Arinan Katja Ikäheimonen ja Mika Jokinen palkittiin Ässäpäällikköinä
14.9.2022 13:21:40 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote

Ässäpäällikkö-tunnustukset jaettiin joka toinen vuosi järjestettävässä valtakunnallisessa S-ryhmän päällikköpäivässä, johon osallistui tällä kertaa n. 1 100 esihenkilöä S-ryhmän alueosuuskaupoista ja SOK-yhtymästä. Ouluhallissa pidetyssä S-päällikköpäivässä teemana oli tällä kertaa ”Uskallan, Arvostan, Toteutan – S-ryhmäläiset johtamislupaukset”.
Kehittävää otetta, tavoitteellisuutta ja ihmisläheistä johtamista
Osuuskauppa Arinalta palkittiin kaksi esihenkilöä Ässäpäällikkö-palkinnolla. Erikoistavarakaupasta palkittiin Katja Ikäheimonen, joka toimii myyntipäällikkönä Oulun Sokoksella vastaten miesten-, kodin- ja lastenosastoista. Katjalla on vankka kokemus eri ketjujen toiminnasta ja hän on arvostettu sparrailukaveri kollegoidensa keskuudessa.
– Katjan osastoilla asiakkaiden tyytyväisyys näkyy paitsi positiivisissa asiakaspalautteissa mutta myös kasvaneena myyntinä. Esimerkiksi miesten- ja kodinosastot ovat olleet useina vuosina Sokoksien parhaimmistoa. Katjan ja tiiminsä huikean ammattitaidon ansiosta Sokos-ketjun ainoa lastenosasto on osoittautunut mahtavaksi lisäksi Oulun Sokoksen asiakkaille. Katja on tavoitteellinen asiakaspalvelun suhteen eikä tyydy hyvään tasoon vaan tavoittelee tiiminsä kanssa ketjun parasta asiakastyytyväisyyttä, kertoo toimialajohtaja Mikko Polso.
– Arvojemme mukaisesti Katja vie monikulttuurista työyhteisöä rohkeasti eteenpäin mahtavin tuloksin. Hän on toiminut esihenkilönä jo yli parikymmentä vuotta ja Katjaa kiitellään empaattiseksi esihenkilöksi, joka ottaa haastavatkin tilanteet aina ammattimaisen rauhallisesti. Jokainen tiimin jäsen on hänen työryhmässään yhtä arvostettu ja merkittävässä roolissa tiimin onnistumisen kannalta, henkilöstöjohtaja Minna Salonen kehuu.
Toinen Arinan palkittu Ässäpäällikkö on keittiöpäällikkö Mika Jokinen, joka vastaa Original Sokos Hotel Arinan ravintoloiden; aamiaisen, Frans & Camillen, Amarillon ja VENNin keittiötoimintojen johtamisesta.
– Mikan sydäntä lähellä ovat henkilöstön työn sujuminen ja hyvinvointi sekä erinomainen ruokatuotteen maku ja koko asiakaskokemus. Omien ravintoloidensa lisäksi Mika on osallistunut aktiivisesti koko S-ryhmän ravintolaketjujen ruokalistojen ja ruoka-annosten kehittämiseen asiakkaidemme onnellistamiseksi. Myös Mika tunnetaan kollegoidensa joukossa loistavana sparrikumppanina ja hänet tunnetaan toimeenpanevana ja rohkeana päätöksentekijänä. Tavoitteellisena päällikkönä hän ymmärtää miten asiakkaiden tyytyväisyys vaikuttaa ravintolan menestykseen, sanoo toimialajohtaja Ulla Peltoniemi.
– Mika on loistava esimerkki siitä, miten #YksiYhteinenArina toteutuu käytännössä. Hän reagoi rohkeasti ja nopeasti uusiin ja vaikeisiinkin asioihin ja sopeuttaa toiminnan kulloiseenkin tilanteeseen. Mika on toiminut esimerkillisesti yli toimialarajojemme ajatellen sekä henkilöstön hyvinvointia että loistavaa asiakaskokemusta, Salonen kiittelee.
– Mika ja Katja ovat loistavia esimerkkejä arinalaisista esihenkilöistä. Molemmat ovat toimialoilta, joita korona kuritti vahvasti ja siitä huolimatta he ovat onnistuneet tiimiensä kanssa upeasti. Tällaiset onnistumiset eivät ole sattumaa, vaan seurausta pitkäjänteisestä ja laadukkaasta toiminnasta sekä suurella sydämellä ja ihmisläheisesti tehdystä työstä. Olemme todella ylpeitä sekä Katjasta ja Mikasta mutta myös heidän tiimeistään. Upea tunnustus, iloitsee Arinan henkilöstöjohtaja Minna Salonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Salonenhenkilöstöjohtaja
Puh:+358 40 569 0980minna.l.salonen@sok.fiMikko Polsotoimialajohtaja, marketkauppa
Puh:+358 50 388 3430mikko.polso@sok.fiUlla Peltoniemitoimialajohtaja, matkailu- ja ravitsemis-, erikoistavara- ja ABC-liikennekauppa
Puh:+358 500 516 855ulla.peltoniemi@sok.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 190 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 511 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Valkeaan avautuu viisi uutta ravintolaa – uuden ravintolamaailma Hehkun rakentaminen käynnistyy6.10.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Valkean uuteen ravintolamaailma Hehkuun avautuu viisi ravintolaa, joista neljän kanssa on jo solmittu vuokrasopimukset. Ravintolamaailman rakennustyöt ovat käynnistymässä, ja Kesäkadun varrelle rakentuvan ravintolakokonaisuuden arvioidaan valmistuvan syksyllä 2027.
Arinan Katja Haapaniemelle valtakunnallinen Ässäpäällikkö-tunnustus8.9.2026 16:00:30 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan Linnanmaan Prisman myyntipäällikkö Katja Haapaniemi on palkittu valtakunnallisella Ässäpäällikkö-tunnustuksella. Tunnustus myönnettiin Haapaniemelle johtamistavasta, jossa vahvat liiketoiminnan tulokset, henkilöstön hyvinvointi ja erinomainen asiakaskokemus yhdistyvät.
Kaijonharjun palvelut uudistuvat – nykyisen Salen viereen rakennetaan uusi S-market31.8.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina uudistaa Oulun Kaijonharjun päivittäistavarakaupan palveluja. Nykyinen Sale Kaijonharju suljetaan lauantaina 5.9.2026, ja viereen rakennetaan uutta S-market Kaijonharjua.
Arinan alkuvuosi 2026: Arina palautti alkuvuonna ennätysmäärän hyötyjä Pohjois-Suomeen – investoinnit, asiakasomistajuus ja nuorten työllistäminen vahvistivat alueen elinvoimaa28.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan alkuvuotta 2026 leimasivat vahvat investoinnit, kasvava asiakasomistajuus sekä korkea asiakastyytyväisyys. Tammi–kesäkuun aikana Arina kehitti palveluitaan ja palveluverkostoaan eri puolilla Pohjois-Suomea sekä kasvatti asiakasomistajille palautuvia hyötyjä. Samalla yli 1600 nuorta sai ensikosketuksensa työelämään Arinan kautta.
Uusi S-market vahvistamaan Maikkulan palveluita24.8.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on käynnistänyt uuden S-marketin rakentamisen Oulun Maikkulaan. Valtatie 22:n varrelle, Valiota vastapäätä sijoittuva myymälä, on osa Arinan pitkäjänteistä työtä alueen palvelujen kehittämiseksi siellä, missä asiakasomistajat elävät ja asioivat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
