Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

Ansiopäivärahamenot kasvoivat maalikuussa 11 %

Jaa
Ansiopäivärahakuluissa tai saajien määrässä ei vielä näy kasvupiikkiä. Suurempi muutos kulujen ja saajien määrässä nähdään todennäköisesti huhtikuussa.

Ansiopäivärahoina maksettiin maaliskuussa 168 miljoonaa euroa. Tämä on 11 % enemmän, kuin viime vuoden maaliskuussa.

Kulujen kasvu on jonkin verran suurempaa, kuin viime kuukausina. Päivärahakulut ovat kuitenkin nousseet jo joulukuusta alkaen. Kulut ovat edelleen matalammalla tasolla, kuin vuonna 2018.

Lomautusten kasvu puolittui

Lomautuksen ajalta ansiopäivärahaa saaneiden määrä nousi maaliskuussa 22 % viime vuoden maaliskuuhun nähden. Lomautusten kasvu kuitenkin pieneni joulu- ja tammikuulta, jolloin kasvua oli yli 40 %.

Uusien hakemusten määrä kasvoi lähes kolmanneksella

Uusien ansiopäivärahahakemusten määrä nousi maalikuussa 31 %. Tämä tarkoittaa, että päivärahan hakeminen yleistyi erityisesti alkavien lomautus- tai työttömyysjaksojen yhteydessä.

Kaikkiaan ansiopäivärahahakemuksia saapui 11 % viime vuoden maaliskuuta enemmän.

Käsittelyaika yhä alle kaksi viikkoa

Ansiopäivärahahakemukset käsiteltiin tammi-maaliskuussa keskimäärin 12,9 päivässä. Puolet hakemuksista käsiteltiin 8 päivässä.

Tarkemmat tilastot TYJ:n sivuilla

Tarkat tiedot etuuskulujen ja saajien määrän kehityksestä sekä alakohtaisista muutoksista löytyvät Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön tilastosivuilta.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Kumpulantie 3
00520 Helsinki

http://www.tyj.fi

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 14 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye