Helsingin yliopisto

Apollo ja Artemis – Näin mentiin Kuuhun 60-luvulla ja tätä suunnitellaan nyt (29.8. klo 16.15 - 17)

Jaa
Aika: torstai 29.8.2019 klo 16.15-17.00 Paikka: Porthania, Sali PII, 1. kerros (Yliopistonkatu 3, Helsinki)
Jari Mäkinen painottomuuslennolla.
Jari Mäkinen painottomuuslennolla.

Miten Kuuhun aikanaan oikein mentiin ja kuinka uudet lennot on tarkoitus tehdä? Kuinka Apollo-ohjelma harsittiin kasaan aikanaan, kun kokemusta avaruuslennoista ei käytännössä ollut lainkaan, ja miksi paluu Kuuhun on kestänyt - ja kestää edelleen - niin kauan, vaikka nyt meillä on paljon kokemusta niin avaruuslennoista yleisesti, kuin myös miehitetyistä lennoista Kuuhun?

Apollo-ohjelma oli Yhdysvaltain suuri ponnistus 1960-luvulla, ja se onnistui lennättämään astronautit Kuun pinnalle ja takaisin ennen vuosikymmenen loppua. Nyt suunnitelmana on palata Kuuhun. Tarkoituksena on rakentaa asema Kuun kiertoradalle, mutta laskeutua myös Kuun pinnalle.

Jari Mäkinen palaa esityksessään ensin Apollojen aikaan, kertoo sitten, mitä Kuun tutkimuksen saralla tapahtuu nyt ja heittää lopuksi esiin erilaisia hahmotelmia siitä, miten tulevat kuulennot on tarkoitus tehdä.

Tervetuloa kuuntelemaan!

Aika: torstai 29.8.2019 klo 16.15-17.00
Paikka: Porthania, Sali PII, 1. kerros (Yliopistonkatu 3, Helsinki)

Jari Mäkinen on avaruuslentoihin, tähtitieteeseen ja ilmailuun erikoitunut tiedetoimittaja, joka on päässyt tutustumaan läheltä Apollo-ohjelmaan mm. vierailuillaan Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto NASAan.

Tiedekulman tilaisuus on FinCOSPAR:n ja Kestävän avaruustieteen ja tekniikan huippuyksikön järjestämä.

Kuvat

Jari Mäkinen painottomuuslennolla.
Jari Mäkinen painottomuuslennolla.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye