Antero Hietamäki Jyväskylän normaalikoulun johtavaksi rehtoriksi
22.12.2020 14:35:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Johtava rehtori toimii koko normaalikoulun johtajana, vastaten erityisesti strategisesta johtamisesta sekä koko yksikön henkilöstöjohtamisesta ja talousjohtamisesta. Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan kuuluvan normaalikoulun tehtävänä on järjestää perusopetuksen ja lukiokoulutuksen lisäksi ohjattua opetusharjoittelua opettajaopiskelijoille.
"Olen hyvin iloinen ja innostunut valinnasta Jyväskylän normaalikoulun johtavaksi rehtoriksi. Tehtävä tarjoaa aivan erityisen mahdollisuuden koulutuksen tulevaisuuden rakentamiseen, sillä normaalikoulussa ohjataan lasten ja nuorten lisäksi myös opettajaksi opiskelevia. Uskon, että monipuolisen työkokemukseni rakentaman osaamisen avulla pystyn tukemaan Normaalikoulun henkilöstöä onnistumaan tärkeässä työssään nyt ja tulevaisuudessa”, Antero Hietamäki sanoo.
Oppilaita Normaalikoulussa on noin 1050 ja henkilöstöä noin 105. Koulu toteuttaa tiivistä kokeilu-, kehittämis- ja tutkimusyhteistyötä yliopiston eri tiedekuntien ja laitosten kanssa. Opetusharjoittelijoita koululla on vuosittain noin 700.
”Jyväskylän yliopistolla on merkittävä vastuu valtakunnallisessa opettajankoulutuksessa ja sen kehittämisessä. Normaalikoululla on tärkeä rooli tässä kokonaisuudessa ja siksi olemme erittäin iloisia, että saamme sen johtoon kokeneen ja hyvin verkostoituneen rehtorin”, Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen sanoo.
Antero Hietamäki on toiminut Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian lukioiden tulosaluejohtajana ja aikuislukion rehtorina vuodesta 2018. Tätä ennen Hietamäki on toiminut eri lukioiden rehtorina vuodesta 2003 alkaen, Opetus- ja kulttuuriministeriön LUMA-ohjelman koordinaattorina, opettajana ammattikorkeakoulussa sekä eri tehtävissä Uppsalan ja Helsingin yliopistoissa ja Teknillisessä korkeakoulussa.
Hietamäki on syntynyt Vaasassa ja kirjoittanut ylioppilaaksi Vaasan lyseon lukiosta 1983. Hän on väitellyt tekniikan tohtoriksi Uppsalan yliopistossa vuonna 1995.
Lisätietoja:
rehtori Antero Hietamäki, antero.hietamaki@gmail.com, p. 040 3414800
dekaani Anna-Maija Poikkeus, anna-maija.poikkeus@jyu.fi, p. 040 805 3363
kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Jyväskylän yliopisto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirke Hassinen
viestinnän asiantuntija
kirke.m.hassinen@gmail.com
p. 050 462 6920
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylässä järjestettävä Rauhan riimit -tapahtuma tuo koululaiset yhteen rakentamaan rauhaa rapin, kielen ja luovuuden keinoin4.11.2026 15:30:58 EET | Tiedote
Jyväskylässä järjestetään keskiviikkona 11.11. Rauhan riimit - tapahtumapäivä, joka tuo yhteen UNESCO-koulujen oppilaita Kuopion, Jyväskylän ja Pirkanmaan alueilta. Tapahtuman keskiössä ovat rauhankasvatus, kulttuuriperintö, kestävä tulevaisuus sekä luovan ilmaisun mahdollisuudet.
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


