Antti Lindtmanin puoluevaltuustopuhe 14.5.2022
14.5.2022 14:22:23 EEST | SDP | Tiedote

SDP:n puoluevaltuuston kokous 14.5.2022, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät puoluevaltuutetut,
SDP:n eduskuntaryhmä antaa vahvan tukensa puoluehallituksen esitykselle ja Suomen jäsenyydelle Pohjois-Atlantin puolustusliitto Natossa.
Syy on selvä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti turvallisuusympäristömme pysyvästi.
Samana hetkenä kun pommit alkoivat tuhota Ukrainaa ja rikkoa unelmia ja ihmisyyttä, ne rikkoivat turvallisuusrakenteemme.
Venäjä on osoittanut, ettei se piittaa sopimuspohjaisesti yhteistyöstä. Siitä on tullut häikäilemätön, ennalta arvaamaton ja aggressiivinen.
On selvää, että olemme eri asemassa kuin Ukraina, jota tuemme. Emme ole entinen neuvostotasavalta ja olemme EU:n jäsen, vakaa läntinen demokratia. Emme voi kuitenkaan rakentaa turvallisuuslinjaa toiveiden varaan nähdessämme, millainen Venäjästä on tullut. Siksi meidän ei pidä ottaa pienintäkään riskiä, että jäisimme Venäjän kanssa kaksin; teemme ne vaadittavat toimenpiteet, joilla maksimoimme turvallisuutemme.
Venäjän hyökkäyksestä lähtien valtiojohto - pääministeri, presidentti ja hallitus - ovat tehneet tiiviisti töitä suomalaisten turvallisuuden takaamiseksi ja se ansaitsee kaiken arvostuksen ja kunnioituksen. Sosialidemokraattinen ryhmä on halunnut antaa täyden tuen tälle työlle ja pääministerille tässä tilanteessa: puheenjohtaja Marin on tiukassa paikassa osoittanut määrätietoisuutta ja antanut sekä tilaa että aikaa demokraattiselle kannanmuodostukselle puolueessa.
SDP:n eduskuntaryhmä on kevään aikana paneutunut huolellisesti eri vaihtoehtoihin ja käynyt läpi niiden riskit ja mahdollisuudet. Sen seurauksena oikea ratkaisu on viikko viikolta vahvistunut. Jokaisen kuulemisen jälkeen olen ollut huojentuneempi. Haluan kiittää puhemies Vanhasta, joka on johtanut koordinaatioryhmää varmalla otteella ja varmistanut, että edustajilla on aikaa muodostaa kantansa käsittelyn aikana.
Koko kevään ajan ryhmässämme on korostettu, että eteneminen Ruotsin kanssa yhtäaikaisesti on erittäin tärkeää. Suomen ja Ruotsin liittyminen vahvistaisi Natoa – se olisi Natolle merkittävä sotilaallinen vahvistus. Se vahvistaisi myös Pohjolan asemaa Naton sisällä. Suomi ja Ruotsi ovat pohjoismaisia hyvinvointiyhteiskuntia, jaamme samat arvot ja meillä on pitkä yhteinen historia. Suomen ja Ruotsin jäsenyyden myötä Pohjoismaat voivat edistää pohjoismaisen arvopohjan mukaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Hyvät puoluevaltuutetut,
Suomen puolustuksen kulmakivi tulee pysymään edelleen samana: me tulemme jatkossakin panostamaan kansalliseen puolustukseen ja omaan puolustuskykyymme. Suomi on viisaasti hoitanut omaa asevelvollisuutta. On tärkeää, että puolueilta löytyy laaja tuki Suomen puolustukselle, asevelvollisuudelle ja sen kehittämiselle.
Ja yhtä voimakkaasti kun viemme Suomen Natoon niin me puolustamme tässä liikkeessä oikeutta jokaisen mielipiteeseen. Tässä demokraattisessa liikkeessä jokainen harkitsee itse asiansa ja tekee oman viisauden mukaan päätöksensä, ja tässäkin asiassa puolustamme oikeutta olla toista mieltä. Tehdessämme näin puolustamme niitä arvoja, jotka ovat liikkeemme perusta. Liikkeen kypsyys mitataan siinä, miten kunnioitamme jokaisen omaa katsantokantaa.
Ystävät,
Aina kun kansakunta on ollut ratkaisevassa paikassa, on onni, että sosialidemokraatit ovat olleet johtamassa. Niin tässäkin hetkessä - teemme päätöksen tuntien vastuumme Suomen turvallisuudesta ja tulevaisuudesta.
Yhteyshenkilöt
Antti Lindtman
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh. 040 577 6255
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Ei enää euroakaan pois sote-järjestöiltä19.9.2026 13:17:31 EEST | Tiedote
SDP vaatii hallitusta perumaan ensi vuodelle esitetyt 84 miljoonan lisäleikkaukset sote-järjestöjen rahoitukseen.
SDP:n puheenjohtaja Lindtman vieraili Ukrainassa13.9.2026 12:20:25 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vieraili Ukrainassa 11.–12. syyskuuta. Lindtman osallistui Kiovassa Yalta European Strategyn (YES) korkean tason konferenssiin, tapasi Ukrainan pääministeri Sergii Koretskyin ja presidentin kanslian varapäällikön Ihor Zhovkvan sekä tutustui räjähteiden raivaustyöhön Butšan alueella.
SDP:n Näkkäläjärvi: Kokoomus puhuu järjestöjen arvostuksesta, mutta vie niiltä toimintaedellytykset12.9.2026 16:54:19 EEST | Tiedote
Kokoomuslaiset Paula Risikko ja Karoliina Partanen ovat närkästyneet tänään, kun SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar kertoi suoraan mitä Orpon-Purran hallituksen politiikka on aiheuttanut tärkeää työtä tekeville suomalaisille järjestöille. Risikko puhuu kauniisti järjestöjen toiminnan vaikuttavuudesta ja Partanen järjestöjen tekemästä konkreettisesta työstä. – Tällaiset puheet ovat pahimmanlaatuista hurskastelua, kun todellisuudessa hallitus on vaalikauden aikana vienyt sote-järjestöjen rahoituksesta puolet pois, minkä seurauksena esimerkiksi Kehitysvammaliiton toiminta uhkaa loppua kokonaan. Kokoomuslaisten mainostama vaikuttavuustyö tarkoittaa arkitodellisuudessa vähemmän apua ihmisille, jotka sitä todella tarvitsisivat, SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi puuskahtaa. Orpon-Purran hallituksen leikkaukset johtavat Hyvinvointiala Halin ja SOSTE:n kyselyn mukaan siihen, että 80 % sosiaali- ja terveysalan järjestöistä joutuvat lopettamaan jonkin toimintamuodon tai toiminnon, 7
Lindtman ja Näkkäläjärvi seuraamaan Ruotsin vaaleja Tukholmaan 13.9.202611.9.2026 08:54:28 EEST | Tiedote
Ruotsissa järjestetään kunnallis-, alue- ja valtiopäivävaalit sunnuntaina 13.9.2026. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi matkustavat Tukholmaan seuraamaan Ruotsin vaaleja sekä tapaamaan pohjoismaisia kollegoitaan. Vierailu on osa puolueiden säännöllistä pohjoismaista yhteistyötä. Puoluesihteeri Näkkäläjärvi osallistuu lauantaina 12. syyskuuta myös Tanskan sosialidemokraattien puoluekokoukseen Aalborgissa.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: PISA-tuloksista nousee huoli erityisesti poikien lukutaidosta8.9.2026 12:34:51 EEST | Tiedote
Tuoreet PISA-tulokset kertovat karua kieltä suomalaisnuorten osaamisen kehityksestä: lasku jatkuu etenkin lukutaidossa ja matematiikassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
