Anneli Jäätteenmäki Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston uusi puheenjohtaja
17.12.2020 15:31:12 EET | Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus | Tiedote

Suomen entinen pääministeri Jäätteenmäki on vuoden 2020 aikana toiminut hallituksen jäsenenä, mutta siirtyy nyt uudeksi puheenjohtajaksi, kun ministeri Jan-Erik Enestam jättää tehtävänsä. Suomen entisenä pohjoismaisen yhteistyön ministerinä sekä ympäristö-, kulttuuri- ja puolustusministerinä toiminut Stefan Wallin nimettiin valtioneuvoston tänään pidetyssä yleisistunnossa hallituksen uudeksi jäseneksi.
”Kun minut valittiin rahaston jäseneksi viime vuonna, ilahduin mahdollisuudesta palata pohjoismaiseen yhteistyöhön kaikkien europarlamentaarikkovuosien jälkeen. Nyt olen innoissani mahdollisuudesta johtaa koko hallituksen työtä tiiviissä yhteistyössä suomalaisten ja ruotsalaisten kollegoideni kanssa. Samalla haluan lämpimästi kiittää Jan-Erik Enestamia hänen erinomaisesta työstään hallituksen monivuotisena puheenjohtajana”, Anneli Jäätteenmäki toteaa.
Jäätteenmäen ja Wallinin lisäksi Suomea edustavat rahastossa kansanedustaja Johan Kvarnström. Ruotsin jaoston jäsenet ovat entinen maaherra Chris Heister (puh.joht.), professori Jarmo Lainio ja kansanedustaja Annika Hirvonen Falk.
Rahaston nykyisen hallituksen kausi on 2020–2022, ja sen puheenjohtajan tehtävä on kiertävä. Chris Heister on toiminut vuonna 2020 koko hallituksen puheenjohtajana, ja vuonna 2021 tehtävä siirtyy Anneli Jäätteenmäelle.
Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto
Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston tehtävänä on edistää Suomen ja Ruotsin välisiä suhteita yhteiskunta- ja kulttuurielämän aloilla sekä lisätä maiden välistä yhteistyötä. Rahasto myöntää apurahoja ja stipendejä yksityishenkilöille, järjestöille ja yhdistyksille erilaisiin yhteiskunnallisiin hankkeisiin ja kulttuuriprojekteihin.
Rahastolla on myös omaa toimintaa, jota hoitaa Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus. Rahasto toimii Hanasaaren päämiehenä ja on myös yksi Suomen Tukholman instituutin perustajista.
Lue lisää rahastosta: www.kulttuurirahasto.net
Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston hallitus 2020–2022
Suomen jaosto
Varatuomari Anneli Jäätteenmäki, puheenjohtaja
Varajäsen: kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto
Toimitusjohtaja Stefan Wallin (uusi)
Varajäsen: kansanedustaja Veronika Honkasalo
Kansanedustaja Johan Kvarnström
Varajäsen: FT Lauri Heikkilä
Ruotsin jaosto
Entinen maaherra Chris Heister, puheenjohtaja
Varajäsen: professori Martin Hårdstedt
Professori Jarmo Lainio
Varajäsen: johtaja Ola Kellgren
Kansanedustaja Annika Hirvonen Falk
Varajäsen: kansanedustaja Emilia Töyrä
Lisätietoja antaa Hanasaaren viestintäjohtaja Håkan Forsgård, hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puh. 040 767 7373.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/Kommunikationsdirektör
Puh:0407677373hakan.forsgard@hanaholmen.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskusHanasaarenranta 5
02100 ESPOO
+358 40 767 7373http://www.hanaholmen.fi
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Barnboksdag med sagostunder, pyssel och Mumintroll19.3.2026 10:01:43 EET | Pressmeddelande
Lördagen den 28 mars kl. 11 till 15 ordnar Hanaholmen en tvåspråkig barnboksdag för hela familjen. Gratis inträde.
Lasten kirjaseikkailu tarjoaa satuhetkiä, monenlaista puuhaa ja Muumipeikon vierailun19.3.2026 10:01:43 EET | Tiedote
Lauantaina 28. maaliskuuta klo 11–15 Hanaholmen järjestää kaksikielisen lasten kirjaseikkailun koko perheelle. Ilmainen sisäänpääsy.
Hanaholmen lanserar tio nya juniorsviter3.3.2026 12:09:24 EET | Pressmeddelande
Hanaholmens hotell har fått tio nya juniorsviter som har designats av Jukka Halminen från den Helsingforsbaserade designbyrån KOKO3.
Hanaholmen lanseeraa kymmenen uutta juniorsviittiä3.3.2026 12:09:24 EET | Tiedote
Hanaholmenin hotellin uudet juniorsviitit ovat KOKO3-sisustusarkkitehtuuritoimiston Jukka Halmisen käsialaa ja sijaitsevat ensimmäisessä kerroksessa.
Pressinbjudan: Hur skall vi hantera nästa pandemi?2.3.2026 10:49:44 EET | Pressmeddelande
Den 4 mars 2026 möts smittskyddsexperterna Anders Tegnell och Mika Salminen på Hanaholmen för ett samtal om hur vi bör hantera nästa pandemi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme