Arkkitehtiopiskelijat tutkivat valon olemusta kolmen korkeakoulun Erasmus-projektissa

Yhteistyössä saksalaisen Jade Hochschulen ja kreikkalaisen Aristotle Universityn kanssa TAMK järjestää kolmiosaisen ja -teemaisen Valo arkkitehtuurissa -opintojakson, jonka ensimmäinen intensiiviosuus koettiin Tampereella, Helsingissä ja Seinäjoella. Syksyllä 2023 on Saksan intensiiviosuuden vuoro ja keväällä 2024 Kreikan. Suomalaisia opiskelijoita on mukana kaikissa näissä osioissa.
Opiskelijat työskentelivät samoissa pienryhmissä koko viikon, jokaisesta maasta kaksi opiskelijaa kussakin ryhmässä. Opintojakson teemaksi opettajat valitsivat valon, sillä se on hyvin erilaista pohjoisessa, Keski-Euroopassa ja Välimeren maissa.
– Arkkitehteinä meidän ei pidä vain katsoa vaan myös nähdä. Keskitymme pieniin asioihin, joilla on merkitystä: valon sävyihin ja väreihin. Tällä viikolla olemme oppineet mukautumaan ympäristöön. Jos olisimme tehneet ryhmätehtävää Saksassa tai Kreikassa, lopputulos olisi ollut aivan erilainen, sanoo Konstantinos Tsinsis Ateenan Aristotle Universitysta.
– Olemme oppineet paljon valosta, kun olemme tarkastelleet sitä tavanomaista läheisemmin. Olemme vierailleet useissa paikoissa ja keskittyneet valon löytämiseen ja siihen, miten se laskeutuu tiloihin. Lähestymme jokaista rakennusta tilassa eri tavalla kuin tekisimme, jos olisimme vain turisteina täällä, lisää Vanessa Herold Oldenburgin Jade Hochschulesta.
Uusi ulottuvuus kansainväliseen koulutusyhteistyöhön
TAMKin osuutta koordinoivat opettajat Minna Nyström-Järvinen ja Elina Ritola. Nyström-Järvisen mukaan arkkitehtuurin kieli on kansainvälinen.
– Olemme rakennusarkkitehtikoulutuksissa käyneet aikaisempina vuosina oman tieteenalan korkeakouluissa. Aiemminkin on siis tehty vähän vastaavaa, mutta nyt Erasmus BIP Program antoi ihan uuden yhteistyöulottuvuuden. Isosta työstä huolimatta on hienoa nähdä opiskelijoiden innostus ja se, miten opetusmenetelmiä ja eri maiden käytänteitä verrataan ja hyödynnetään.
Projekti sai alkunsa siitä, kun Jade Hochshulen opettaja Birgit Remuss vietti lukuvuoden Aristoteles University of Thessalonikissa, ja sikäläisten kollegoiden kanssa pohti korkeakoulujen yhteistyön laajentamista.
– Erasmus BIP -projekteissa täytyy olla vähintään kolmen korkeakoulun yhteistyötä. Muistin, että Minna Nyström-Järvinen piti hyvän luennon Oldenburgissa muutama vuosi sitten. Kysyin Minnalta, kiinnostaisiko TAMKia lähteä mukaan projektiin, ja hän oli heti innoissaan asiasta.
Nyström-Järvinen uskoo, että projekti on kaikille elämys, jonka muistaa koko elämänsä.
– Haluamme ehdottomasti jatkaa tämänkaltaisia yhteistyökuvioita. Toivotaan, että opiskelijoillemme myönnetään tämäntyyppisiin tarkoituksiin matka-avustus, kuten kreikkalaisille ja saksalaisille opiskelijoillekin.
Tampereen todellinen luonne
Tampere näyttäytyy kansainvälisille vieraillemme kodikkaampana ja lämpimämpänä kuin Helsinki. Saksalaisen opiskelijan Hai Duc Vuongin mukaan Tampere on erittäin hyvin suunniteltu kaupunki.
– Pidän kaupunkisuunnittelusta ja julkisesta liikenteestä. Etäisyydet ovat niin lyhyet, että ne voi kävellä. On mahdollisuus tehdä mitä vain. Rakennukset ovat sitten toinen tarina.
Kreikan ryhmän opettajien Venetia Tsakalidoun ja Styliani Lefakin mielestä on yllättävää nähdä Tampereen keskustassa teatteri dialogissa tehtaan kanssa.
– Olemme tottuneet historiallisiin kaupunkikeskustoihin, meidän kaupunkielämämme ei sisällä teollisuusaluetta. Mutta on hyvin ainutlaatuista, miten olette ratkaisseet asian. Tampereen todellinen luonne on siinä, että se yhdistää kaikkea toisiinsa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Nyström-Järvinen, lehtori, rakennettu ympäristö ja biotalous, TAMK
minna.nystrom-jarvinen@tuni.fi
p. O50 409 7158
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu
Traumainformoitu työote opettaa kohtaamaan ihmisen ihmisenä8.5.2025 12:57:10 EEST | Tiedote
Traumainformoidun työotteen koulutuksessa opetellaan luomaan turvaa ja luottamusta sosiaali- ja terveysalan asiakas- ja työyhteisösuhteisiin. Sen sijaan, että keskityttäisiin trauman hoitoon, asiakkaalle annetaan tilaa tutkia, miten koettu trauma näyttäytyy senhetkisessä elämässä. ESR+-rahoitteisen Traumainformoitu työote -hankkeen tavoitteena on kehittää koulutusmalli, jonka sisältöjä on pilotoitu syksyllä 2024 ja keväällä 2025 koulutuskokonaisuuksissa neljän hyvinvointialueen työntekijöille.
TAMKin tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän tai siirtohaun kautta? Hakuaika 2.–16.5.28.4.2025 12:31:57 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun kevään 2025 avoimen väylän erillishaussa on runsas koulutustarjonta lukuisilla aloilla. Avoimen väylän erillishaku alkaa 2.5. ja päättyy 16.5. kello 15.00. Samaan aikaan käynnissä on myös siirtohaku korkeakouluopiskelijoille.
Opiskelijoiden hyvinvointipalvelut tukevat kokonaisvaltaisesti jaksamista ja menestystä16.4.2025 10:52:32 EEST | Tiedote
Opiskelijoiden hyvinvointi on avain onnistuneisiin opintoihin. Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) tukee opiskelijoiden jaksamista ja opiskelukykyä kokonaisvaltaisesti tarjoamalla monipuolisia palveluita aina oppimisen tuesta mielenterveyspalveluihin ja vertaistukitoiminnasta liikuntamahdollisuuksiin. Jokainen opiskelija ansaitsee tulla kohdatuksi ja saada tarvitsemansa tuen, oli kyse sitten opinnoista, arjesta tai elämänmuutoksista.
Työntekijän merkityksellisyyden tunne lisää vieraanvaraisuus- ja tapahtuma-alan houkuttelevuutta2.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Merkityksellinen työntekijäkokemus vieraanvaraisuus- ja tapahtuma-alalla -hankkeessa (MERIT) luodaan ratkaisuja alan ammattilaisten veto- ja pitovoiman haasteisiin. Työntekijöiden yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen ja oikeiden johtamistapojen löytäminen ovat avain parempaan työelämään.
Tampereen ammattikorkeakoulun vuoden 2024 vuosikatsaus valmistui31.3.2025 13:07:22 EEST | Tiedote
Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) vuosi 2024 oli menestyksellinen niin koulutuksen, TKI-toiminnan kuin kansainvälisen yhteistyön osalta. Opiskelijamäärät jatkoivat kasvuaan, ja opintojen läpäisyaste parani merkittävästi. Samalla TAMKin taloudellinen tulos vahvistui, mikä pienentää kestävän kehityksen mukaisen kampuskehityksen aiheuttamia vuosikuluja ja mahdollistaa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) vahvistamisen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme