Armenialaisten kansanmurhasta kertova muistelmateos julkaistaan ensi kertaa kokonaisuudessaan suomeksi!
30.7.2021 10:45:00 EEST | Basam Books | Tiedote

”Olin hajalle lyödyn lauman paimen, karkotukseen tuomittu kirkonmies karkotettujen karavaanissa.”
Vuoden 1915 huhtikuussa Konstantinopolissa pidätettiin 250 armenialaisen älymystön jäsentä ja heidät kuljettiin Anatolian sisäosiin. Pidätykset olivat alku armenialaisten kansanmurhalle.
Yksi pidätetyistä oli pappismunkki Grigoris Balakian (1876–1934). Hän joutui pakkomarssille etelään, kohti Syyrian autiomaata. Vaikka hän tiesi kulkevansa kohti kuolemaa, hän päätti selvitä hengissä ja kirjoittaa kokemuksistaan jälkipolvia varten. Viime hetkillä hän livahti pakoon vartijoiltaan, palasi pari vuotta piileskeltyään Konstantinopoliin ja alkoi kirjoittaa.
Armenialainen Golgata on noussut Primo Levin ja Elie Wieselin teosten rinnalle kansanmurhien selviytymiskirjallisuuden klassikoksi. Se on myös ensimmäinen suomeksi käännetty omiin kokemuksiin perustuva todistajanlausunto tästä 1900-luvun suurimpiin kuuluvasta tragediasta.
Armenialainen Golgata julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan suomeksi. Teoksen on suomentanut Heikki Salojärvi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappaleet:
Tuomas Lapatto
tuomas.lapatto@basambooks.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
Lindsay L. Gibsonin kirja auttaa voittamaan menneisyyden haasteet15.12.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Lindsay L. Gibsonin kirja tarjoaa työkaluja voittaa menneisyyden haasteet ja kasvaa vahvaksi aikuiseksi, vaikka vanhemmat olisivat olleet emotionaalisesti kypsymättömiä. Teoksessa käsitellään erilaisia kypsymättömiä vanhemmuuden muotoja ja annetaan käytännön ohjeita parempien ihmissuhteiden muodostamiseen. Suomentanut Juha Kuvajainen.
"Tuhannen mestarin runot" - kiinalaisen klassikkorunouden laajin suomennos11.12.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Qianjiashi, "Tuhannen mestarin runot", on merkittävä kiinalainen runoantologia, joka koottiin Song-dynastian lopulla. Sisältäen 224 runoa noin sadalta Tang- ja Song-kausien runoilijalta, se muodostaa laajimman suomennoksen kiinalaisesta runoudesta. Teos sisältää runojen selitykset ja kommentit. Kirjan on suomentanut Tero Tähtinen.
"Aavekipu" – Rakkauden biologiaa, petosta ja halun logiikkaa28.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Onko rakkaus biologinen harha vai elämää ylläpitävä voima? Marja-Riitta Vainikkalan Aavekipu on epärakkausromaani, joka tutkii halua, petosta ja rakkauden kemiaa ilman vaaleanpunaisia suodattimia.
Henri Hirvenojan runokokoelma "Tuntematon talo Brysselissä" päättää upean maantieteellisen trilogian13.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Tuntematon talo Brysselissä on Henri Hirvenojan yhdeksäs runokokoelma ja hänen maantieteellisen trilogiansa päätösosa. Teos tarjoaa syvällisen katsauksen Brysseliin runoilijan omien kokemusten kautta. Palkittu Hirvenoja tunnetaan omintakeisesta lyriikastaan, joka on kerännyt myös kansainvälistä huomiota.
"Angstagram" - kepeä romaani "Zzzz-sukupolven" haasteista ja ihmissuhteista13.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Aku Ojalan "Angstagram" on kepeä mutta koskettava romaani, joka käsittelee Zzzz-sukupolven haasteita ja ihmissuhteita. Päähenkilö Klaara navigoi opiskelijaelämän mutkikasta maailmaa, kun ilmastokriisi, pandemia ja sukupolvien erot luovat yksinäistä ahdistusta. Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Anita Salo, anita@basambooks.fi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
