Arkeologin ja kuvataiteilijan valloittava tietokirja keskiajan suomalaisten arjesta ja juhlasta
4.5.2023 07:00:00 EEST | Atena | Tiedote

Ilari Aalto ja Elina Helkala: Vuosi keskiajan Suomessa
Ilmestyy 1.6.2023
Vuonna 1480 suomalaisen talonpojan arki oli hylkeenpyyntiä kevätjäillä, kesän heinätöitä ja syysteurastuksia. Elämä oli kamppailua ravinnosta, mutta yltäkylläisinä aikoina juhlittiin. Kirkon kalenteri sääteli talonpoikien vuotta, ja aikakäsitys kytkeytyi kirkollisiin juhliin ja pyhimysjuhlakalenteriin Muinaisuskon perinteet elivät edelleen vahvoina kristinuskon helmassa, ja ihmiset viettivät niin juhannusta kuin kekriä.
Kristillinen kalenteri vaikutti myös siihen, mitä ja miten ihmiset söivät. Paastot edelsivät juhlia, mutta niihin saattoi liittyä myös käytännön sanelema pakko pääsiäispaaston aikaan viljahinkalot olivat huvenneet pitkän talven jäljiltä, ja ruokaa piti säännöstellä.
Vuodenaikojen lisäksi luonnonvalo ohjasi talonpoikien elämää. Vaikka keskiaika ei ollut kulttuurisesti pimeä, valon ja pimeyden vaihtelu rytmitti hämärien savutupien asukkaiden työntekoa hyvin konkreettisesti.
Vuosi keskiajan Suomessa seuraa vuodenkiertoa tammikuusta jouluun saakka. Se on aikalaislähteisiin, arkeologisiin tutkimuksiin ja kansatieteeseen pohjautuva ja sujuvasti kirjoitettu aarreaitta, joka maalaa elävän kuvan keskiajan suomalaisten elämästä osana Ruotsin valtakuntaa. Elina Helkalan keskiaikaisia perinteitä kunnioittava kuvitus on saanut inspiraatiota mm. myöhäiskeskiajan tuntien kirjojen kalenterisivuista. Se piirtää 1400-luvun jälkipuolen arkea eläviksi näkymiksi.
Ilari Aalto ja Elina Helkala ovat aiemmin julkaisseet menestysteoksen Matkaopas keskiajan Suomeen. Arkeologi-kuvataiteilijapariskunta elää keskiaikaa todeksi myös omassa arjessaan. Arkeologin työ vie Ilari Aallon Turun raunioille ja keskiaikaisten kirkkojen vinttien aikakapseleihin. Matka muinaiseen Suomeen -kirjan tekemisen myötä pariskunta kolusi Suomen muinaisjäännöspaikat Ahvenanmaalta Nuorgamiin.
Elina Helkala on muinaistekniikoiden artesaani, joka tuntee laajasti keskiaikaisia käsityötekniikoita. Yhdessä Aalto ja Helkala harrastavat keskiaikatapahtumia, joihin he ottavat osaa ajanmukaisissa asuissa.
Kirjaa tehdessään pariskunta kokeili myös keskiaikaisia elämäntapoja noudattaen paastoaikoja ja keskiaikaisia juhlapyhiä. Ilari Aalto viljeli kotipihallaan keskiaikaisten lääkeyrttien lisäksi myös kaskiruista, naurista ja hernettä, joskin hiukan laihoin tuloksin.
Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt, lisätiedot: hanna-leena.soisalo@atena.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat, harrasteet ja viihdekirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Uutuuskirja purkaa noitavainojen myytit ja paljastaa joukkovainojen logiikan13.3.2026 11:57:17 EET | Tiedote
Noitavainot eivät syntyneet takapajuisilla syrjäseuduilla vaan Euroopan sivistyksen keskuksissa, kirkon ja oppineiston piirissä. Marko Nenosen uutuuskirja Paholaisen salaliitto purkaa myytit noitavainojen synnystä ja osoittaa, että vainojen logiikka elää yhä yhteiskunnassamme.
Miltä tuntuu olla sosiopaatti?12.3.2026 13:17:30 EET | Tiedote
Millainen on sosiopaatin mieli sisältäpäin? Amerikkalainen psykologian tohtori ja kahden lapsen äiti Patric Gagne kertoo siitä omakohtaisesti omaelämäkerrassaan Minä olen sosiopaatti, josta tuli nopeasti kansainvälinen bestseller.
Uusi kotimainen tähtiopas johdattaa astrologian kiehtovaan maailmaan2.3.2026 10:29:13 EET | Tiedote
Marika Laijärven uutuusteos Tähtioppaasi – Vuodenkierto aurinkomerkkien valossa tarjoaa inspiroivan ja käytännönläheisen matkan astrologian maailmaan.
Stressaako? Kokeile näitä uutuuskirjan niksejä!27.2.2026 09:34:43 EET | Tiedote
Kaksi asiantuntijaa, äiti ja tytär, ovat koonneet Pieneen stressinpurkukirjaan tutkitusti toimivaa hätäensiapua stressin kourissa kamppaileville. Näitä vinkkejä stressaantunutkin jaksaa kokeilla!
Ihmeellinen purjehdusmatka jäiden keskellä25.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kiehtova tietokirja purjeveneessä asuvan pariskunnan matkasta pohjoisilla alueilla pohtii ilmastokriisin todellisuutta ja Arktiksen asemaa maailmanpolitiikan näyttämöllä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

