tapahtumatarjonta on tänäkin vuonna hyvin runsasta, sillä 16.5.–30.8. välisellä kesäkaudella nähdään kaikkiaan noin 300 esitystä. Kesän kuluessa lavalle nousevat muun muassa Pelle Miljoona Band, Jimi Tenor Band, Aarne Alligaattori ja Kissa. Kaikki Espan lavan tapahtumat ovat maksuttomia ja ikärajattomia.
Havis Amanda saa suojan toukokuun mahdollisia juhlahetkiä varten8.5.2025 07:58:04 EEST | Tiedote
Havis Amandalle suunniteltu suoja-aita otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön toukokuussa 2025. Helsingin kaupunki testaa tilapäistä suojaa varautuakseen mahdollisiin kansanjuhliin Euroviisujen finaalin ja jääkiekon MM-kisojen aikana.
Säsongen för friluftsbaden i Helsingfors inleds igen på mors dag5.5.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Friluftsbaden är lika med sommar i Helsingfors; för många är Simstadions öppning ett tecken på att sommaren är här på riktigt. Simstadion öppnar även i år traditionellt på mors dag söndag 8.5.2025 och håller öppet till 21.9. Gumtäkts friluftsbad öppnar måndag 26.5.2025 och är öppen till 22.8. Sommarsäsongen för bägge friluftsbaden är i år aningen längre än tidigare.
Helsingin maauimalakausi alkaa jälleen äitienpäivänä5.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää ja monille Uimastadionin aukeaminen on merkki kesän alkamisesta. Uimastadika avautuu tänäkin vuonna perinteisesti äitienpäivänä, eli sunnuntaina 11.5. kello 9.00. Uimastadion on tänä kesänä auki 21.9.2025 asti. Kumpulan maauimala puolestaan avautuu maanantaina 26.5. kello 9.00, ja Kumpulan osalta kausi päättyy 22.8.2025. Molempien maauimaloiden kesäkausi on tänä vuonna hieman aiempaa pitempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme