SDP

Antti Lindtmanin puoluevaltuustopuhe 14.5.2022

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

SDP:n puoluevaltuuston kokous 14.5.2022, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät puoluevaltuutetut,

SDP:n eduskuntaryhmä antaa vahvan tukensa puoluehallituksen esitykselle ja Suomen jäsenyydelle Pohjois-Atlantin puolustusliitto Natossa.

Syy on selvä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti turvallisuusympäristömme pysyvästi. 

Samana hetkenä kun pommit alkoivat tuhota Ukrainaa ja rikkoa unelmia ja ihmisyyttä, ne rikkoivat turvallisuusrakenteemme. 

Venäjä on osoittanut, ettei se piittaa sopimuspohjaisesti yhteistyöstä. Siitä on tullut häikäilemätön, ennalta arvaamaton ja aggressiivinen. 

On selvää, että olemme eri asemassa kuin Ukraina, jota tuemme. Emme ole entinen neuvostotasavalta ja olemme EU:n jäsen, vakaa läntinen demokratia. Emme voi kuitenkaan rakentaa turvallisuuslinjaa toiveiden varaan nähdessämme, millainen Venäjästä on tullut. Siksi meidän ei pidä ottaa pienintäkään riskiä, että jäisimme Venäjän kanssa kaksin; teemme ne vaadittavat toimenpiteet, joilla maksimoimme turvallisuutemme.

Venäjän hyökkäyksestä lähtien valtiojohto - pääministeri, presidentti ja hallitus - ovat tehneet tiiviisti töitä suomalaisten turvallisuuden takaamiseksi ja se ansaitsee kaiken arvostuksen ja kunnioituksen. Sosialidemokraattinen ryhmä on halunnut antaa täyden tuen tälle työlle ja pääministerille tässä tilanteessa: puheenjohtaja Marin on tiukassa paikassa osoittanut määrätietoisuutta ja antanut sekä tilaa että aikaa demokraattiselle kannanmuodostukselle puolueessa. 

SDP:n eduskuntaryhmä on kevään aikana paneutunut huolellisesti eri vaihtoehtoihin ja käynyt läpi niiden riskit ja mahdollisuudet. Sen seurauksena oikea ratkaisu on viikko viikolta vahvistunut. Jokaisen kuulemisen jälkeen olen ollut huojentuneempi. Haluan kiittää puhemies Vanhasta, joka on johtanut koordinaatioryhmää varmalla otteella ja varmistanut, että edustajilla on aikaa muodostaa kantansa käsittelyn aikana. 

Koko kevään ajan ryhmässämme on korostettu, että eteneminen Ruotsin kanssa yhtäaikaisesti on erittäin tärkeää. Suomen ja Ruotsin liittyminen vahvistaisi Natoa – se olisi Natolle merkittävä sotilaallinen vahvistus. Se vahvistaisi myös Pohjolan asemaa Naton sisällä. Suomi ja Ruotsi ovat pohjoismaisia hyvinvointiyhteiskuntia, jaamme samat arvot ja meillä on pitkä yhteinen historia. Suomen ja Ruotsin jäsenyyden myötä Pohjoismaat voivat edistää pohjoismaisen arvopohjan mukaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Hyvät puoluevaltuutetut, 

Suomen puolustuksen kulmakivi tulee pysymään edelleen samana: me tulemme jatkossakin panostamaan kansalliseen puolustukseen ja omaan puolustuskykyymme. Suomi on viisaasti hoitanut omaa asevelvollisuutta. On tärkeää, että puolueilta löytyy laaja tuki Suomen puolustukselle, asevelvollisuudelle ja sen kehittämiselle. 

Ja yhtä voimakkaasti kun viemme Suomen Natoon niin me puolustamme tässä liikkeessä oikeutta jokaisen mielipiteeseen. Tässä demokraattisessa liikkeessä jokainen harkitsee itse asiansa ja tekee oman viisauden mukaan päätöksensä, ja tässäkin asiassa puolustamme oikeutta olla toista mieltä. Tehdessämme näin puolustamme niitä arvoja, jotka ovat liikkeemme perusta. Liikkeen kypsyys mitataan siinä, miten kunnioitamme jokaisen omaa katsantokantaa.

Ystävät,

Aina kun kansakunta on ollut ratkaisevassa paikassa, on onni, että sosialidemokraatit ovat olleet johtamassa. Niin tässäkin hetkessä - teemme päätöksen tuntien vastuumme Suomen turvallisuudesta ja tulevaisuudesta.

Yhteyshenkilöt

Antti Lindtman
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh. 040 577 6255

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP stöder Finlands medlemskap i försvarsalliansen Nato14.5.2022 15:35:19 EEST | Tiedote

SDP:s partifullmäktige höll sitt extraordinarie möte i Helsingfors 14.5.2022 för att ta beslut om Finlands medlemskap i Nato. Till följd av att Finlands och i Europas säkerhetsmiljö har förändrats betydligt understöder SDP Finlands medlemskap i Nordatlantiska försvarsalliansen Nato.SDP ger sitt stöd till statsledningen för att inleda förhandlingarna om ett medlemskap. Presskonferens börjar omedelbart efter mötet: https://www.youtube.com/watch?v=8atOmbj9VOM

SDP kannattaa Suomen jäsenyyttä puolustusliitto NATO:ssa14.5.2022 15:33:58 EEST | Tiedote

SDP:n puoluevaltuusto kokoontui 14.5.2022 Helsinkiin ylimääräiseen puoluevaltuuston kokoukseen päättämään SDP:n kannasta Suomen NATO-jäsenyyteen. Suomen ja Euroopan turvallisuusympäristön merkittävän muutoksen seurauksena SDP kannattaa Suomen jäsenyyttä Pohjois-Atlantin puolustusliitto NATO:ssa. SDP antaa tukensa valtiojohdolle jäsenyysneuvottelujen avaamiseksi. Tiedotustilaisuus alkaa välittömästi kokouksen päättymisen jälkeen. Tiedotustilaisuutta voi seurata SDP:n Youtube-kanavalla tämän linkin kautta: https://www.youtube.com/watch?v=8atOmbj9VOM

Sanna Marinin puhe SDP:n puoluevaltuustossa 14.5.202214.5.2022 12:38:07 EEST | Tiedote

SDP:n puoluevaltuuston ylimääräinen kokous 14.5.2022 SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin Muutokset puhuttaessa mahdollisia, puhuttu pitää. Hyvät SDP:n puoluevaltuuston jäsenet, hyvät ystävät, ”Rakennamme rauhaa kansainvälisen yhteistyön keinoin ja pyrimme vahvistamaan demokratiaa ja oikeusvaltiota muiden samaa tavoittelevien kanssa. Kestävässä rauhan maailmassa ei turvauduta voimankäyttöön, vaan sopimuksiin ja yhteistyöhön. Tavoittelemme yhteiskuntaa, jossa ihmiset ovat vapaita puutteesta ja pelosta ja jossa vallitsee luottamus ja turvallisuuden tunne.” Nämä sanat hyväksyimme elokuussa 2020 Tampereen puoluekokouksessa osaksi periaatejulistustamme. Ne kertovat sosialidemokraattien perimmäisistä tavoitteista ja ne ovat yhtä ajankohtaisia tänään kuin ne olivat kaksi vuotta sitten. Itse asiassa, nuo sanat ja tavoitteet tuntuvat entistäkin tärkeämmiltä juuri tänään. Heräsimme 24. helmikuuta 2022 erilaiseen maailmaan. Euroopan turvallisuustilanne muuttui ratkaisevalla tavalla, kun

Sirpa Paateron avauspuhe SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa 14.5.202214.5.2022 12:21:19 EEST | Tiedote

SDP:n puoluevaltuuston avauspuhe 14.5.2022. Puoluevaltuuston puheenjohtaja, kuntaministeri Sirpa Paatero Muutokset puhuttaessa mahdollisia. Hyvät puoluevaltuutetut! Puoluevaltuusto on tänään tekemässä historiallista ja suurta päätöstä. Varsin laajasti katseet Suomessa, Euroopassa ja maailmalta kohdistuvat tänään meihin sosialidemokraatteihin. Se kertoo siitä, että se lopputulema ja päätös, jolla tulemme tästä kokouksesta ulos, vaikuttaa merkittävällä tavalla maamme tulevaisuuteen, mutta myös koko läntiseen Eurooppaan. Olemme linjaamassa päätöstä, jolla on pitkäkestoisia vaikutuksia kauas tulevaisuuteen, ja jonka kaikista vaikutuksista emme voi edes tässä ja nyt olla täysin varmoja. Siksi onkin niin tärkeää, että saamme kaiken mahdollisen tiedon päätöksenteon tueksi, ja että saamme muodostettua mahdollisimman laajan, yhteisen suomalaisen näkemyksen, jotta päätökseen voidaan aidosti myös sitoutua. Tästä syystä olemme tänään koolla, ennen kuin eduskunta ja sitä ennen valtioneuvosto yhteis

Kutsu medialle: SDP:n puoluevaltuuston ylimääräinen kokous 14.5.9.5.2022 16:35:22 EEST | Kutsu

Hyvä median edustaja, tervetuloa SDP:n puoluevaltuuston ylimääräiseen kokoukseen lauantaina 14.5. Kokouksessa puoluevaltuusto linjaa SDP:n kannan Nato-jäsenyyteen. Kokous järjestetään Paasitornissa (os. Paasivuorenkatu 5 A, Helsinki). Median ilmoittautuminen alkaa klo 11.30. Kokouksen avaa kello 12.00 puoluevaltuuston puheenjohtaja, ministeri Sirpa Paatero. Turvallisuuspoliittisen tilannekatsauksen kokouksen alussa pitää SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin. Tämän jälkeen kokous jatkuu suljetuin ovin. Mediatilaisuus järjestetään välittömästi kokouksen päätyttyä tilassa 401. Tila on myös käytettävissä median työskentelyyn kokouksen aikana. Pyydämme ennakkoilmoittautumaan tämän lomakkeen kautta torstaihin 12.5. klo 16 mennessä. Huomiothan, että ennakkoilmoittautuminen on pakollista. Varauduthan myös esittämään pressikortin paikalle saavuttaessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme