Arinan Ässädeiteillä haastateltiin yli 1000 innokasta kesätöiden hakijaa
Pikahaastattelusta kesätöihin
Ässädeiteillä hakijat tapaavat tulevia esimiehiä pikahaastattelun merkeissä. Haastattelemassa oli tänäkin vuonna yli 50 arinalaista esimiestä toimialajohtajista toimipaikkojen päällikköihin.
– Arinan kesätyöntekijät sijoittuvat asiakaspalvelutehtäviin ympäri toimialuettamme. Persoonalla ja vuorovaikutustaidoilla on suuri merkitys valinnoissa. Ässädeiteillä olemme saaneet loistavia kokemuksia siitä, että hakija, joka ei välttämättä omaa pitkää työkokemusta ja ei siten nousisi esiin perinteisiä hakemuksia läpikäytäessä, voi onnistua muutaman minuutin kestävässä pikahaastattelussa niin hyvin, että pääsee jatkoon ja nappaa lopulta itselleen halutun kesätyöpaikan, henkilöstöresurssipäällikkö Marika Mattila kertoo.
Lähes 30 haastattelua viiden tunnin aikana
Haastattelijoille Ässädeitti-päivät ovat pitkiä, mutta innostavia. Oulussa jokainen haastattelija tapasi keskimäärin 28 hakijaa päivän aikana.
– Olen ollut joka vuosi yksi tiukimmista haastattelijoista, mutta tänä vuonna tuntui, että hakijoiden laatu oli taas parantunut huimasti. Ensimmäisestä kymmenestä haastateltavasta laitoin jatkoon 9 hakijaa. Olisin voinut palkata kenet tahansa heistä siltä istumalta, paljastaa osuustoimintapäällikkö Heli Sironen.
– Hyviä hakijoita on ollut tosi paljon ja tapahtumista on kuultu osallistujilta positiivista palautetta. Tunnelma on ollut lämmin ja innostunut, rekrytointiassistentti Silja Hyrkäs iloitsee.
Ässädeiteiltä jatkoon päässeet kutsutaan ryhmähaastatteluihin viikoilla 11-15 ja lopulliset päätökset valituista tehdään huhti-toukokuun aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marika Mattilahenkilöstöresurssipäällikkö
Puh:+358 44 788 4818marika.mattila@sok.fiMinna Salonenhenkilöstojohtaja
Puh:040 569 0980minna.l.salonen@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti lähes 190 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 575 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
ABC Carwash avataan Kauppakeskus Zeppelinin yhteyteen lokakuussa19.9.2024 07:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina avaa lokakuussa Kempeleeseen autopesuaseman. ABC Carwash Prisma Zeppelin avautuu palvelemaan kempeleläisiä ja ohikulkuliikennettä 15.10.2024.
Arina rakennuttaa Jääliin energiaviisaan S-marketin17.9.2024 10:11:34 EEST | Tiedote
S-market Jäälin rakennustyöt on tarkoitus aloittaa mahdollisimman pian ja uuden S-marketin ovet on suunniteltu avattavaksi asiakkaille syksyllä 2025. Rakennushankkeen työllistävä vaikutus on noin 20 henkilötyövuotta.
Jaossa 190 000 euroa pohjoisen lapsille ja nuorille14.9.2024 08:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on käynnistänyt jälleen ”Pidetään yhdessä pohjoisen puolta”-tukihaun. Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana Arina on jakanut tukea lasten ja nuorten toimintaan jo yli miljoonan euron edestä. Tukea voivat hakea pohjoissuomalaiset lasten ja nuorten liikuntaseurat ja harrastusyhdistykset sekä avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka kohdentavat tukensa lapsille tai nuorille Arinan toimialueella.
Arina sulkee Raksilan Salen – Prisma palvelee laajoilla aukioloajoilla13.9.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on päättänyt sulkea Sale Raksilan. Myymälän sulkemista selvitettäessä Sale Raksilassa käytiin muutosneuvottelut, joiden lopputuloksena myymälä on päätetty sulkea syyskuun 2024 loppuun mennessä. Sale Raksilan henkilökunta siirtyy työskentelemään lähialueen muihin Arinan myymälöihin.
Arinan päälliköille valtakunnallista tunnustusta S-Päällikköpäivillä10.9.2024 10:00:27 EEST | Tiedote
Lahdessa 7.9. järjestetyssä S-ryhmän valtakunnallisessa S-Päällikköpäivässä palkittiin kaikkiaan 17 työssään menestynyttä Ässäpäällikköä. Palkittujen päälliköiden joukossa olivat Linnanmaan Ravintolamaailman ravintolapäällikkö Maarit Ollonen ja Prisma Limingantullin myyntipäällikkö Petri Rissala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme