Ansiopäivärahakulut laskivat viime vuonna yli puoli miljardia euroa

Ansiopäivärahaa maksettiin viime vuonna 1,8 miljardia euroa, mikä on 650 miljoonaa ja 26 % edellisvuotta vähemmän. Ansiopäivärahan saajia oli 260 000, joista noin 50 000 oli lomautettuja. Saajien määrä laski 23 % ja lomautettujen määrä 51 % edellisvuodesta.
Uusia työttömyysjaksoja koskevien hakemusten määrä on kuitenkin kasvussa. "Työttömyyskassoissa tunnelma on odottava. Kassojen jäsenten työllisyys on kehittynyt myönteiseen suuntaan viime vuonna ja alkuvuoden aikana. Toisaalta uusia työttömyysjaksoja alkaa nyt aiempaa enemmän. Esimerkiksi maaliskuussa uusien hakemusten määrä nousi kolmanneksella viime vuoden maaliskuuhun verrattuna. Lomautettujen määräkin on ollut jatkuvasti hieman koholla, vaikka massalomautuksista on päästy", Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön toiminnanjohtaja Aki Villman toteaa.
"Uusien työttömyysjaksojen lisääntyminen ei vielä ole näkynyt laajasti kassojen maksatuksessa. On kuitenkin mahdollista, että ansiopäivärahan saajien ja etuuskulujen määrät kääntyvät tulevina kuukausina nousuun", Villman sanoo.
2022 | Muutos | 2021 | Muutos | 2020 | Muutos | 2019 | |
Maksetut ansiopäivärahat | 1,8 mrd. | - 26 % | 2,5 mrd. | - 8 % | 2,7 mrd. | + 58 % | 1,7 mrd. |
Ansiopäivärahan saajat | 258 t. hlö | - 23 % | 335 t. hlö | - 26 % | 456 t. hlö | + 86 % | 246 t. hlö |
Lomautetut | 54 t. hlö | - 51 % | 112 t. hlö | - 54 % | 244 t. hlö | + 447 % | 45 t. hlö |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aki VillmanToiminnanjohtaja
Puh:0503567990aki.villman@tyj.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 14 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Näin viime vuoden lakimuutokset näkyvät työttömyyskassoissa7.5.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan toteutettiin viime vuonna useita lakimuutoksia. Lakimuutosten jälkeen työttömyysturvaa maksetaan entistä harvemmin osittaisen työskentelyn ajalta. Lisäksi päivärahan maksaminen estyy useammin osa-aikatyön, lomakorvauksen tai liian lyhyen työhistorian vuoksi.
Ansiopäivärahaa maksettiin viime vuonna 9 % edellisvuotta enemmän28.1.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat ansiopäivärahaa viime vuonna 2 miljardia euroa 283 000 henkilölle. Päivärahakulujen määrä kasvoi 9 % ja etuuden saajien määrä 8 % edellisvuodesta.
Ansiopäivärahan saajan kannattaa tilata muutosverokortti vuodenvaihteessa10.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Vuodesta 2025 lähtien verokortti tulee voimaan tammikuun alussa. Ansiopäivärahan saajan kannattaa jatkossa toimittaa etuutta koskeva muutosverokortti omaan työttömyyskassaan heti vuodenvaihteessa.
Työttömyysturvan korotusosa palvelujen ajalle poistuu 1.1.20255.12.2024 09:21:16 EET | Tiedote
Korotusosan poistuminen vaikuttaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettavaan etuuteen. Muutos koskee noin kymmenesosaa ansiopäivärahan saajista.
Ansiopäivärahan saajien määrä kasvoi lokakuussa22.11.2024 07:30:00 EET | Tiedote
Työttömyyskassat maksoivat ansiopäivärahaa lokakuussa 6 % viime vuoden lokakuuta enemmän. Ansiopäivärahakulut ovat kasvaneet erityisen paljon työttömyyskassoissa, joissa on paljon korkeakoulutettuja jäseniä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme