Työllisyysrahasto

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan menot korkealla tasolla, viime kuukausina laskua

Jaa
Lomautettujen ja työttömien määrät ovat olleet laskussa kesän ajan. Kuitenkin henkilömäärät ja työttömyysturvamenot ovat edelleen korkealla tasolla verrattuna vuoden takaiseen.

Finanssivalvonnan keräämän ja Työllisyysrahaston analysoiman tiedon pohjalta voidaan nähdä, että elokuussa työttömyyskassojen hakemusmäärät ovat nousseet 78 % verrattuna vuoden 2019 elokuuhun.

Elokuussa työttömyyskassoille lähettiin noin 233 000 hakemusta, mikä on hieman alle 102 000 kappaletta enemmän kuin vuonna 2019.

Kuitenkin hakemusmäärissä on tultu alas 17 % kesäkuun huipusta, jolloin hakemuksia lähetettiin hieman yli 281 000 kappaletta.

Erityisesti työttömyyskassoille osoitetuissa ensihakemuksien määrissä huippu ja sitä seurannut lasku näkyvät selkeästi. Huhtikuussa 2020 ensihakemuksien määrä oli reilut 83 000 kappaletta. Elokuussa ensihakemuksia tuli enää hieman alle 22 00 kappaletta eli huhtikuun huipusta on tultu alas 74 %.

Kuitenkin ensihakemuksien määrä oli elokuussa 66 % enemmän kuin vuoden 2019 elokuussa.

Elokuussa työttömyyskassat maksoivat ansiosidonnaista työttömyysturvaa hieman alle 260 miljoonaa euroa, mikä on 72 % enemmän kuin elokuussa 2019.

Kesä-heinäkuussa 2020 ansiosidonnaisen työttömyysturvan menot olivat yli 290 miljoonaa euroa kuukaudessa. Elokuuhun mennessä kesän huipusta on tultu alas 14 %.

Myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan saajien määrä oli huipussaan heinäkuussa 2020. Elokuussa 2020 ansiosidonnaista sai noin 191 000 henkilöä, mikä on noussut 76 % vuoden takaiseen verrattuna. Heinäkuussa ansiosidonnaisella oli vielä noin 218 000 henkilöä.

Työllisyysrahasto kerää työttömyysvakuutusmaksut, joilla rahoitetaan mm. työttömyysturvaa ja aikuiskoulutusetuuksia. Työttömyysvakuutusmaksuja maksavat kaikki työnantajat sekä 17 - 64-vuotiaat palkansaajat.

Työllisyysrahaston maksaa työttömyyskassoille ansiopäivärahojen rahoitukseen ansiosidonnaisen osuuden lukuun ottamatta työttömyyskassan jäsenmaksuilla kerättävää osuutta. Lisäksi rahasto hoitaa valtionosuuden maksamisen kassoille. Valtionosuus rahoitetaan verovaroista. Työttömyysvakuutusmaksujen tuotosta tilitetään vuosittain Kelalle se osuus, joka vastaa kassoihin kuulumattomien palkansaajien osuutta.

Lisätietoja:
Tapio Oksanen
Talous- ja rahoitusjohtaja
040 539 4651
tapio.oksanen@tyollisyysrahasto.fi
Twitter: @OksTapio

Antti Klemola
Rahoitusanalyytikko
044 345 6544
antti.klemola@tyollisyysrahasto.fi
Twitter: @AnttiKlemola

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työllisyysrahasto
Työllisyysrahasto
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

https://www.tyollisyysrahasto.fi/tyollisyysrahasto/

Työllisyysrahasto kerää työttömyysvakuutusmaksut, joilla rahoitetaan mm. työttömyysturvaa ja edistetään palkansaajien osaamisen kehittämistä aikuiskoulutusetuuksilla. Työllisyysrahasto on tärkeä osa suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työllisyysrahasto

Työllisyysrahasto käynnistää muutosneuvottelut29.2.2024 11:27:31 EET | Tiedote

Aikuiskoulutustuen ja ammattitutkintostipendin lakkauttaminen tarkoittavat Työllisyysrahastolle merkittäviä toiminnallisia muutoksia, jotka pakottavat toiminnan sopeuttamiseen. Pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu, että aikuiskoulutustuki lakkautettaisiin elokuussa 2024. Myöhemmin myös ammattitutkintostipendi ilmoitettiin lakkautettavaksi. Mahdollinen lakkauttaminen edellyttää lakimuutosta, joka eduskunnan tulee hyväksyä. Hallituksen esitys eduskunnalle aikuiskoulutustuen, ammattitutkintostipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamista koskevasta lainsäädännöstä (HE 8/2024) on annettu 15.2.2024. Hallituksen esityksen mukaan aikuiskoulutustuen ja ammattitutkintostipendin lakkauttava laki tulisi voimaan 1.6.2024. Tämän jälkeen aikuiskoulutustukea voisi myöntää vain opintoihin, jotka alkaisivat ennen 1.8.2024. Siirtymäaika kestäisi vuoden 2025 loppuun, jonka aikana olisi mahdollista hakea lisää tukioikeutta sekä tuen maksua, jos sekä opinnot että tukikausi alkaisivat v

Työllisyysrahasto toivoo selkeytystä aikuiskoulutustuen lakkauttavan lain siirtymäsäännökseen18.12.2023 14:24:38 EET | Tiedote

Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu aikuiskoulutustuen lakkauttaminen elokuussa 2024. Myöhemmin myös ammattitutkintostipendi ilmoitettiin lakkautettavaksi. Työllisyysrahasto vastaa molempien etuuksien toimeenpanosta ja rahoituksesta. Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelema Hallituksen esitys eduskunnalle aikuiskoulutustuen, ammattitutkintostipendin ja vuorotteluvapaan lakkauttamisesta julkaistiin lausuntokierrokselle tiistaina 12.12.2023. Lausuntokierros päättyy 5.1.2024. Työllisyysrahasto on jättänyt lausuntonsa etuudet lakkauttavasta laista maanantaina 18.12.2023 ja se on luettavissa kokonaisuudessaan lausuntopalvelussa. Lausunnossaan Työllisyysrahasto pyytää selkeytystä siirtymäsäännökseen. Esitysluonnos sulkee pois syksyllä 2024 alkavat opinnot, vaikka aikuiskoulutustukea on mahdollista hakea kyseisiin opintoihin nykyisten voimassa olevien säännösten mukaan. Esitysluonnoksessa tulisi ottaa kantaa, onko lakkauttamisella tarkoitus takautuvasti vaikuttaa ennen

Mediatilaisuus: työttömyysvakuutusmaksujen taso vuonna 202430.8.2023 09:22:38 EEST | Kutsu

Tervetuloa Työllisyysrahaston järjestämään mediatilaisuuteen torstaina 31.8. klo 13–14. Tilaisuudessa Työllisyysrahaston toimitusjohtaja Janne Metsämäki sekä taloudesta ja rahoituksesta vastaava johtaja Karo Nukarinen kertovat Euroopan ja Suomen taloustilanteen sekä hallitusohjelman kirjausten vaikutuksista rahaston talouteen ja rahaston esityksestä vuoden 2024 työttömyysvakuutusmaksuiksi. Lisäksi asiakkuusjohtaja Tuulikki Saari kertoo aikuiskoulutustuesta ja sen ajankohtaisesta tilanteesta. Voit osallistua tilaisuuteen joko Työllisyysrahaston toimistolla (Itämerenkatu 11–13, Helsinki) tai etänä. Tilaisuuteen toimistollamme osallistuville tarjoamme iltapäiväkahvit. Mediatilaisuudesta voit tehdä vapaasti uutisia. Keskusteluun ja kysymyksiin on varattu aikaa tilaisuuden loppupuolelta. Lisäksi tilaisuuden jälkeen on mahdollisuus kahdenkeskisiin haastatteluihin Metsämäen, Nukarisen ja Saaren kanssa. Karo Nukarinen aloitti Työllisyysrahaston talous- ja rahoitusjohtajana 18.7.2023. Jos tulet

Mediatilaisuus: työttömyysvakuutusmaksujen taso vuonna 202424.8.2023 14:05:43 EEST | Kutsu

Tervetuloa Työllisyysrahaston järjestämään mediatilaisuuteen torstaina 31.8. klo 13–14. Tilaisuudessa Työllisyysrahaston toimitusjohtaja Janne Metsämäki sekä taloudesta ja rahoituksesta vastaava johtaja Karo Nukarinen kertovat Euroopan ja Suomen taloustilanteen sekä hallitusohjelman kirjausten vaikutuksista rahaston talouteen ja rahaston esityksestä vuoden 2024 työttömyysvakuutusmaksuiksi. Lisäksi asiakkuusjohtaja Tuulikki Saari kertoo aikuiskoulutustuesta ja sen ajankohtaisesta tilanteesta. Voit osallistua tilaisuuteen joko Työllisyysrahaston toimistolla (Itämerenkatu 11–13, Helsinki) tai etänä. Tilaisuuteen toimistollamme osallistuville tarjoamme iltapäiväkahvit. Mediatilaisuudesta voit tehdä vapaasti uutisia. Keskusteluun ja kysymyksiin on varattu aikaa tilaisuuden loppupuolelta. Lisäksi tilaisuuden jälkeen on mahdollisuus kahdenkeskisiin haastatteluihin Metsämäen, Nukarisen ja Saaren kanssa. Karo Nukarinen aloitti Työllisyysrahaston talous- ja rahoitusjohtajana 18.7.2023. Jos tulet

Aikuiskoulutustuella opiskelulla tavoitellaan alanvaihtoa, helpotusta työn kuormittavuuteen ja korkeampaa tutkintoa15.6.2023 13:00:00 EEST | Tiedote

Työllisyysrahasto on ensimmäistä kertaa aikuiskoulutustuen historiassa selvittänyt, miksi tuen saajat ovat päättäneet lähteä opiskelemaan. Tutkimuksessa kysyttiin mikä on tuen saajien kokema aikuiskoulutustuen vaikutus työuralle ja miten he kokivat tavoitteidensa toteutuneen. Tutkimukseen vastasi lähes 5 000 henkilöä. Aikuiskoulutustuen koettu vaikuttavuus -tutkimustuloksissa motivaatiosyinä työuran aikana opiskeluun korostuivat alanvaihtosuunnitelmat, nykytyön kuormittavuus sekä halu edetä uralla. Vastaajat saivat valita useista vaihtoehdoista itselleen kaikkein tärkeimmät motivaatiotekijät, lähes kaikki valitsivat vähintään kaksi motivaatiotekijää. Vastaajista 59 % kertoi, että alanvaihto oli yksi syy lähteä opiskelemaan aikuisiällä. Koulutukseltaan perusastetaustaisista vastaajista jopa 84 % kertoi alanvaihdon olevan syy opiskeluun. Alanvaihtosuunnitelmat toteutuivat vastaajista 68 % kohdalla niistä, jotka mainitsivat pohtineensa alan vaihtoa. Niistä, joiden koulutustausta oli perus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye