Artisti Olli Halonen inspiroitui Hartelan 80 rakentamisen vuodesta – syntyi lämminhenkinen Ihmiseltä ihmiselle -kappale
7.9.2022 07:27:56 EEST | Hartela | Tiedote

Ihmiseltä ihmiselle -kappale kertoo perheen tarinan, jossa halu olla ja tehdä yhdessä kantaa vaikeidenkin aikojen yli. Tämä kuvastaa hyvin myös vuosikymmenten aikana yhdeksi Suomen suurimmaksi rakennusyhtiöksi kasvaneen Hartelan matkaa. Suomen Turusta Kalastajakadun kulmalta lähtenyt yritys on kohdannut 80 vuoden aikana lukuisia yllätyksiä, haasteita sekä onnistumisia. Kuitenkin yrityksessä on säilynyt alusta lähtien inhimillisyyden mittakaava. Elämän tärkeitä tiloja rakennetaan ihmiseltä ihmiselle.
Olli Halonen on jo pitkään rakentanut menestykselleen pohjaa ja tuntenut nuoresta pojasta lähtien palon kertoa tarinoita musiikin kautta. Vuodet ovat tuoneet syvyyttä ja kokemusta kirjoittamiseen sekä tulkintaan ja nyt suuri yleisö suomalaisia on löytänyt hänen musiikkinsa äärelle mm. Pohjola-kappaleen myötä. Ollille tärkeintä musiikissa on uuden luominen ja tarinoiden kertominen.
"Yhteistyö Hartelan kanssa on ollut sujuvaa ja on ollut mielenkiintoista tutustua uudisrakentamiseen rakennusyhtiön näkökulmasta. Ihmiseltä ihmiselle -biisin rakennusaineiksi valikoin ajatuksen kodista ja sen sisälle kätkeytyvistä isoistakin tunteista sekä perheen historiasta. Halusin kappaleeseen lämmintä ja hyväntuulista meininkiä sekä inhimillisen näkökulman rakennukseen", kertoo Olli kappaleen lähtökohdista.
Hartelan asiakkuusjohtaja Hanne Miettinen on pohtinut paljon juhlavuoden innoittamana yrityksen ydintä ja sitä millaisen tunnejäljen rakennusyhtiö jättää suomalaiseen yhteiskuntaan. Hartelassa on haluttu alusta asti toimia vastuullisesti ja tehdä työt kunnolla sekä tukea myös muita kotimaisia toimijoita.
"Olemme yritys, joka haluaa tuntea asiakkaansa. Meille on kunnia-asia toimia vastuullisesti sekä tuoda iloa asiakkaillemme. Juhlavuotta suunnitellessamme halusimme tehdä jotain uutta ja kestävää, joka nostaa esille myös muita kotimaisia helmiä sekä jättää yrityksellemme erityisen muiston. Olli Halosen ääni ja tulkinta tekivät meidän tiimiimme vaikutuksen ja iloksemme pääsimme käynnistämään hedelmällisen yhteistyön hänen kanssaan", kertoo Miettinen.
Rakennusala ei ollut Olli Haloselle entuudestaan tuttu alana, mutta muutama vuosi sitten mökkiremonttia tehdessään hän pääsi vahvasti pienrakentamisen tunnelmiin. Kodin merkitys on artistille tärkeä ja Olli arvostaa kotia, jossa on persoonallisuutta sekä puitteet helpolle ja leppoisalle elämälle. Ihmiseltä ihmiselle -kappaleeseen hän halusi myös tuoda helppoutta ja toivoo, ettei se ole kuulijalle liian vaikea, vaan sitä on mukava hyräillä mukana.
Syyskuun alussa Hartela vietti Helsingissä tunnelmallista 80-vuotis iltajuhlaa koko henkilöstön voimin ja juhlassa pääesiintyjänä oli tietenkin Olli Halonen. Ihmiseltä ihmiselle -kappaleen ensiesitys sai suuren suosion hartelalaisten keskuudessa ja kuulijat lauloivat mukana kuten Olli oli toivonutkin. Nyt kappale on kuultavissa ja löydettävissä Hartelan Youtube-kanavalla kaikkien muidenkin iloksi.
"Toivon, että kappale tuo kuuntelijalle lämpimiä ajatuksia kodista ja jättää hyvän fiiliksen", toivoo Olli Halonen.
Tutustu tästä Ihmiseltä ihmiselle -kappaleen musiikkivideoon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Asiakkuusjohtaja
Hanne Miettinen
Hartela
050 911 7905
hanne.miettinen@hartela.fi
Robert "Roope" Von Alfthan
Head of Brand Partnership & B2B
Warner Music Finland Oy
040 508 0508
roope.alftan@warnermusic.com
Tiia Krook
Viestintäpäällikkö
Hartela
040 825 5860
tiia.krook@hartela.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 550 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942, ja tänä vuonna yrityksemme perustamisesta tulee kuluneeksi 80 vuotta. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hartela
Hartela valittu Turun kokoelmakeskuksen kehitysvaiheeseen25.8.2026 08:42:24 EEST | Tiedote
Hartela on valittu toteuttamaan Turkuun rakennettavan kokoelmakeskuksen yhteistoiminnallisen projektinjohtourakan kehitysvaihetta, joka käynnistyy syyskuun alussa 2026. Hankkeen tilaajana toimii Kiinteistö Oy Turun Monitoimitilat.
Hartela toteuttaa Novus Family Homesille rivitalokohteen Kirkkonummen Sarvvikiin12.8.2026 08:20:53 EEST | Tiedote
Hartela rakentaa Kirkkonummen Sarvvikiin rivitalokohteen Novus Family Homesille ja Kuuskodit Investment Managementille. Asunto Oy Metsätähdenkuja nousee kehittyvälle Sarvvikin alueelle ja tarjoaa moderneja vuokra-asuntoja luonnon ja meren läheisyydessä.
Tampereelle valmistui Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke26.6.2026 11:53:38 EEST | Tiedote
Tampereen Kalevaan on valmistunut TOAS Hippos -kortteli, Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke. Suojaavassa, yhteisöllisessä korttelissa asuu nyt yli 700 opiskelijaa, ja kokonaisuus kokoaa asumisen rinnalle laajan palveluympäristön arjen tueksi.
Hartela valittu Turun Karhunaukion monitoimitalohankkeen kehitysvaiheeseen25.6.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Hartela on valittu toteuttamaan Turkuun rakennettavan Karhunaukion monitoimitalon yhteistoiminnallisen KVR-hankkeen kehitysvaihe. Kehitysvaiheen sopimus on allekirjoitettu kesäkuussa 2026.
Hartela toteuttaa kahden toimijan hoivakokonaisuuden Tampereen Hervantaan25.6.2026 08:00:07 EEST | Tiedote
Hartela kehittää ja rakentaa Tampereen Hervantaan uuden hoivahankkeen, Kiinteistö Oy Tampereen Afrikanpiha 4:n. Hanke vastaa kasvavaan hoivapalveluiden tarpeeseen ja vahvistaa Hervannan alueen monipuolista ja kehittyvää palvelurakennetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



