Suomen talous hiipuu ja työllistämistavoitteet ovat vaarassa jäädä pelkäksi haaveeksi. Tästä syystä ei voi kun ihmetellä, että hallituksen budjettiesitys antaa mahdollisuuden vain noin 9 000 korkotukiasunnon rakennuttamiseen. Tavoitteena hallitusohjelmassa oli 10 000 kohtuuhintaisen ARA-asunnon rakennuttaminen vuosittain.

Asia ihmetyttää muun muassa siksi, että rahat ARA-tuotantoon tulevat yleensä valtion asuntorahaston varoista, eivät siis valtion budjetista. Kuten KOVA ry on jo julkisuudessa todennut, määrärahavaltuudet eivät maksa mitään, sillä todelliset kustannukset määräytyvät valtuuksien käytön mukaan.

Tässä taloustilanteessa olisi järkevää antaa määrärahavaltuuksia reippaammin jo pelkästään työllisyyden edistämiseksi. Rakentaminen on erittäin työvoimavaltaista toimintaa ja ARA-tuotanto on toiminut aiemminkin hyvänä suhdannevaihteluiden tasaajana. Rakennusala on yksi Suomen talouden vetureista. Sen pyöriä ei pitäisi pysäyttää vähäisin syin.

Toinen, eikä suinkaan vähäisempi syy tuottaa mahdollisimman paljon ARA-asuntoja, on jatkuva asuntopula työvoimavaltaisilla alueilla. Kuten kaikki tietävät, tavallisten palkansaajien muutto esimerkiksi pääkaupunkiseudulle työn perässä tyssää helposti asumisen kustannuksiin.

Siinäkin on siis pohjimmiltaan kyse työllisyystavoitteen saavuttamisesta. Monet yritykset ovat todenneet työvoiman saamisen suurimmaksi esteeksi kohtuuhintaisten asuntojen puutteen.

Kolmas näkökulma samaan asiaan on ihmisten mahdollisuus hyvään elämään kohtuullisin kustannuksin. Sitä haluamme Asuntosäätiössä edistää.

Ja onhan ARA-asunnoilla vielä sekin etu, että ne ehkäisevät tehokkaasti segregaatiota, jonka kehittymisestä Suomessa on viitteitä. Emmehän me halua maahamme ongelmia, joita Ruotsissa parhaillaan tietyillä asuntoalueilla selvitellään. Siinä neljäs hyvä syy hallitukselle pitää kiinni asetetuista tavoitteista.

Pitkällä korkotuella rakennutetut uudet vuokra- ja asumisoikeusasunnot ovat valtiolle myös riskittömiä sijoituksia tulevaisuuteen, sillä niitä tuotetaan nykyään vain hyville paikoille kasvukeskuksiin. Niillä alueilla tuskin tulee olemaan tyhjäkäyttöongelmia.

Kun uusi hallitusohjelma julkaistiin, heräsi toivo että pitkästä aikaa on valtion taholta ymmärretty edellä mainitut kohtuuhintaisen asuntotuotannon edut yhteiskunnalle. Tosin pelkona oli, että asuntoasiat jäävät lapsipuolen asemaan, kun niitä ei nimetty ministeritasolla kenenkään vastuulle. Itse otin asiaan kantaa taannoin julkaistussa artikkelissa Oma koti kullan kallis.

Nyt näyttää pahasti siltä, että hallitusohjelman herättämä toivo katkaistaan heti ensimmäisessä budjettiesityksessä. Asuntoasioiden yhteiskunnallista kokonaismerkitystä ei taideta sittenkään kunnolla ymmärtää.

Hallitusohjelman tavoitteesta 10 000 kohtuuhintaisen ARA-asunnon rakentamiseksi kannattaisi pitää kiinni jo pelkästään työllisyyden takia. Hyvänä lisäetuna saataisiin tuotettua enemmän kohtuuhintaisia asuntoja, jotka vaikuttavat asumisen kustannuksiin markkinoilla laajemminkin ja helpottavat ihmisten arkea.

Kun ei tarvitse kamppailla elämän perusasioiden kustantamiseksi, ihmisellä riittää voimavaroja tuottaa hyvinvointia läheisille, olla työssä luovempi ja kehittää muutenkin yhteiskuntaa.