Annantalon taideopetus uudistuu – entistä useampi lapsi ja nuori pääsee Annantalon taideopetuksen pariin
24.1.2023 16:14:47 EET | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Annantalo on lasten ja nuorten taidekeskus, joka tuottaa lastenkulttuuripalveluja helsinkiläisille lapsille ja nuorille sekä heidän aikuisilleen. Annantalon taideopetuksen palveluita uudistetaan syksystä 2023 lähtien. Tavoitteena on kehittää Annantalon toimintaa saavutettavammaksi siten, että yhä useammalla helsinkiläisellä lapsella ja nuorella on tulevaisuudessa mahdollisuus kokeilla taidelajeja tai harrastaa taidetta Annantalossa.
Koulupäivän aikainen taideopetus jatkuu, iltakurssitoiminta uudistuu
Annantalo tarjoaa monitaiteista taideopetusta helsinkiläisille koululaisille koulupäivän osana ja iltakursseina sekä vapaa-ajan työpajoina että työpajapäivinä. Koulupäivän aikana tapahtuva taideopetus jatkuu, sillä se vastaa hyvin koulujen taideopetuksen tarpeisiin.
Annantalon iltakurssitoiminnan ja vapaa-ajan työpajojen kohdentumista muutetaan siten, että entistä useampi lapsi tai nuori pääsee mukaan. Tämän vuoksi syyslukukaudesta 2023 lähtien Annantalon iltakurssitoiminta on lyhytkestoisempaa ja sisältää myös kokeiluja mahdollistavia lyhytkursseja. Jos lapsi tai nuori on kiinnostunut jostain taidelajista ja haluaisi kokeilla tätä ennen pitkäkestoisempaan harrastamiseen sitoutumista, on se vastaisuudessa Annantalossa mahdollista. Eli pitkäkestoinen, vuodesta toiseen jatkuva harrastustoiminta muutetaan ja tilalle tulee erimuotoisia kursseja. Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten ja nuorten tilannetta tarkastellaan erikseen: heidän kohdallaan ei välttämättä ole muualla mahdollisuutta pitkäkestoiseen harrastamiseen.
– Muutoksen tarve on ollut olemassa jo pitkään, koska Annantalon iltakursseihin kohdistuva kysyntä on ollut suurta. Joka vuosi kymmeniä, jopa mahdollisesti satoja perheitä jää ilmoittautumisten ulkopuolelle. Saavutettavuus ja mahdollisimman laaja osallistuminen ovat Annantalon taideopetuksen uudistuksen johtotähtinä. Uudistettavan iltakurssitoiminnan tavoitteena on, että nykyistä laajempi ja monimuotoisempi joukko helsinkiläisiä lapsia ja nuoria pääsee nauttimaan Annantalon toiminnasta, Annantalon johtaja Pirjetta Mulari avaa muutosta.
Uudistuksen tavoitteena on tukea myös taideopetuksen ekosysteemiä Helsingissä. Helsingissä on yli 40 taiteen perusopetuksen oppilaitosta. Ne tarjoavat lapsille ja nuorille pidempikestoisempaa taideopetusta.
Perustettavaksi suunnitellaan 12 taidekasvattajan vakanssia
Annantalossa on työskennellyt vuosittain noin 40 määräaikaista taidekasvattajaa määräaikaisissa työsuhteissa erilaisilla osa-aikaprosenteilla. Annantalon taideopetuksen uudistamisen yhteydessä Annantalo tarjoaa vastaisuudessa taidekasvatuspalveluja ympärivuotisesti. Tämä edellyttää sitä, että Annantalossa työskentelisi vastaisuudessa vakinaisia kokoaikaisia taidekasvattajia. Uusiin perustettaviin vakinaisiin kokoaikaisiin tehtäviin tultaisiin suunnitelman mukaan valitsemaan 12 taidekasvattajaa sisäisellä ilmoittautumisella, joka kohdennetaan keväällä 2023 Annantalossa työsuhteessa oleviin taidekasvattajiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annantalon johtaja
Pirjetta Mulari
pirjetta.mulari@hel.fi, 09 3103 7174
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Annantalo on lasten, nuorten ja perheiden taidekeskus Helsingissä. Annantalossa annetaan taideopetusta, pidetään näyttelyitä ja järjestetään esityksiä, tapahtumia ja työpajoja. Annantalo on tapahtumapaikka myös lastenkulttuuria edistäville seminaareille ja koulutuksille.
Annantalo, Annankatu 30, 00100 Helsinki
Postiosoite: PL 10417, 00099 Helsingin kaupunki
www.annantalo.fi
Annantalo Facebookissa
Annantalo Instagramissa
Annantalo Twitterissä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunginkirjaston ja Finlandia Kirjan yhteistyö pidentää kirjojen elinkaarta9.4.2026 09:45:10 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginkirjasto ja antikvariaattikirjakauppa Finlandia Kirja Oy ovat aloittaneet yhteistyön kirjaston poistokirjojen kierrättämiseksi entistä tehokkaammin. Uusi toimintamalli pidentää kirjojen elinkaarta ja vähentää energiajätteeksi päätyvien kirjojen määrää.
Samarbete mellan Helsingfors stadsbibliotek och Finlandia Kirja förlänger böckernas livslängd9.4.2026 09:44:13 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stadsbibliotek och antikvariatet Finlandia Kirja Oy har inlett ett samarbete för att återvinna bibliotekets avskrivna böcker mer effektivt. Den nya verksamhetsmodellen förlänger böckernas livslängd och minskar antalet böcker som blir energiavfall.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 9.4.20262.4.2026 16:14:24 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kokoontuu torstaina 9.4.2026. Kokouksessa käsitellään muun muassa maa-alueiden vuokraamista, valtuustoaloitteita sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin liittyviä selvityksiä ja lausuntoja.
Idrottsunderstöden förnyas från och med 202731.3.2026 18:55:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stads understöd för idrott förnyas från och med den 1 januari 2027. Idrottssektionen beslutade vid sitt möte den 31 mars 2026 om ett nytt allmänt understöd för idrott som ersätter de nuvarande understöden för verksamhet och lokalanvändning och som i högre grad följer stadsstrategin. Avsikten har varit att ändra understödet så att det svarar mot kraven i dagens verksamhetsmiljö.
Liikunnan avustukset uudistuvat vuodesta 2027 alkaen31.3.2026 18:55:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin liikunnan avustukset uudistuvat 1.1.2027 alkaen. Liikuntajaosto päätti kokouksessaan 31.3.2026 uudesta liikunnan yleisavustuksesta, joka korvaa nykyiset toiminnan ja tilankäytön avustukset ja joka kohdennetaan vahvemmin kaupunkistrategian mukaisesti. Uudistuksen myötä avustaminen vastaa nykyisen toimintaympäristön vaatimuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


